Muiden merkkien murheita.

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Dam
Viestit: 155
Liittynyt: 05 Maalis 2017, 15:24
Car(s): Jeep Compass 4XE

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Dam »

legza kirjoitti:
29 Loka 2021, 06:47

Toi sun tapaus ei ole ainoa. Jostain syystä joihinkin Focuksiin ei päivitykset, akun vaihto ja akun valvonta-anturin vaihto auta, useimpiin kyllä. Sitten joissain ei mennyt konfigurointi oikeasti läpi, vaikka testeri iloisesti niin väitti, piti tarkistaa jälkikäteen. Harvemmin nuo käynnistymättä ole kuitenkaan jättäneet, lähinnä noi lievemmät ongelmat kiusanneet.

Se uusin SYNCin päivitys korjaa edellisiä bugeja, mutta olikos se nyt niin, että naviin saattaa tulla ongelmia. Että ihan valitsee itse mikä on pienin paha :-D No siihen tulee kyllä taas korjaava päivitys kuulemma ihan näillä näppäimillä.
No sepä tuossa surullista onkin etten ole ainoa ja kuitenkin ongelma on ollut ratkaisematta sen reilun 2 vuotta mitä auto mulla on ollut. Kaikki vaan suunnilleen tuntuvat levittelevän käsiään asian suhteen ja välillä pitää mua tyhmänä kun sanon ettei auto lämpene. Onneksi sentään on esittää jotain muutakin kuin omia mielipiteitäni lämpenemisestä.

SYNCissä oli vahvistimen vaihdon jälkeen jo vähän pahempi bugi kun parittomat desimaalit löytyi radiosta mutta parittomat ei. Eli 90.50 kyllä, 92.60 ei vaan 92.50 tai 92.70 ja seuraavassa päivityksessä pimeni kokonaan eikä tuokaan niin haitannut. Nyt on viimein navissa matka-aika, matka ja saapumisaika samaan aikaan näkyvissä mikä ihan kiva, en sitä tosin muutenkaan pahemmin Suomessa käytä. Jos toimii, parempi olla koskematta.

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Dam kirjoitti:
29 Loka 2021, 20:49
SYNCissä oli vahvistimen vaihdon jälkeen jo vähän pahempi bugi kun parittomat desimaalit löytyi radiosta mutta parittomat ei. Eli 90.50 kyllä, 92.60 ei vaan 92.50 tai 92.70 ja seuraavassa päivityksessä pimeni kokonaan eikä tuokaan niin haitannut.
USA:ssa käytetään FM-radiossa 200 kHz kanavan leveyttä ja kanavointi lähtee 87.9 MHz - 88.1 MHz - 88.3 MHz - .. eli jostain syystä Focuksesi on SYNCannut itsensä Atlantin toiselle puolelle. Jos se ei kestä kylmääkään niin ehkä kyseessä on Florida only -malli? :P

<Florida man -meemi tähän>

Dam
Viestit: 155
Liittynyt: 05 Maalis 2017, 15:24
Car(s): Jeep Compass 4XE

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Dam »

FinPat kirjoitti:
30 Loka 2021, 09:34

Eipä se oikein kuumaakaan kestä.. Maski teipattuna ja +30C° ja ihmeen hitaasti moottorin lämmöt nousi. Ja ennen maskin teippausta ilmastointi oli ihan yhtä laiska viilentämään autoa kuin maskin teippauksen jälkeen. Kyllä se tehtävänsä tekee toki mutta riippuu lämpötilaeroista, siinä voi mennä puolesta tunnista noin neljään tuntiin. Tai sitten ei kykene lämmittämään ollenkaan.

legza
Viestit: 894
Liittynyt: 20 Kesä 2006, 17:57
Car(s): Alfa 75 ja Focus
Paikkakunta: Hollola

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja legza »

Dam kirjoitti:
29 Loka 2021, 20:49
legza kirjoitti:
29 Loka 2021, 06:47

Toi sun tapaus ei ole ainoa. Jostain syystä joihinkin Focuksiin ei päivitykset, akun vaihto ja akun valvonta-anturin vaihto auta, useimpiin kyllä. Sitten joissain ei mennyt konfigurointi oikeasti läpi, vaikka testeri iloisesti niin väitti, piti tarkistaa jälkikäteen. Harvemmin nuo käynnistymättä ole kuitenkaan jättäneet, lähinnä noi lievemmät ongelmat kiusanneet.

