Foorumin kirjapiiri

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Avatar
alum
Viestit: 667
Liittynyt: 27 Tammi 2016, 16:27

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja alum »

Saksan itärintama 1941-45 - Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä (Crawford)

Runsaan kuvituksen kera käydään tapahtumat varsin yksityiskohtaisesti läpi, käännöskin on varsin laadukas. Taistelujen kulku kuvataan tasapuolisesti, jopa suomalaisten osuus on mukana, mikä joissakin muissa kirjoissa on täysin unohdettu. Vain lopussa kirjan tekijä sortuu tarpeettomaan spekulointiin toteamalla, että Neuvostoliitto olisi voittanut ilman Yhdysvaltain ja Englannin apua. Hän luettelee toimitetut aseet verraten sitä venäläisten omaan tuotantoon. Kuitenkin listasta puuttuvat amerikkalaisten toimittamat raaka-aineet. Jossakin toisessa teoksessa todettiin, että Neuvostoliiton tuhannet lentokoneet olisivat jääneet rakentamatta ilman niitä. Saksalaiset olisivat myös melkoisella varmuudella voittaneet, jos Barbarossa olisi aloitettu jo keväällä ilman Mussolinin Kreikan-sodan aiheuttamaa viivettä ja saksalaisten ylimielisyyttä.

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Petri Pietiläinen Juha Metso : Sellaista elämä on
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Kari Hotakainen : Tarina ja Opetuslapsi
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Antti Tuuri Miehiä naisten kanssa
Zaharia stancu : Miten sinua rakastinkaan
Hannu Sokala : maailman 50 vaarallisinta sukua
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

Avatar
alum
Viestit: 667
Liittynyt: 27 Tammi 2016, 16:27

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja alum »

Suomi suursodassa (Olavi Antila)

SA-kuviin pohjautuva teos ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta ja yllättävää. Kuvat ovat mielenkiintoisia ja tekstin joukossa on aina jotakin mielenkiintoisia aiemmin tuntemattomia yksityiskohtia. Tässäkin kirjassa tuodaan esiin se, ettei aseveljen Lapin-armeijasta ollut oikein mihinkään, mutta kesällä 1944 saatu aseapu pelasti Suomen itsenäisyyden.

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Silvia Hosseini :Kirjallisuuden kiihottava historia
Markus Tiittula :Jumala kortti
Jari Kupila : Kun mitalitoivot Ampuivat toisiaan
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

Avatar
TeroPee
Viestit: 1628
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Björn Wahlroos: Sateentekijät

Mielenkiintoinen muistelmien toinen osa (ensimmäinenkin löytyy hyllystä ja on luettu), jossa kerrotaan monen yrityskaupan taustatapahtumia. Hengästyttävä määrä ihmisiä ja yrityksiä ja monelle nuoremmalle lukijalle varmaan osa on tuntemattomia. Yllätyin kuinka vähillä neuvotteluilla noinkin isoja kauppoja sovitaan periaatteellisella tasolla.

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Juho Wilskman : Sota keskiajalla
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

Avatar
alum
Viestit: 667
Liittynyt: 27 Tammi 2016, 16:27

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja alum »

The Battleships (Johnston-McAuley)

Alku ei ole oikein lupaava, mennään Henrik VIII:n aikaan ja ensimmäisiin tykeillä varustettuihin aluksiin. Onneksi ei sentään muinaisiin roomalaisiin tai vielä kauemmas Salamiin meritaisteluun. Nopeasti kuitenkin siirrytään 1800-luvun jälkipuoliskolle ja ensimmäisiin taistelulaivoihin. Käsite "Battleship" on kaikkien muiden sotilastermien tavoin esimerkiksi tv:n National Geographic-kanavan suomentajina toimineille entisille aupair-tyttösille vieras, se käännetään "taistelualukseksi". Kirjassa ei ole kattavia luetteloita kaikista laivoista ja niiden vaiheista, sen sijaan kuvataan merkittävimmät yhteenotot, joihin taistelulaivat osallistuivat alkaen Tsusimasta, jossa Japani tuhosi Venäjän itämeren laivaston. Lopussa kerrotaan miksi ne jäivät pois käytöstä ja mitkä ovat välttyneet romutukselta. Amerikkalaisilla kahdeksan, japanilaisilla yksi, mutta esimerkiksi Britannialla ei ainuttakaan.

