Maitojunalla kotiin

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Maitojunalla kotiin

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Sai sitten viikonloppureissu Mikkeliin ikävän alun, kun Alfasta alkoi kuulumaan outo ääni kymppi pari ennen Mikkeliä. Parin konsultaatiopuhelun jälkeen päädyttiin ajamaan auto määränpäähän, kun öljyä ja vettä oli, lämmöt pysyivät kurissa eikä mitään hälyvalojakaan palanut. Perille päästiin lisäongelmitta, ellei omaa verenpaineen nousua lasketa sellaiseksi. Lauantaina soiteltiin taas, kun oma ymmärrys autoista hyvin heikkoa. J. Hannula ja auton myynyt taho eivät suositelleet auton ajamista kotiin ennen ammatti-ihmisen arviota. Jouduttiin sitten ottamaan junakyyti takaisin Turkuun ja Alfa jäi sinne odottelemaan hoitoon pääsyä.

Tänään soittokierros lähimpiin Delta-autoihin (Mikkelin DA:ssa ei työkaluja Alfaan): Lahdessa ystävällisiä, mutta seuraava vapaa aika vasta viikon kuluttua, Jyväskylässä ei vastattu puhelimeen, Kouvolassa "ei voisi vähempää kiinnostaa" -asenne, mutta ensimmäinen vapaa aika jo huomenna. Alfa siis lavetille ja Kouvolaan. Huomenna olemme toivottavasti jo viisaampia.

Yritä tässä sitten päättää kumpi on ikävämpää: auton hajoaminen toiselle puolelle Suomea vai se, että kaikki Alfan ostoa ilkkuneet (kateelliset?) tuttavat saavat nyt halvat, jopa ilmaiset naurut.
147 2.0 Selespeed -02

Avatar
Ciancarlo
Viestit: 1969
Liittynyt: 28 Loka 2004, 14:54
Car(s): La macchina: senza macchina...
La moto: Duca 1199S Panigale
Paikkakunta: Hki

Viesti Kirjoittaja Ciancarlo »

Voi-voi-voi. Osanottoni.

Naura sinä sitten niille toisille, kun niiden volvot hajoaa..


Terv. CC.
Alfa Romeo - Una macchina vera dell'autista!

Avatar
Italian Stallion
Viestit: 791
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 10:32
Car(s): 2 x Alfa Romeo 147 Collection -08 , Vespa PK 80 -83 (ex Alfa 166x2, 156 1.8 sw, 75 Ts -88, Lancia Delta 1.3 -89, Autobianchi A112, Fiat Pandax6, Punto EVO, Fiat 850x2)
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Italian Stallion »

Älä vielä vaihda autoa, vaihda ensin ystävät :twisted:
Makuasioista voi tinkiä, faktoista ei.

Avatar
Harpo
Viestit: 492
Liittynyt: 05 Maalis 2003, 09:27
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Harpo »

Se siitä vielä iloksi muuttuu 8)

Määrittele tuo "outo ääni", niin ehkäpä arvovaltainen raati heittää hyviä arvailuja kehiin täältä suunnalta. Saa mielerauhaa tai sitten toisaalta voi jo suoraltakädeltä käydä kaivamassa viskipottua esiin. Ei tartee pihdata sitten sitäkään :mrgreen:

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Kiitokset myötätunnosta.

Olen aina ollut huono sivuäänten määrittelyssä, mutta yritän nyt kuitenkin. Kiinnitimme huomiomme ajaessa autoon sisälle kuuluneeseen "fläf-fläf-fläf"-ääneen, ihan kuin jokin pyörisi ilmavirrassa. Tuo ääni kuuluu sisälle vain kaupunkinopeuksissa. Kahdeksankympin vauhdissa se peittyy muun mölyn alle. Tyhjäkäynnissä ulos kuuluu lähinnä nakuttavaksi luokiteltava ääni. Tuo nakuttava ääni paikallistui mielestämme moottoriin. Kaasua painettaessa ääni yltyy entisestään. Ihan kun joku olisi käynyt vaihtamassa TS:n ruohonleikkuriin.

Arvon raati on hyvä ja heittää tämän kurjan määrittely-yrityksen pohjalta arvailuja siitä, mikä Alfa-parkaamme vaivaa.