Se uusin SYNCin päivitys korjaa edellisiä bugeja, mutta olikos se nyt niin, että naviin saattaa tulla ongelmia. Että ihan valitsee itse mikä on pienin paha :-D No siihen tulee kyllä taas korjaava päivitys kuulemma ihan näillä näppäimillä.
No sepä tuossa surullista onkin etten ole ainoa ja kuitenkin ongelma on ollut ratkaisematta sen reilun 2 vuotta mitä auto mulla on ollut. Kaikki vaan suunnilleen tuntuvat levittelevän käsiään asian suhteen ja välillä pitää mua tyhmänä kun sanon ettei auto lämpene. Onneksi sentään on esittää jotain muutakin kuin omia mielipiteitäni lämpenemisestä.

SYNCissä oli vahvistimen vaihdon jälkeen jo vähän pahempi bugi kun parittomat desimaalit löytyi radiosta mutta parittomat ei. Eli 90.50 kyllä, 92.60 ei vaan 92.50 tai 92.70 ja seuraavassa päivityksessä pimeni kokonaan eikä tuokaan niin haitannut. Nyt on viimein navissa matka-aika, matka ja saapumisaika samaan aikaan näkyvissä mikä ihan kiva, en sitä tosin muutenkaan pahemmin Suomessa käytä. Jos toimii, parempi olla koskematta.
Ei lämpene siis etukäteen tehdasasenteisella polttoainekäyttöisellä lisälämmittimellä, mutta ajossa kyllä? Noissa vanhemmissa 3 sylinterisissä meni kyllä termostaattejakin. Koodarit Intiassa koittaa laittaa kakkosvaihteen tupaan, näihin yksittäistapauksiin liittyen... mun veikkauksen mukaan ei tänä vuonna ratkaisua silti tule, ei niitä kylmien alojen ongelmat kauheasti kiinnosta, toki tää 2 vuotta samoja ongelmia on jo ennätys ja aika käsittämätöntä. Toi audiolaitepulma ei kuulosta tutulta, paitsi vanhoissa tuontiautoissa.

Mk3
Viestit: 144
Liittynyt: 15 Marras 2003, 07:13

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Mk3 »

T25
T25
IMG_20211113_152012~01.jpg (94.38 KiB) Katsottu 7998 kertaa
Ostakaa hyvä toyotan akseli
ePER
Fiat Punto GT
Fiat Stilo 95

Skodisti
Viestit: 102
Liittynyt: 03 Syys 2012, 16:36
Car(s): Rouvalla oli -03 147 2.0 TS Selespeed

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Skodisti »

^ Kyllä tuosta vielä hyvän saa: https://sorvaamokarpiola.fi/ :silly:

Dam
Viestit: 155
Liittynyt: 05 Maalis 2017, 15:24
Car(s): Jeep Compass 4XE

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Dam »

legza kirjoitti:
13 Marras 2021, 02:24
Ei lämpene siis etukäteen tehdasasenteisella polttoainekäyttöisellä lisälämmittimellä, mutta ajossa kyllä? Noissa vanhemmissa 3 sylinterisissä meni kyllä termostaattejakin. Koodarit Intiassa koittaa laittaa kakkosvaihteen tupaan, näihin yksittäistapauksiin liittyen... mun veikkauksen mukaan ei tänä vuonna ratkaisua silti tule, ei niitä kylmien alojen ongelmat kauheasti kiinnosta, toki tää 2 vuotta samoja ongelmia on jo ennätys ja aika käsittämätöntä. Toi audiolaitepulma ei kuulosta tutulta, paitsi vanhoissa tuontiautoissa.
Ei, tai se vähän riippuu päivästä. Polttoainekäyttöinen lisälämmitin toimii kun auto on parkissa. Lämmintä ilmaa tulee vähän vaihtelevasti vaihtelevan viiveen jälkeen. Välillä tulee reilusti kuumaa ja suht nopeasti ja joskus menee tovi että tulee edes haaleaa ilmaa. Ajossa sekin sit yleensä loppuu. Ja toissijaisen lisälämmittimen toiminnasta en oikein osaa sanoa toimiiko laisinkaan. Tuo on 2 litrainen, nelisylinterinen ja Fordin mukaan termostaatin vaihto ei auta. Auto nyt varmaan vaihtuu vuodenvaihteessa jos siihen mennessä löytyy seuraava kulkine. Ja nyt jo näyttää siltä että pitää varautua viidennen akun vaihtoon. Kugasta tuli oikein hyvä tarjous mutta vähän epäilyttää sekin jos perus dieselin lataaminenkin on jokseenkin vaihtelevaa.

