Kertomus ei-niinkuin-strömsössä menneestä ratin muovikehyksen vaihdosta. Toivottavasti tästä on apua jos kenenkään tarvitsee irroitella rattia, tai airbagia Giuliettasta tai MiTosta.
Koko auton omistusajan ratin muovikehyksessä, eli siinä mikä on rattinappien ympärillä on ollut halkeama oikealla puolella. Liekö sitten edellinen omistaja rattiraivoissaan puristanut ratista kiinni hampaat kirskuen, ken tietää. Vaihto on ollut jo pitkän aikaa suunnitteilla. Etukäteen tiedetyt haasteet:
-kuskin airbag täytyy irroittaa (ja lävistää ratti sivusta)
-oma auto 2012, 2013 osa on saanut päivityksen. Päivitetty osa ei mene heittämällä vanhan paikalle. Uudesta osasta ja sen sopivuudesta ristiriitaisia tietoja.
Akku irti ensiksi.
Airbagin irroitus ei mennyt ihan putkeen. Katselin ohjevideoita, ja jokaisella käytettiin aivan järjetöntä väkivaltaa ratin kanssa. Jokaisessa niissä läpäistiin ratin kyljet isolla talttapäisellä ruuvarilla mikä tungettiin vapauttamaan klipsut airbagin kyljistä. Ratin kylkeen jäi jokaisessa törmäämässäni oppaassa halkeamia ja rumat jäljet. Mietin, että tähän on pakko olla parempi ja siistimipikin keino. Ratissa on pienet merkinnät niissä kohdista mistä se on tarkoitus lävistää. Tein ensin poralla 8mm reijät ratin pintamuoviin näihin kohtiin, ja sitten tungin ruuvarin reijistä sisään. Näin ollen ratin muovi ei alkanut repeilemään. Täysin sama taktiikka millä voi estää halkeamien synnyn (tai jatkumisen) muuallakin toimii tässäkin suhteessa. Pyöreän reijän voi haluttaessa jälkikäteen peittää vaikka sopivalla korikiinnikkellä tai tulpalla. Liitän alle pari kuvaa, missä on oman ratin kylki ja ostamani käytetyn ratin kyljessä olevat jäljet, mitkä ovat syntyneet airbagin irroituksesta, jotta saa osviittaa millainen vahinko on helposti estettävissä oikeilla taktiikoilla.
Jokatapauksessa, vapautin klipsut oikeaoppisesti, mutta airbagin alareuna oli jumissa. Jälkikäteen tarkastellessa päättelin, että imeisesti joku töötin kontaktien yhteydessä oleva jousi tai kieleke oli pyörähtänyt väärään asentoon ja kiilasi itseään ratin sisällä. Ei muuta kun voimaa kehiin, sen käyttöhän päättyy aina hyvin? Vedin kovempaa ja airbagi irtosi vihdoin. Löin sillä itseäni naamaan, tarkemmin sanottuna huuleen mikä turposi ja tummui parin päivän ajaksi (kiva selitellä töissä kollegoille miksi näin

). Vahinkojen arviointi: airbagin liilan johdon liitin särkyi, ja johtosarja oli tullut kellojousen sisältä osittain ulos. Ilmeisesti jos kellojousesta ulostulevaan johtosarjaan tulee yhtään vetoa, niin siinä oleva "vedonesto" (mikä on siis todella ohut muovinen kieleke kellojousen sisällä) särkyy kymmeniin lasinsirumaisiin mustiin muovinpalasiin kellojousen sisälle. Jes. Ei muuta kuin kellojousi irti (mikä oli todella helppoa, ja itse jousi ei ollut mitenkään erityisen monimutkainen laite vaikka siinä olevat tarrat varoittavat että tähdet tippuu taivaalta jos siihen koskee). Avasin kellojousen ja poistin kaapelikerän väleistä sinne päätyneet särkyneet muovinpalaset. Särkynyt vedonesto toimii myös kaapelikelalle ohjurina. Takaisin kasaan ja kiinni, uus kellojousi tilaukseen Meretekiltä ja asensin särkyneen tilalle pari päivää tapahtuman jälkeen. Toisella irroituskerralla airbag ei jäänyt jumiin eli en tiedä mikä ihme fiba ekalla kerralla kävi. Kellojousi kyllä toimi ilman kaapeliohjuriakin nuo pari päivää moitteettomasti. Mutta koska airbagin johdon liitin murtui, se piti ehdottomasti uusia. Tosin vaikka en olisi itse sitä hajoittanut, niin se olisi silti pitänyt vaihtaa sillä se oli jo VALMIIKSI VAHINGOITTUNUT TEHTAAN JÄLJILTÄ!