DA:n tilanneraporttia ja laskua odotellessa...
147 2.0 Selespeed -02

m.sa
Viestit: 2453
Liittynyt: 06 Kesä 2003, 08:14
Car(s): ex:
159 tbi ti, jtdm 16V
156ts, sele, V6x4, JTDm16V, GTA
GT jts
147 jtdm
155 2.0 ts 16
166 3.0
Paikkakunta: Keuruu

Viesti Kirjoittaja m.sa »

Toi lepatus voisi tulla vaikka osittain irronneesta pohjamuovista ja nakutus siitä jos vaikka venttiilinmuunnin on hajoamassa :roll:
Kumpikaan ei ole ylivakavaa. Jos käy nätisti yli 3000rpm, niin sit se on melko varmasti just venttiilinmuunnin.
Abarth 500 Esseesse

Avatar
Savo
Viestit: 2123
Liittynyt: 23 Elo 2003, 15:42
Car(s): GT 3,2 ja Giulia 2.0
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Savo »

Tarviiko olla Delta? Mikkelistä löytyy varmaan korjaamoita, jotka ainakin osaavat kommentoida, ehkä korjatakin vian.

Laita privaa, jos haluat vinkkejä mahdollisista korjauspaikoista.

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Ei olisi tarvinnut olla Delta, mutta auto ehti jo lähteä tänä aamuna kohti Kouvolaa. Kiitos kuitenkin :)
147 2.0 Selespeed -02

Avatar
tmv
Viestit: 487
Liittynyt: 03 Kesä 2005, 16:33
Car(s): BMW 328i (ex Giulietta MA -11, 159 2.4 JTDm -08, 156 2.5 V6 -04 ja -98)
Paikkakunta: Nummela

Viesti Kirjoittaja tmv »

Ciancarlo kirjoitti:Voi-voi-voi. Osanottoni.

Naura sinä sitten niille toisille, kun niiden volvot hajoaa..

Terv. CC.
Juuri näin. Tutulla hajosi uudesta Volvosta automaaginen vaihdelaatikko tässä 1,5 vuotta sitten ja sinne jäi Ruotsin ylpeys mökin pihalle. Vaihtoon meni koko laatikko - korjauskelvoton. Taisipa uuden laatikon saaminenkin kestää vielä kohtuuttoman kauan.
Alfa Romeo - immagine di bellezza

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Ensimmäiset murheelliset viestit Kouvolan DA:sta kertovat, että Alfa nakuttaa, savuttaa ja öljyä alle alamerkin (emme siis ilmeisesti osaa edes katsoa öljyjä). Lisää seuraa kunhan saavat kannen auki. Kuulostaa pahasti siltä, että ainakin loppuvuoden ja mahdollisesti myös osa ensi vuoden humputtelukassasta menee Alfan korjaamiseen :(
147 2.0 Selespeed -02

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

venttiili ainakin rikki, öljyä löytyi litran verran, ei juuri naurata. Huomenna selvinnee lopulliset vauriot ja kustannusarvio.

Kuin ne öljyt voi kadota tuolla tavalla ihan huomaamatta. Luulisi, että tuossa vaiheessa jo jotain varoitusvaloja tuikkisi kuin joulukuusessa.
147 2.0 Selespeed -02

V6
Viestit: 5200
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 22:29
Car(s): -
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja V6 »

muistatko oliko pitkä aika öljyjen tarkistuksesta? öljynpainevalo kun syttyy niin voi olla jo myöhäistä ja määrän valoa ei taida olla.
Mediocrity is a sin
Kuvat
155 8V 92>155 16V 96>156 V6 98>156 V6 02>Helkama

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Eipä tuosta kauan aikaa ole, kun öljyt tarkistettiin. Ja tuli ne tuossa kesken matkan katsottua ja silloin oli siinä ala- ja ylämerkin puolivälissä likimain. Tänään olisi ollut Turussa öljyjen vaihto + muu 80 tonnin huoltohässäkkä.
147 2.0 Selespeed -02

Avatar
Italian Stallion
Viestit: 791
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 10:32
Car(s): 2 x Alfa Romeo 147 Collection -08 , Vespa PK 80 -83 (ex Alfa 166x2, 156 1.8 sw, 75 Ts -88, Lancia Delta 1.3 -89, Autobianchi A112, Fiat Pandax6, Punto EVO, Fiat 850x2)
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Italian Stallion »

Ei luulisi olevan vaikeaa rakentaa luotettava öljyn pinnan tason ilmaiseva härdelli. Sellainen olisi ainakin Alfassa tarpeen.
Makuasioista voi tinkiä, faktoista ei.