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Kari Häkkinen : Sirpaleita sodasta
Anneli Kanto : Punaorvot
William Macaskill : Ihmiskunnan tulevaisuuden historia
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Ben Macintyre : Colditzin vangit
Viimeksi muokannut berliina, 08 Tammi 2024, 18:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Ben Macintyre : colditzin vangit
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

Avatar
mutt
Viestit: 5785
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja mutt »

Esa Sirèn: Aunuksen kaukopartio
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

fernando aramburu : Äidinmaa
Ben Macintyre Colditzin vangit
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Ben Macintyre : Colditzin vangit
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Fernando Aramburu : Äidinmaa
Ben Macintyre : Colditzin vangit
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

berliina kirjoitti:
30 Joulu 2023, 23:47
Ben Macintyre : colditzin vangit
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Ari Rautala . Antero Uitto : epäpyhäliitto
Anna-Maja Henriksson : Valta ja oikeudentunto
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Ari Rautala : Epäpyhä liitto
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Seppo Jääskeläinen : Sodan vanki
Veera Jääskeläinen : Rouva diktaattori
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

P.D.James : Totuus ja toiveet
Karin Bojs :Euroopan esiäidit
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

Avatar
h_lauri
Viestit: 6743
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Aloitin Tarja Lappalaisen opuksen "Ottakaaa *yssiltä Aseet", se kertoo kenraali Uno Fagernäsin sodista.

Mielenkiintoisen aiheen on Lappalainen, mielestäni, pilannut omituisella kielenkäytöllä. Pystyy sitä lukemaan, mutta itseäni harmittaa, kun noin joka kolmannella aukeamalla törmää kielikorviini satuttaviin lauseisiin.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6743
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

h_lauri kirjoitti:
16 Syys 2023, 19:33
Viimeisin hankintani on Fagernäsistä kertova "Ottakaa Rssiltä aseet".

Ja mullahan prkl on hyllyssä jo valmiiksi lukuisia lukemattomia kirjoja!
Tarja Lappalaisen suomenkieli ei sovi silmilleni. Asiaa kyllä on rutosti, mutta omituisia lauserakenteita tämän tästä.

Vahva suositus!

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

SAM KEAN : Tappajat tieteen nimissä
Risto Uimonen : Sauli Niinistö
Antti Kujala : Kuin veljet keskenään
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Silvia Hosseini : Kirjallisuuden kiihottava historia
Päivi ylikorpi :kissanhoidon käsikirja
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Mandy Morris : Manjfestoinnin 8 salaisuutta
Mikko Knuuttila : Kiinan punaiset keisarit
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

Avatar
h_lauri
Viestit: 6743
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Aake Jermon opus Kun kansa eli kortilla - reportaasi lähimenneisyydestä (Otava 1975) on mielestäni mainio kuvaus yhteiskunnastamme vuosina 1939-1945 ja vähän jälkeenkin.

berliina
Viestit: 1157
Liittynyt: 09 Marras 2005, 18:05
Car(s): ALFETTA GTV6
Paikkakunta: hausjärvi

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja berliina »

Marja -Leena - Hänninen : Naisia vallan kulisseissa
Antti Kovanen : Linnoituspataljoona jatkosodassa
Outi Hytönen : Kairojen kosmopoliitti
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka

Avatar
TeroPee
Viestit: 1628
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Jälleen kerran mökillä Ilomantsissa tuli luettua Mauri Sariolan Marskin ritarit. Lähes jokakesäinen traditio.

lerppu
Viestit: 6305
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Tarttui Jättijaon alelaarista 4 euron kirja mukaan ja yhdeltä istumalta kääntelinkin sen sivuja puoleen väliin saakka. Aika tavalla romantisoitua tekstiä, mutta tarjoaa jotain uuttakin - ainakin nyt henkilökohtaista tulokulmaa - toisen maailmansodan myllerryksiin. Immersiossa auttaa geneettinen läheisyys historiikin päähahmon syntymäkunnan osuessa yksiin omani kanssa. Lukeminen kannattaa aina.
Olavi Lempinen Suuremman Suomen puolesta.jpg
Olavi Lempinen Suuremman Suomen puolesta.jpg (49.52 KiB) Katsottu 2512 kertaa

