147:n keskikonsoli
Valvoja: Moderators
- WWWVespa
- Viestit: 1742
- Liittynyt: 10 Marras 2010, 06:26
- Car(s): 159 SW
ex 147 1.6 - Paikkakunta: Helsinki
147:n keskikonsoli
Tänne voi kerätä 147:n keskikonsolijuttuja alkaen radion irrotuksesta ja päätyen ties mihin.
- WWWVespa
- Viestit: 1742
- Liittynyt: 10 Marras 2010, 06:26
- Car(s): 159 SW
ex 147 1.6 - Paikkakunta: Helsinki
Manuaalisen ilmastoinnin valoista oli yksi pimeänä ja otin työkalujen lisäksi kameran mukaan. Ilmanvirran suuntaus oli pimeän aikaan vähän turhan paljon huomiota vievää puuhaa, joten homma alkoi aiempia ketjuja lukemalla sekä Motonetissä piipahtamalla. Ostin kaksia erilaisia polttimoita, jotta ei tarvinnut käydä kesken puuhastelujen uudestaan.
Radion irrottamisessa olivat yhden toisen kulkuneuvon radion irrotusraudat hyvänä apuna.
Sen jälkeen radio kojelaudan päälle antennijohto vielä kiinni, mutta sitten äly välähti, minkä vuoksi irrotin ne toisistaan ja laitoin radion nätisti takapenkille.
Useamman kuvan samaan viestiin liittäminen näyttää toimivan omalla logiikallaan, joten siitä oppineena jatkan toisessa viestissä.

- Liitteet
-
- Radion-irrotusraudat.jpg (397.4 KiB) Katsottu 2040 kertaa
-
- Radion-johdot.jpg (305.06 KiB) Katsottu 2039 kertaa
-
- Radion-irrotus.jpg (296.36 KiB) Katsottu 2039 kertaa
- WWWVespa
- Viestit: 1742
- Liittynyt: 10 Marras 2010, 06:26
- Car(s): 159 SW
ex 147 1.6 - Paikkakunta: Helsinki
Koska manuaali-ilmastoinnin säätöyksikkö on kiinni ruuveilla (piti olla torxit, mutta olikin kuusiokolokantaiset) korttilaatikko-mukitelineyhdistelmän takaa, piti irrottaa tuo. Mielenkiintoisennäköinen ylhäältäpäin ja näyttäähän siinä olevan takana tukikin.
Ilmastoinnin säätöyksiköstä kannattaa irrottaa liittimet, sillä sen myötä pikkuisten lamppujen vaihtaminen helpottuu selvästi.
Lamput olivat ruskeakantaisia ja vaihdoin tilalle sinikantaisen.

- Originaalilampun-kanta.jpg (240.02 KiB) Katsottu 2030 kertaa
-
- Ilmastoinnin-säätöyksikkö.jpg (322.13 KiB) Katsottu 2030 kertaa
-
- Korttiloota-mukiteline.jpg (395.68 KiB) Katsottu 2030 kertaa
- WWWVespa
- Viestit: 1742
- Liittynyt: 10 Marras 2010, 06:26
- Car(s): 159 SW
ex 147 1.6 - Paikkakunta: Helsinki
Sinisen Motonet-koodi on 43-2598 ja sitä piti ihan pikkaisen viritellä, jotta se meni reiästä läpi. Sitten pieni kierto ja polttimo pysyi hyvin paikallaan. Leathermanin ohuista pihdeistä oli tällaiselle nakkisormelle hyötyä.
Originaalilamppua oli vähän kolvailtu, joten se on kuvassa kallellaan. Musta on Motonetin lamppu, koodi 43-2623. Kokeilin ensin sitä, mutta sen kanta on mielestäni ratkaisevasti pienempi kuin ruskean, minkä vuoksi sen paikallaan pysyminen alkoi epäilyttää.
Muuten, nuo eivät ole mitään peilipäälamppuja - auringonsäteet tekivät minulle tepposiaan luoden heijastuksia.
Otan hämärässä tai pimeässä vielä lopputuloksesta kuvan. Nyt pihalla on ihan liian valoisaa moiseen.

- Originaali-ja-2-vaihtoehtoa.jpg (247.86 KiB) Katsottu 2023 kertaa
-
- Tarvikelamppu-paikallaan.jpg (282 KiB) Katsottu 2023 kertaa
- WWWVespa
- Viestit: 1742
- Liittynyt: 10 Marras 2010, 06:26
- Car(s): 159 SW
ex 147 1.6 - Paikkakunta: Helsinki
Jos meinaa meinaa ruveta soittamaan mp3:ia originaalisoittimella, kannattaa ihan ensimmäiseksi tarkastaa radion päällä olevasta tarrasta laitteen ohjelmaversio. Sen ollessa oheisen kuvan mukainen voi olla joku FM-lähetin tai soittimen päivittäminen tarpeen, sillä tuohon versioon kerrotaan tehdyn muutoksia, joiden vuoksi jotkut liitettävät laitteet tai adapterit eivät toimisi.
- Liitteet
-
- Radion-tarrat.jpg (264.08 KiB) Katsottu 1810 kertaa
- WWWVespa
- Viestit: 1742
- Liittynyt: 10 Marras 2010, 06:26
- Car(s): 159 SW
ex 147 1.6 - Paikkakunta: Helsinki
Sinisen liittimen korvaamisella on muissa versioissa pystynyt tuollaisia tekemään. Samaan kai perustuvat ne valmisratkaisutkin, joista on lisää 156JTS ja Bose -ketjussa, joka löytyy nyt Kaikkea Alfasta -etusivulta. Yksi mielenkiintoinen olisi Italian Kelju K. Kojootin ratkaisu, kun siinä on korttikoteloon rakennettu magneettikatkaisijakin.