GAMMA500
Viestit: 2222
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 22:38

Viesti Kirjoittaja GAMMA500 »

Vanhemmissa ainakin tuo on, suht luotettava jopa. Ei tietenkään lohduta ErbB:tä mutta ette kai vaan kattonu öljytikkua just sammutetusta koneesta, ei laske pieneen hetkeen oikealle tasolleen sammutuksen jälkeen

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Juu, ei tässä ehkä ihan penaalin terävimpiä kyniä olla, mutta ne öljyt tuli kyllä katsottua ihan by the book. 147:n öljytikku on kyllä ihan ketkula...
147 2.0 Selespeed -02

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Tuli sitten tyly tuomio: moottori on saanut niin pahasti siipeensä, ettei sitä kannata korjata. Olisiko kellään myydä 147:kaan mootoria?
147 2.0 Selespeed -02

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5761
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): Spider 1750 TBi
Spider 3.0 V6
75 2.0 TS
Multipla
X1/9
Italialaisia kaksipyöräisiä
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

Voihan perkele. :shock: Kolme vuotias auto. :roll:
No toivotaan, että homma järjestyy. Onhan ainakin 156:n vaihdettu moottoreita.. Sitä en sitten tiedä mitä on kustantanut ja kenen piikkiin mennyt.

Avatar
Antijape
Viestit: 758
Liittynyt: 20 Maalis 2005, 11:05
Car(s): Ei alfaa. Ex 159 SW 3.2 Q4, 156 2.0 JTS ja 147 2.0 TS

Viesti Kirjoittaja Antijape »

ErbB kirjoitti:Tuli sitten tyly tuomio: moottori on saanut niin pahasti siipeensä, ettei sitä kannata korjata. Olisiko kellään myydä 147:kaan mootoria?
No voi persus... Konetta ei ole tarjota, mutta saat nyt ainakin sympatiat. Kuten Cuore mainitsi, toivotaan että homma järkkääntyy.

Avatar
155156
Viestit: 2106
Liittynyt: 11 Kesä 2003, 17:08
Car(s): Alfa Romeo Giulia Veloce Q4 2.0T vm. 2018
Alfa Romeo 156 2.5 V6 vm. 2001
ex-155 2.0 16V
ex-Sprint 1.5 QV
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja 155156 »

Pakkohan tuo on mennä kokonaan maahantuojan/valmistajan piikkiin. Autohan on lähes uusi ja moottori kokonaan sökö.

"Normaali" ihmiselle Alfa Romeon omistaminen on pelottava ajatus. TS 16V moottori valitettavasti osoittaa, ettei pelko ole aiheeton.

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Pahasti näyttää siltä koko lysti jää meidän maksettavaksemme. Eivät nimittäin ainakaan toistaiseksi löytäneet moottorin hajoamiselle muuta syytä kuin öljyn vähyyden. Eivätkä löytäneet mitään halkeamaa tms. josta öljy olisi kadonnut.

Onhan niitä öljyjä tullut välillä katsottua. Omaa tyhmyyttä, kun ei enää tullut öljyjä katsoneeksi siinä vaiheessa, kun Mikkeliin päästiin, vaikka muuten sitä autoa siinä pitkään ihmeteltiin. Oli siinä väkeä enempikin sitä katsomassa, eikä kenellekään tullut moinen mieleen. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja tyhmyydestä sakotetaan.