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Kun tietää mitä haluaa. Ja varaosa-autoja riittää, jos Chryslerin luotettavuus iskee sormille.
kokoelma.JPG
kokoelma.JPG (97.35 KiB) Katsottu 7804 kertaa

Avatar
Tuomas K
Viestit: 5545
Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
Car(s): Peugeot 607
Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Paikkakunta: Vantaa

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Tuomas K »

^Tarkoittanet kun luotettavuus iskee sormille.

Kaverilla oli tuommoinen aikoinaan. Alle tonnilla ei päässyt leimasta läpi. Kiertoon laite lähti lopulta, kun vaihdelaatikko laukesi, meni se vähäinenkin luotto autoon siinä kohtaa. Sittemmin myöhemmällä omistajalla on mm. jakohihna katkennut.

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja lerppu »

^Kyllä.

Joskus oli vuokra-autona. Top Gear taisi muistaa avoversiota viimeisen 20 vuoden huonoimman auton palkinnolla.
Postasin tänne kun törmäsin moiseen perverssiin kuvaan ja ajattelin että jos jossain arvostetaan, niin tällä forumilla! :mrgreen:

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Gasket »

Joskus ihan vakavasti harkitsin PT:tä kun ei asiallisia Multiploitakaan löytynyt. Tulin sitten järkiini :lol:
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

Avatar
_rico
Viestit: 1342
Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
Car(s): ModelY
Ex Giulietta ja 3x 156
Paikkakunta: Espoo

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja _rico »

Kerran tuli PT:tä kokeiltua joskus 2005 paikkeilla ja vieläkin puistattaa..

Avatar
Kivijärvi
Viestit: 955
Liittynyt: 23 Marras 2005, 08:00
Car(s): Citroën Berlingo XL 1.5 BlueHDI 130
ex: Alfa 159 2.4JTDm, Fiat 500L, Fiat 500, Lancia Delta,
Alfa 156 2.0 TS...

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Kivijärvi »

Gasketin kanssa kuljettu samaa polkua... :-D Kun ei voinut/jaksanut hakea Italiasta kaasu-Multiplaa, koeajoin PT Cruiserin märssyn dieselillä. Mutta kun koko koeajosta ei jäänyt mitään mieleen, jätin sen pohdinnan siihen ja ostin Nuova Deltan. Paljon parempi ja mieleen tarttuvampi auto.

Ettei olisi ihan OT, niin kyllä täytyy hieman ihmetellä Stellantiksen laatua joiltain osin. Meillä kun sattuu olemaan "konsernivehkeet" Alfa ja Citroen, niin kylläpä ovat Sitikkaan ruuvanneet kelvottoman tuulettimen moottorin tai sen siivekkeen. Auto on 3v vanha ja pärisee ja tärrää kuin olis lentoon lähdössä. Lienee siipi poikki tjsp. Toinen juttu mikä tässä kulkineessa vaivaa liittyy myös lämmityslaitteeseen. Se on manuaalinen ilmastointi, jossa suuntaa-antavana on lämpöasteikko lämmönsäätönupin yhteydessä. Ja joo, kaikki alle 18 astetta on kylmää kesät talvet, kaikki yli 18 taasen on kuumaa yltympäriinsä. Ja siinä 18 asteen kohdalla ei ole napsua... Tulipa tilattu sitten XL-koon Berlingo ja siihen sattumalta lisävarustelistalta automaatti-ilmastointi - kuitenkin samaa kuraa, veikkaan... Alfassa riittää 19.5 astetta ja aina on hyvä. Tai sitähän se ei tiedä, jos on hirveän kosteaa ja +2 astetta, silloin on ikkunat huurussa ja sitä saa sitten auttaa poistumaan.

