Viimeistä kertaa elokuvissa
Lähetetty: 20 Marras 2007, 18:41
Ajattelin rentoutua ja mennä elokuviin. Viimeisten viiden vuoden aikana olenkin jo kerran käynyt. Olin pantannut piraattilatailua uuden Jason Bourne -elokuvan osalta. Pätkää oli kehuttu siinä määrin, että päätin kerrankin maksaa siitä, mistä kuuluu maksaa.
Leffa alkoi armeliaasti ilman mainoksia. Pari väkivaltaista traileria myöhemmin päästiin jo alkulogoon. Sen jälkeen luulin, että silmäni ovat pettäneet lopullisesti. Käsivaratekniikkaan nojaavan leffan viliseminen valkokankaalla oli aivan helvetillistä katsottavaa. Olen huomannut saman efektin kun olen työni puolesta joutunut testaamaan uusia teräväpiirtovideokameroita. Esimmäistä kertaa on mainosmies joutunut valehtelemaan kun niitä on pitänyt kehua. Aina kun seuraa kohdetta, häviää ohi kiitävä taustamaisema jonkunlaiseen vilisevään söheröön, jota silmä ei osaa seurata.
Sama raastava fokuksen kadottamista muistuttava ilmiö vaivasi koko leffaa. Sattumalta siinä kuvattiin kerrostalomiljöötä lähes puoli leffaa. Joka kerta kun kamera panoroi pitkin ikkunarivejä, sai saman ikkunan paikkaa ihailla sekä varsinaisessa kohdassa, hieman edessä ja vähän jäljessä.
Voi olla että vika on minussa, mutta luojan kiitos, saan tehdä ihan rauhassa ja migreenikohtauksen partaalla seuraavan päätöksen: ei ikinä enää elokuviin, pitäkää tunkkinne.
Leffa alkoi armeliaasti ilman mainoksia. Pari väkivaltaista traileria myöhemmin päästiin jo alkulogoon. Sen jälkeen luulin, että silmäni ovat pettäneet lopullisesti. Käsivaratekniikkaan nojaavan leffan viliseminen valkokankaalla oli aivan helvetillistä katsottavaa. Olen huomannut saman efektin kun olen työni puolesta joutunut testaamaan uusia teräväpiirtovideokameroita. Esimmäistä kertaa on mainosmies joutunut valehtelemaan kun niitä on pitänyt kehua. Aina kun seuraa kohdetta, häviää ohi kiitävä taustamaisema jonkunlaiseen vilisevään söheröön, jota silmä ei osaa seurata.
Sama raastava fokuksen kadottamista muistuttava ilmiö vaivasi koko leffaa. Sattumalta siinä kuvattiin kerrostalomiljöötä lähes puoli leffaa. Joka kerta kun kamera panoroi pitkin ikkunarivejä, sai saman ikkunan paikkaa ihailla sekä varsinaisessa kohdassa, hieman edessä ja vähän jäljessä.
Voi olla että vika on minussa, mutta luojan kiitos, saan tehdä ihan rauhassa ja migreenikohtauksen partaalla seuraavan päätöksen: ei ikinä enää elokuviin, pitäkää tunkkinne.