Järjestääköhän kukaan "Näin tarkistat öljyt Alfa Romeo 147:stä (5 ov/ 8 op)"-kurssia. Ilmoittautuisin heti paikalla :(
147 2.0 Selespeed -02

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

Osanottoni. :(

Tämä voi olla puukon kääntöä tuoreessa haavassa, mutta tuossa koko motin hinta uutena: http://www.tmuukkonen.fi/Shop/html/522.html

Tuosta öljyntarkastamisesta vielä: Vaimo on äänekkäästi protestoinut 156:n öljytikkuviritelmää ensikohtaamisesta lähtien ja kyllähän se totta puhuen on paljon epämääräisempi luettavuudeltaan kuin esim. edesmenneen Ooppelin. Ihan kaikkea ei tarvitse näistäkään kehua ;)

3-5 mittausta ja luottaa sitten niiden keskiarvoon tuntuu olevan kupletin juoni öljyjä tarkastaessa vaikka auto olisi seissytkin tovin.

Ulkomaiden foorumeilta olen kyllä lukenut ainakin yhden "öljyt katosivat jäljettömiin" tarinan juuri TS koneen kohdalla, joten älä vielä myönny ottamaan syytä niskoille. Ei niiden tulisi kadota muutaman sadan kilometrin aikana, vaikka taso olisikin ollut vain puolessa välissä tikkun merkkejä - puhutaan silloin yli 2 litran hävikistä, jos kerran sitä oli vielä ollut noin litra jäljellä.

Avatar
MrKirby
Viestit: 604
Liittynyt: 20 Helmi 2005, 13:21
Car(s): 166 3.2
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja MrKirby »

No ei minustakaan vaikuta normaalilta, että pari sataa kilsaa aiemmin öljyä olisi ollut puolessa välissä ja sitten yht'äkkiä öljyt katoaisikin... En minä ainakaan viitsi 50 km välein öljyjä tarkistaa...prkl...

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Tässä on jo hiukkasen ehditty vaihtoehtoja miettiä. Olisikohan fiksuinta lopettaa auton kaiveluttaminen DA:ssa ja viedä suorinta tietä Muukkoselle. Vai löytyisikö lähempää hyvän hinta-laatusuhteen omaavaa vaihtoehtoa? Vaikkei matka sinänsä ole ongelma, kyyti järjestyy.
147 2.0 Selespeed -02

Avatar
Campari
Viestit: 610
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 15:55
Car(s): 159 jts (x-files:156ts,147ts,156jtssw,mb500sl,gtv v6 3.0,156v6)
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Campari »

Kyllä täältäkin saat kohtalotoverin sympatiaa, vaikkei omassa tapauksessani öljyt olleetkaan todistettavasti kadonneet. Ihmeellistä tuntuu olevan se, että 147 lukumäärän pienuudesta näitä vakavia vahinkoja tuntuu sattuvan juuri niille. TM:n testiauto mukaanlukien, jos joku vielä muistaa.
Huonoa karmaa, vai mitä lienee... meilläkin toimi ilman mutinoita, kunnes kerrasta kajahti sitten laakeri.
Kyllä tuollaiset tonnien remontit palkansaajaa kirpaisee, sanokoot reteilijät mitä hyvänsä. Siinä rupeaa olemaan italofililstelyt kovilla, sanon mä.

Tuo öljytikku on kyllä sellainen, että sen kanssa saa olla tarkkana, ja useamman kerran se katsoa ja pyyhkiä, se kun öljyyntyy siitä putkesta niin helposti ja antaa väärän indikaation, kantsii kattoa kumpi puoli siitä oikeasti näyttää sen tason, tämä niin kuin varoitukseksi muille.
-cr (ex 156ts, ex 147ts)
Alfa Romeo - automaailman Aku Ankka

Avatar
rim
Viestit: 767
Liittynyt: 02 Maalis 2003, 21:47
Car(s): Jaguar I-Pace HSE, Jaguar XKR, ex 156 2.0 TS, 156 2.0 JTS SW, 156 2.0 JTS, 159 2.4 JTD Q4, Jaguar Sportbrake 2,2 i4 Td 200 Jaguar F-Pace 2.0
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja rim »

ErbB kirjoitti:Tässä on jo hiukkasen ehditty vaihtoehtoja miettiä. Olisikohan fiksuinta lopettaa auton kaiveluttaminen DA:ssa ja viedä suorinta tietä Muukkoselle. Vai löytyisikö lähempää hyvän hinta-laatusuhteen omaavaa vaihtoehtoa? Vaikkei matka sinänsä ole ongelma, kyyti järjestyy.
Mitäs nuo Eestipojat, kannattaa ainakin kysyä jos joutuu omaan piikkiin homman tekemään. ÄLÄ kuitenkaan luovuta liian helpolla !!!