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Gasket »

^ Juu, oli mulla nuova deltakin. Ei pahaa sanaa, voisin hommata toisenkin. Kiva auto.

Freemontissa tuo automaatti on kanssa vähän kehno. Lämpösäätö on jees, mutta se suosii matalia puhallinnopeuksia. Toimii toki yksin hyvässä kelissä, mutta vaikka 5-henkeä hyvällä kelillä ja varmasti on takalasit huurussa.
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

Avatar
jeQQ
Viestit: 4330
Liittynyt: 22 Kesä 2006, 18:01
Car(s): Z1100, 147GTA, 33 Giardinetta 4x4, Kona
Paikkakunta: Vihti

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja jeQQ »

Santa Festä oli hajonnut laturi, vaikka liikkeessä just 2v sitten vaihdettu uusi. Noh, ei nyt loppujen lopuksi ollut paha rasti vaikka alin pultti oli tuskaisen ahdas ja vakuumipumpullista ei ollut tullut ennen purettua. Etujarrut meni samalla ja apparin satula alkaa kyllä olla tiensä päässä ym. Ehkä olisi aika päivittää uudempaan(ovat vaan turkasen kalliita), mutta onhan tolla jo 386tkm mittarissa.

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Ensimmäisten pikku pakkasten (-10C) kohdalla Teslan ohjaamon lämmitys alkoi hieman seilaamaan maantienopeuksilla. Välillä toimi OK ja sitten ikään kuin putosi pois päältä ja kabiiniin tuli jo hieman kylmä kunnes taas lämmitys alkoi pelittämään.

Ehkä kyseessä tämä?
https://driveteslacanada.ca/model-3/tes ... lace-them/

Anyway, 2kk ja 9058km kohtuullisen mukavasti mennyt meidän perheessämme.

Avatar
karila
Viestit: 1173
Liittynyt: 28 Helmi 2011, 15:07
Car(s): Giulia Veloce Q4 benzina 2020
Giulia 1600 Super Biscione 1970
Renault Megane E-tech Techno 2023
Paikkakunta: Turku

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja karila »

Screenshot_20211208_063251.jpg
Screenshot_20211208_063251.jpg (70.24 KiB) Katsottu 6952 kertaa
- Kari

Avatar
Xehpuk
Viestit: 790
Liittynyt: 09 Loka 2009, 19:05
Car(s): ex Pitkäkattoinen 159 2.0JTDm 2011
ex AR 156 V6 1998
Paikkakunta: Valkeakoski

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Xehpuk »

karila kirjoitti:
08 Joulu 2021, 06:34
B3 Passat Variant
B3 Passat on aina miellyttänyt. Siinä on jotain sympaattisen kömpelöä. Kai siihen voi myös samaistuakin, kun se on tuollainen laiska ja hidaskin :-D

Sitten asiaan, Chevy muuttui Ooppeliksi ja tarjoilee satunnaisesti vikakoodia, jonka resetointiin tarvitsee GM-merkkitesteriä. Kevät korjannee, mutta ei viitsisi tuijottaa helikopterivaloa ja vikaviestiä siihen asti, saati sitten olla lataamatta ajoakkua seinäsähköllä.

Avatar
karila
Viestit: 1173
Liittynyt: 28 Helmi 2011, 15:07
Car(s): Giulia Veloce Q4 benzina 2020
Giulia 1600 Super Biscione 1970
Renault Megane E-tech Techno 2023
Paikkakunta: Turku

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja karila »

4-vetoisen ja 2-vetoisen ero: 4-vetoisella pääsee jumiin paikkoihin, mihin 2-vetoisella ei pääse.
Screenshot_20211229_191229.jpg
Screenshot_20211229_191229.jpg (65.95 KiB) Katsottu 6654 kertaa
- Kari

Avatar
TeroPee
Viestit: 1503
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Kohtalaisen veemäinen tilanne muuten tuollainen mikä kuvassa on. Aikoinaan ajoin intissä nasua ja huolimattomuuttani pudotin sen ajouralta sivuun siten, että kasvava puu jäi vaunujen väliin. Nasu siis liukui sivusuunnassa siten, että toinen puoli oli alempana ja toinen ylempänä. Tietenkin se puu siinä alempana olevalla puolella.