lerppu
Viestit: 6305
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Nyt saattaa jäädä Esterin opus kesken. Melkoinen incel-raamattu energiakriisin ajoilta! 70-lukulainen ihmisvihan perusteos on toki yleissivistävä tietää, mutta aika karmaiseva lukukokemus.
IMG_0863.jpeg
IMG_0863.jpeg (95.93 KiB) Katsottu 2263 kertaa

lerppu
Viestit: 6305
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Nexus. Parempi kuin tunnetumpi edeltäjänsä - Sapiensin kanssa Yuval hakkasi nuijalla tietoa tyhmälle. Tällä kertaa lukijaa kunnioitetaan enemmän. Ymmärrän myös miksi Hesarin arvostelijalla tuli tämän kanssa totkut nenästä. Aika tiukkaa faktaa putoaa pöytään alkupuolella kirjaa. Vahva lukusuositus tälle!
IMG_1015.jpeg
IMG_1015.jpeg (94.54 KiB) Katsottu 2100 kertaa

Avatar
TeroPee
Viestit: 1628
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Mikko Hautala: Sotaa ja Rauhaa

Hautala on ollut suurlähettiläänä sekä Moskovassa että Washingtonissa ja nyt kun lopetti ne hommat niin kirjoitti kirjan. Ihan mielenkiintoinen opus, joka kuitenkin omasta mielestä jää aika pintapuoliseksi ja yksioikoiseksi ilman syvällisempää pohdiskelua. Kuitenkin hyvä katsaus kansainväliseen dipolomatiaan ja sen lainalaisuuksiin. En ehkä ostaisi, mutta kuuntelisin kk-maksullisesta palvelusta tai lainaisin kirjastosta.

https://otava.fi/kirjat/sotaa-ja-rauhaa/

SeasonDevin
Viestit: 1
Liittynyt: 12 Helmi 2025, 20:25

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja SeasonDevin »

Hei! Mä oon kans ollut tosi kiinnostunut kirjoista viime aikoina. Suon villi laulu äänikirja on yks, joka jäi mulle mieleen. Ihan sairaan hyvä tunnelma ja tarina nappas heti mukaansa. Jos kaipaat jotain samantyylistä, kannattaa ehdottomasti kuunnella. Se tuo vähän vaihtelua perinteiseen lukemiseen, varsinkin jos on kiireistä arkea. Oon löytänyt paljon hyviä kirjoja noiden suosituksien avulla. Ja hei, jos sulla on jotain ehdotuksia, niin laita tulemaan! Tykkään ihan hulluna kuulla, mitä muut lukee tai kuuntelee.

Avatar
TeroPee
Viestit: 1628
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Foorumin kirjapiiri

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Marko Junkkari: Vallan linnakkeen viimeinen taisto - Kertomus vakuutusjätti Pohjolan lopusta.

Tätä suositeltiin minulle kaverin toimesta jo aikaa sitten mutta vasta nyt pääsiäisenä sain ajoiksi aloittaa lukemisen Bookbeatin kautta. Oli myös ensimmäinen kirja, jonka luin kännykällä enkä oikeana kirjana. Äänikirjaan en vielä tohtinut alkaa.

Olen lukenut aiemmin Wahlroosin pari viimeisintä kirjaa, jossa hän kertoilee mitä kaikkea Suomen yrityskentässä on puuhattu. Tämä on yhteen yhtiöryppääseen keskittyvä kirja ja finanssialalla työskenneelle tapahtumat olivat jossain määrin tuttuja entuudestaan, joskin aloitin vasta 2001 ja osa tapahtumista oli jo tapahtunut ennen alalla aloittamistani. Ihan mielenkiintoinen opus ja oli hauska huomata, että Pohjolan alkuperäiset Keskity elämään -mainokset (ne, jossa rokkari paiskoo tavaroita ja Easy Living soi), olivat myöhemmin esimiehekseni tulleen Artsin johdolla tehtyjä. En ole koskaan ollut Pohjolassa hommissa, oltiin Artsin kanssa ihan toisaalla samaan aikaan hommissa.

Kirja oli siis itselle mielenkiintoinen, mutta ei välttämättä kaikille ole sitä.

Vastaa Viestiin