Vrt: http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?t=6273

Edit: lisätty linkki
Viimeksi muokannut rim, 16 Syys 2005, 10:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Laku
Viestit: 1760
Liittynyt: 15 Elo 2005, 14:35
Paikkakunta: Ylöjärvi

Viesti Kirjoittaja Laku »

Campari kirjoitti:Kyllä täältäkin saat kohtalotoverin sympatiaa, vaikkei omassa tapauksessani öljyt olleetkaan todistettavasti kadonneet. Ihmeellistä tuntuu olevan se, että 147 lukumäärän pienuudesta näitä vakavia vahinkoja tuntuu sattuvan juuri niille. TM:n testiauto mukaanlukien, jos joku vielä muistaa.
156 V 6 ei syö öljyä yhtään ja vaimon 147 1,6 hörppii aikasten lailla eli kannattaa silmäillä tikkua 1 x 1000 km.
Laku
Kia Niro, ex. Lancia Ypsilon, CBR 600 RR, 159 2.2, 156 V6 SW, 147 2.0 Sele, 147 1.6, 75 1.6

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Alfa tuli sitten haettua Kouvolan DA:sta. Olivat siellä sitä mieltä, että auton myyjän tulisi maksaa osa kuluista, koska ei noinkin uudesta autosta pitäisi öljyjen hävitä 5000 km:n ajolla. Visa-Auto vetoaa edelleen käyttövirheeseen, eikä aio maksaa senttiäkään. Vielä ei kuitenkaan ole annettu periksi.

Joka tapauksessa uusi moottori on tilattu ja Alfa lähtee ensi viikolla Ähtävää kohti. Tällä hetkellä kustannusarvio siinä 5300e sisältäen DA:n laskun 590e. Saa sitten unohtaa ulkomaanmatkat ja muun humputtelun vähäksi aikaa, mutta pääasia on, että kohta (toivottavasti) pääsee taas Alfan rattiin :)
147 2.0 Selespeed -02

Avatar
MrKirby
Viestit: 604
Liittynyt: 20 Helmi 2005, 13:21
Car(s): 166 3.2
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja MrKirby »

ErbB kirjoitti:Eipä tuosta kauan aikaa ole, kun öljyt tarkistettiin. Ja tuli ne tuossa kesken matkan katsottua ja silloin oli siinä ala- ja ylämerkin puolivälissä likimain.
Siis jos minä tuota oikein tulkitsin, niin olit kuitenkin katsonut öljyt ihan vast'ikään vai mitä tuo "kesken matkan" tarkoittaa? En sitten ymmärrä mistä ihmeen käyttövirheestä tässä voi olla kyse.

Ei sitä nyt voi edellyttää, että öljytaso tsekataan 100km välein - edes Alfasta prkl...

Avatar
90
Viestit: 8051
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
Car(s): 90 2.5 Super -87
164 3.0 autom -88
166 3.2 -99
QP IV V6 evoluzione -00
Volvo V60 T8 R-design AWD -21
Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 90 »

ErbB kirjoitti:Alfa tuli sitten haettua Kouvolan DA:sta. Olivat siellä sitä mieltä, että auton myyjän tulisi maksaa osa kuluista, koska ei noinkin uudesta autosta pitäisi öljyjen hävitä 5000 km:n ajolla. Visa-Auto vetoaa edelleen käyttövirheeseen, eikä aio maksaa senttiäkään. Vielä ei kuitenkaan ole annettu periksi.

Joka tapauksessa uusi moottori on tilattu ja Alfa lähtee ensi viikolla Ähtävää kohti. Tällä hetkellä kustannusarvio siinä 5300e sisältäen DA:n laskun 590e. Saa sitten unohtaa ulkomaanmatkat ja muun humputtelun vähäksi aikaa, mutta pääasia on, että kohta (toivottavasti) pääsee taas Alfan rattiin :)
mielestäni kone kannattaisi purkaa ja katsoa minkä takia öljyä on kulunut noin paljon, ehkäpä kyse materiaali tai valmistusviasta jolloin mielestäni korvaus vastuu kuuluu valmistajalle..ainakin jos auto on huolettu huolto-ohjelman mukaisesti..