Sahalla siitäkin sitten selvittiin.

Avatar
Tazio
Viestit: 3390
Liittynyt: 11 Maalis 2003, 11:00
Car(s): Alfa Romeo Giulia Super '69
Alfa Romeo GTV 2.0 '86
Alfa Romeo 156 JTS '02

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Tazio »

TeroPee kirjoitti:
29 Joulu 2021, 20:21
Kohtalaisen veemäinen tilanne muuten tuollainen mikä kuvassa on. Aikoinaan ajoin intissä nasua ja huolimattomuuttani pudotin sen ajouralta sivuun siten, että kasvava puu jäi vaunujen väliin. Nasu siis liukui sivusuunnassa siten, että toinen puoli oli alempana ja toinen ylempänä. Tietenkin se puu siinä alempana olevalla puolella.

Sahalla siitäkin sitten selvittiin.
Paha tuosta kuvasta sanoa totuutta, mutta nuo juipit kyllä näyttäisivät operoivan väärällä puolella puuta?
Koivu on takaoven kohdalla, jos auto olisi minun ja haluaisin poiskin harkitsisin tuon volkkarin takapään siirtoa...

-Tazio

Avatar
Polforea
Viestit: 11124
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
33 P4
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Polforea »

Pitkään on audi tuossa majaillut, kun koivu on kasvanut sitä väistämään :D
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Avatar
mutt
Viestit: 5418
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja mutt »

Näyttäisi olevan sivukaltevuutta, ja etupää lienee luisunut sivuttain sutiessaan tuohon.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Vainio
Viestit: 704
Liittynyt: 16 Syys 2010, 17:50
Car(s): ex. 159 2.4JTDM
Kehonsiirrin Tojota
Paikkakunta: Lahti

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Vainio »

Kitumaastureilla pitää muutenkin pysyä tiellä. Offroadin puolella niistä jää ihan liikaa muovia luontoon :mrgreen:

Avatar
TeroPee
Viestit: 1503
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Vainio kirjoitti:
30 Joulu 2021, 15:43
Kitumaastureilla pitää muutenkin pysyä tiellä. Offroadin puolella niistä jää ihan liikaa muovia luontoon :mrgreen:
Joo, varsinkaan noilla Audeilla ei tee mitään.
https://youtu.be/XuI-0vI2ojw

Paikalla
Avatar
nipaka
Viestit: 2076
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja nipaka »

TeroPee kirjoitti:
30 Joulu 2021, 15:53
https://youtu.be/XuI-0vI2ojw
Kohdassa 2:22 tarina ei kerro miksi rinkula on ojaan joutunut sulilta vaikuttavilta ajourilta.
6:35: DKW on osannut laittaa lukot etuakselille. Tässä on kehitystä kitymaasturista tapahtunut.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
Garmund
Viestit: 2135
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): 508 RXH
Crosswagon Q4
Gtv 3.0 ja pari muuta

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Garmund »

nipaka kirjoitti:
30 Joulu 2021, 16:14

Ei kai niissä lukkoja ole etuakselilla, kuten ei ole suurimmassa osassa maastoautojakaan? Eikä takanakaan kunnollista, ei ne maastoautojakaan taka-akselin vakiolukot (kitka"lukot") taida montaa isoilla renkailla mettässä rymyämistä kestää, eipä ne semmoiseen ole suunniteltu. (joissain iha oikeakin kytkettävä lukko taka-akselillakin, keskilukon lisäksi) Jarrulla hoitaa ainakin etuakselin "lukot" ja tossa kun molemmilla etupyörillä tasainen pito, niin mahtaisikohan keskiakselin lukko riittää.

Voimansiirron sitä vaan rikki saa etuakselin lukoilla. Jossain harvassa vehkeessä saattaa torsen olla edessä, en tiedä olisiko jossain maasturissa tai muussa nelikossa kitkalukkoa edessäkin.