Ratti on kiinni yhdellä 24mm mutterilla. Mutteri ei ole normaali täysmetallinen mutteri, vaan todella oudosti valmistettu, metallista taiteltu teräväreunainen "ontto" mutteri. Osanumeron 46411890 googlettamalla saa kuvia esiin mistä näkyy millainen se on. Mutterin päällä on kuminen suojakumi/tutti. Tätä suojakumia ei oltu laitettu tehtaan toimesta mutterin päälle oikeaoppisesti. Huomasin itsekkin sitä takaisinlaittaessa, että sitä täytyy venytellä moneen suuntaan jotta se asettuu peittämään koko mutterin, se kun ei ole normaali mutteri minkä päälle suojakumi menisi vaan painamalla. Jokatapauksessa, osa näistä mutterin terävistä reunoista oli paljaana ja olivat hanganneet airbagin piuhojen suojamuovia. Eivät onneksi itse johtojen eristettä, vaan vain niiden päällä ollutta suojamuovia. Ohjauspylväässä on keskikohtaa merkkaava pieni lovi, mikä on tarkoitus mätsätä ratissa olevan samanlaisen merkin kanssa. Nämä lovet eivät omassani olleet suorassa. Otin kuvan oikeasta keskikohdasta, mikä oli sellainen että ohjauspylvään lovi on noin puolikkaan pylväässä olevan "hampaan" verran oikealla ratin merkintään nähden. Jos merkinnät laittaa toistensa kanssa linjaan, ratti ei mene paikalleen. Ja siis täällä ratin sisällä ei ole tietääkseni kukaan tehtaan jäljiltä ollut. Ratin lävistäminen on ainut keino irroittaa airbagi ja minä tein sen tähän autoon ensimmäisen kerran. Jos ratti olisi vaihdettu jälkikäteen vaikka takuuna, niin sen tuotantopäivämäärät tuskin olisivat 2011 vuoden lopulta (oma auto kasattu 2012 alussa). Todella vakuuttava esitys, ei voi muuta sanoa.
Nojoo, ratti on nyt irti ja ei muutakuin muovikehyksen vaihtoon. Epäilyksiä ja harmaita hiuksia aiheutti osakatalogin epämääräisyys. Eperin mukaan osa on päivitetty kahteen osaan: 71773100 (kehys) x1 & 71773101 (ruuvi) x1. Eperin mukaan ruuveja tulee paketissa yksi, ja niitä kuuluisi tilata yksi. Samaa mieltä oli merkkihuolto. Alfaworkshop uskalsi suoraan sanoa, että he eivät ota kaaviosta selvää, kehys on kiinni neljällä ruuvilla ja heidän mielestään on mahdollista, että pitäisi päivittää kaikki neljä ruuvia tai sitten vain yksi pitää päivittää ja vanhoista ruuveista voi uudellenkäyttää kolme? Parasta tässä tietenkin, että päivitettyjen ruuvien hinta oli siis yli 20€ PER KAPPALE. Just. Ja tohon vielä päälle huntti uudesta kehyksestä. Ei muuta kuin tilaamaan 2013 mallista käytetty ratti, rahteineen 60€. Ajattelin, että siinä on varmasti valmiiksi jo uusi päivitetty kehys ja tarvittava määrä uusia ruuveja.
Räjäytyskuva ja eperin tiedot olivat vääriä. Uusia ruuveja tarvittiin neljä. Vanhasta kehyksestä irti tulleet ruuvit olivat kaikki neljä samanlaisia ja huomattavasti paksumpia, kuin uudet. Näin ollen uuden kehyksen ruuvinreijät olivat myös kaikki liian pieniä vanhoille ruuveille. Ei muutakun kehys irti, ja 2013 mallista otettu kehys siinä tulleilla ruuveilla kiinni ja kaikki kasaan. Akku kiinni, kello oikeaan aikaan, ikkunoiden kalibrointi ja ratin kääntely päästä päähän että häipyi varoitusvalot.
Loppuun ne kuvat omista ratin läpäisyjäljistä vrt. millaiset oli ostamassani käytetyssä ratissa.