Avatar
Antijape
Viestit: 758
Liittynyt: 20 Maalis 2005, 11:05
Car(s): Ei alfaa. Ex 159 SW 3.2 Q4, 156 2.0 JTS ja 147 2.0 TS

Viesti Kirjoittaja Antijape »

Samaa mieltä ysikympin kanssa. Tosin on itsellekin jäänyt hieman epäselvä kuva mikä nyt todellisuudessa oli tämä öljyntarkistus väli. Eli tarkastitko kesken matkan ja kuinka paljon tämän tarkastuksen jälkeen ajettiin? Entäpä mitä tarkoittaa tuo sanomasi DA:n lausahdus että: "ei noinkin uudesta autosta pitäisi öljyjen hävitä 5000(?)km ajolla". Eli onko autolla ajettu oston jälkeen 5000km, eikä öljyä ole lisätty tänä aikana? Jos omaan sataneljäseppoon vertaan niin tuo 5000km olisi imenyt koneeni täysin tyhjäksi öljystä. Tämä siis vanhoilla moobbileilla, jolloin öljyä kului ~1l/1000km.

Elä nyt käsitä väärin. Ehdottomasti ole sinun puolellasi ja tulen vaikka liikkeeseen mehkaamaan kanssasi! :-D Oli asiat niin tai näin öljyjen ei tosiaan pitäisi näin uudesta autosta kadota minnekään 5000km aikana. Vaikka todellisuus on alfassa tietysti toinen. Toisaalta jos sinulle ei ole kauppaa tehdessä tästä ominaisuudesta mainittu, mielestäni voi vedota piilovikaan/esittää tyhmää. Uskoisin että esim. kuluttajasiamies on asista samaa mieltä. En nyt muista mitä ohjekirja sanoo öljyntarkastusvälistä, mutta jos se on suurempi/noin sama kuin tuo 5000km (ei kyllä taida olla...), niin silloin mikään ei viittaa käyttövirheeseen. Mutkikas juttu kaikenkaikkiaan, mutta koska kyseessä on noinkin iso raha kannattaa tämä selvittää perinpohjin vaikka lakimiesten avulla. IMO.

Avatar
MrKirby
Viestit: 604
Liittynyt: 20 Helmi 2005, 13:21
Car(s): 166 3.2
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja MrKirby »

Ohjekirjassa neuvotaan tarkastamaan öljy tuhannen kilometrin välein.

Edu
Viestit: 16
Liittynyt: 06 Heinä 2004, 23:19
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Edu »

tmv kirjoitti:
Ciancarlo kirjoitti:Voi-voi-voi. Osanottoni.

Naura sinä sitten niille toisille, kun niiden volvot hajoaa..

Terv. CC.
Juuri näin. Tutulla hajosi uudesta Volvosta automaaginen vaihdelaatikko tässä 1,5 vuotta sitten ja sinne jäi Ruotsin ylpeys mökin pihalle. Vaihtoon meni koko laatikko - korjauskelvoton. Taisipa uuden laatikon saaminenkin kestää vielä kohtuuttoman kauan.
No näinpä..Kaverin 240 "ratakireellä"volvolla oltiin mökille menossa kun rupes ulinaa kuuluumaan takapenkin seutuvilta,eikö ulina hiljentynyt yhtään senkään jälkeen kun sai takapenkin remusakin hiljentymään(minä itse olin pelkääjän paikalla :crazyeyes: )Päästiin kuitenkin perille mökille ja auto tunkattiin ilmaan perästä ja perän proppu auki.Niin kuin olis siipappia kaatanut ulos pullosta,lisänä hilettä :-D

Viikonlopun jälkeen lähdettiin taksilla pois ja volvo jäi sinne..

Pääsi kerrankin sanomaan"oltais tultu alfalla" :P

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Auton ohjekirjasta tarkistin, että öljyt tulee tarkistaa 3000 km välein. Meillä ollessa autosta on öljyt tarkistettu n. 1500 km:n välein ja ajettu on reilut 5000 km (mittarissa yhteensä reilut 80 000 km). Eikä auton myynyt Visa-Auto maininnut mitään öljyn kulutuksesta (kehuivat vaan autoa maasta taivaaseen).

Moottoria purettiin noin 9 tuntia DA:ssa eivätkä siellä löytäneet mitään selitystä öljyjen häviämiselle/kulutukselle.
147 2.0 Selespeed -02

Avatar
Antijape
Viestit: 758
Liittynyt: 20 Maalis 2005, 11:05
Car(s): Ei alfaa. Ex 159 SW 3.2 Q4, 156 2.0 JTS ja 147 2.0 TS

Viesti Kirjoittaja Antijape »

MrKirby kirjoitti:Ohjekirjassa neuvotaan tarkastamaan öljy tuhannen kilometrin välein.
Tässä tapauksessa voisi ajatella että jos tämä kesken matkan tehdyn tarkastuksen jälkeen on ajettu alle 3000km (edit), mielestäni kyse ei voi olla käyttövirheestä. Tosin tässä on taas sana sanaa vastaan, eli tätä tarkastusta voi olla vaikea todistaa.

edit: Taistella tässä kannattaa kuitenkin viimeiseen asti. Monesti on tullut todistettua että yleensä kova purnaaminen auttaa ainakin jonkiverran.

JustXL
Viestit: 269
Liittynyt: 08 Elo 2003, 01:39

Viesti Kirjoittaja JustXL »

Antijape kirjoitti:
MrKirby kirjoitti:Ohjekirjassa neuvotaan tarkastamaan öljy tuhannen kilometrin välein.
Tässä tapauksessa voisi ajatella että jos tämä kesken matkan tehdyn tarkastuksen jälkeen on ajettu alle 3000km (edit), mielestäni kyse ei voi olla käyttövirheestä. Tosin tässä on taas sana sanaa vastaan, eli tätä tarkastusta voi olla vaikea todistaa.
.
Jos auto on huollettu kirjan mukaan niin myyjäliikkeellä on todistusvelvollisuus käyttövirheestä - ei auton käyttäjällä!
Myyjäliike on vastuussa myymästään tavarasta. Varsinkin, jos ovat myyneet "priimana" ja olet ostanut sen siinä uskossa ja tiedossa. Jos ostosta on kulunut yli 6 kk, niin se ei vielä merkitse mitään, koska tavaran käyttöikä on oletetusti paljon pidempi. Vika tai piilovika - ihan sama - et ole yksin vastuussa! Kuluttaja-asiamiehen kautta valitus kuluttavalituslautakuntaan ja vaadit sieltä myjäliikkeelle suositusta kantaa vastuunsa.
Tsemppiä!

ErbB
Viestit: 45
Liittynyt: 09 Elo 2005, 18:13
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ErbB »

Kaivoin vielä tämän topikin naftaliinista. Alfa sai sitten nokalleen upouuden moottorin. Hain sen viime torstaina Muukkoselta kotiin. Olipahan kiva taas päästä Alfan rattiin, ehtihän se olla yli kuukauden korjausreissulla. Tulin oikein kiertoreittiä Vaasan kautta kotiin, kun oli niin nastaa :-D (Tai sitten lyhyemmällä reitillä olisi ollut liian monta liikkuvaa osaa eli mutkaa matkassa, enkä ehkä olisi selvinnyt ikinä takaisin Turkuun...)

Muukkoselle pisteet kotiin. Palvelu oli ystävällistä ja ripeää. Kustannusarvio tosin ei ihan pitänyt. Koko lystille tuli hintaa karvan alle 6000 e, josta DA:n laskua 590 e.

Valitus kuluttujavalituslautakuntaan on pientä hiomista varten valmis. Myyjäliikkeen (Visa-Auto, Raisio) asenne ei vaan ollut kovin rohkaiseva: " Tehkää vaan valitus, on meillä ollut tapana niitä noudattaa, elleivät ihan kohtuuttomia ole". Aikaisemmin emme vastaavanlaisia valituksia ole joutuneet laatimaan, joten jos jollakulla on hyviä kikkoja, ne otetaan ilolla vastaan.

Vanha moottori on varastossa odottelemassa kuluttajavalituslautakunnan päätöstä. Pakkasivat sen ystävällisesti niin hienosti sen Kouvolan DA:ssa kyyntiin, että peräkontti on tahriintunut ja keltaisella nahkapenkilläkin oli öljyä. Kiukkuinen soitto auttoi sen verran, että lupasivat putsata penkin ja kontin Turun DA:ssa. Kuvittelisi, että ammattilaiset ymmärtäisivät laittaa alle kunnolla muovia ennen kuin pakkaavat öljyisiä moottorin osia kyytiin, mutta kun ei. Aina saisi olla itse vahtimassa, mutta minkäs teet, kun auto hajoaa toiselle puolelle maata.

Vielä kun saisi auton pestyä ja vahattua ennen talven tuloa...
147 2.0 Selespeed -02

Avatar
Kirkinen
Viestit: 1026
Liittynyt: 08 Heinä 2003, 18:08
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää/Loviisa/Keilaniemi

Viesti Kirjoittaja Kirkinen »

Mulle löivät samaisessa kaupassa talvipyörät pystyyn konttiin ja kannen kiinni... kivasti sitten oli vähän naarmuuntunut se muovi sieltä kontista. Puratutin renkaat pois ja laitatutin uudestaan suojien kanssa, että menisi oppi perille...
ex Alfa 147 2.0 -01 (02-15)
ex Alfa 156 V6 -99 (07-10)
ex Alfa 159 Q4 3.2 -06 (10-17)
S212 350 CDI

Wate
Viestit: 19
Liittynyt: 11 Elo 2006, 21:44
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Wate »

No niin, nyt se miunkin 147 1,6 88kW 16V TS hajos. Oli kuulemma jo ostettaessa paskana. Nyt vein huoltoon nakutuksesta, niin yläkerta aiheutti nakutuksen ja alakerta öljynsyönnin. Yläkerta ja alakerta menis kummatkin uusiks joten paras vaihtehto on ostaa siihen uus moottori.

Huoltamona TT-Auto Savonlinnassa. Heiltä sain tarjouksen 6000-6500€ johon sis. kytkin, työsylinteri, moottori, ilmastoinnin täyttö ja työt. Miltä kuulostaa?
Kateltiin sit tuossa kotona, että Muukkoselta sais sen täydellisen 2.0-pannun vähän yli 4k€. Eikai prkl kytkin, ilmastoinnin täytöt ja päivän työ maksa oikeasti 2k-2,5k€?

Onko kokemuksia?

Avatar
Rolle
Site Admin
Site Admin
Viestit: 7791
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
Car(s): 45e + GTX
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Rolle »

Mitenkä olisi täältä uusi kone? Lähtisi vähän yli 3k euroon. Ilmastoinnin täyttö nyt maksaa 100 euroa, ja voiko kytkimen vaihto olla paha jos on konekin poissa?

Noh, kyllähän se työ maksaa..

Wate
Viestit: 19
Liittynyt: 11 Elo 2006, 21:44
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Wate »

Tuossa lukee "without auxiliaries". Mitähän se tarkottaa? Huoltoukkeli sano, että joskus toimittanu (joku maahantuoja) koneen jopa ilman hihnoja etc. Ei se kauhee säästö oo jos siihen joutuu paljonkin osia tilaamaan kaveriksi.

Kytkin kyllä tointaa vaihtaa samalla kun kone poissa ja ilmastointihan ei paljoo yli satasta sais maksaa. Silti siinä jää aika kova tuntipalkka pojalle. N. 150€/h.

Nooh, tämmöstähän tämä on. Saanpahan nyt ensimmäistä kertaa kunnon koneen nokalle ja kakslitranenkin liikauttaa hyvin pikkuitalialaisneitiä.

quadrifoglio verde
Viestit: 223
Liittynyt: 13 Elo 2004, 04:22

Viesti Kirjoittaja quadrifoglio verde »

^ Veikkaisin että tuo tarkoittaa käytännössä ilman apulaitteita (laturi, startti jne.) jotka kannattaa toki poimia vanhasta koneesta mikäli ovat ehjiä.

Vastaa Viestiin