Aijoo ja se muun merkin murhe: Terranossa ei vas takavilkku pala ja polttimo ehjä. (ps se kai oikea maasturi, kun erillisrunko, alennusvaihteet ja keskilukko + takana kitkalukko. Sekin miusta kuvaa "oikeaa maasturimaisuutta", että se aika hirveä ajaa oikeasti liukkaalla tiellä)
Suoraan vaan suoraa

Avatar
TeroPee
Viestit: 1503
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Garmund kirjoitti:
30 Joulu 2021, 16:22

Aijoo ja se muun merkin murhe: Terranossa ei vas takavilkku pala ja polttimo ehjä. (ps se kai oikea maasturi, kun erillisrunko, alennusvaihteet ja keskilukko + takana kitkalukko. Sekin miusta kuvaa "oikeaa maasturimaisuutta", että se aika hirveä ajaa oikeasti liukkaalla tiellä)
Tämän kamaluuden muuten allekirjoitan. Joskus kauan aikaa sitten ajoin Joensuusta Helsinkiin todella liukkaissa olosuhteissa Terranon. Ei ollut hyvä nelivedolla, ei takavedolla ja olikohan niin että piti vielä ajaa tyyliin 87 km/h todellista jotta momentinmuunnin lukittui tjsp. Oli raskasta.

Paikalla
Avatar
nipaka
Viestit: 2076
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja nipaka »

^^
Olet oikeassa. Jos etusella olisi oikea lukko, auto olisi eleettömästi noussut rullilta. Nyt äheltämisen jälkeen jonkinlainen lukkotoiminto aktivoitui.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
Garmund
Viestit: 2135
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): 508 RXH
Crosswagon Q4
Gtv 3.0 ja pari muuta

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Garmund »

TeroPee kirjoitti:
30 Joulu 2021, 16:40
[

Tämän kamaluuden muuten allekirjoitan. Joskus kauan aikaa sitten ajoin Joensuusta Helsinkiin todella liukkaissa olosuhteissa Terranon. Ei ollut hyvä nelivedolla, ei takavedolla ja olikohan niin että piti vielä ajaa tyyliin 87 km/h todellista jotta momentinmuunnin lukittui tjsp. Oli raskasta.
Takavedolla mennään poikittain ja etuvedolla suoraan (puskee) :-D
Suoraan vaan suoraa

Avatar
mutt
Viestit: 5418
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja mutt »

nipaka kirjoitti:
30 Joulu 2021, 16:14
6:35: DKW on osannut laittaa lukot etuakselille. Tässä on kehitystä kitymaasturista tapahtunut.
Eiköhän se "lukko" ole toteutettu softalla ja ABS:llä. Toimii kyllä niinkin, joskin kehnoissa olosuhteissa saattaa jarrut vähän tuoksahtaa.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Vainio
Viestit: 704
Liittynyt: 16 Syys 2010, 17:50
Car(s): ex. 159 2.4JTDM
Kehonsiirrin Tojota
Paikkakunta: Lahti

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Vainio »

TeroPee kirjoitti:
30 Joulu 2021, 15:53
Vainio kirjoitti:
30 Joulu 2021, 15:43
Kitumaastureilla pitää muutenkin pysyä tiellä. Offroadin puolella niistä jää ihan liikaa muovia luontoon :mrgreen:
Joo, varsinkaan noilla Audeilla ei tee mitään.
https://youtu.be/XuI-0vI2ojw
Venäläiset tykkää koeponnistaa maastureita ja offroad on muutenkin parasta viihdettä:
https://www.youtube.com/watch?v=FNJwnT_ ... %D1%81Club
Kitumaasturit tosiaan jättää muovia luontoon :-D

Sampsulisami
Viestit: 43
Liittynyt: 30 Touko 2017, 20:07

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Sampsulisami »

Ostin 6t€ 308 pösön olettaen että ei joka päivä tarttisi korjailla.

Ennen ostoa vaihdettiin abs ohjain.
Oston jälkeen tutkittiin pdf ja vaihdettiin pyöränlakeri.
Noo sit pääsi ajaa jo yhden päivän kun meinasi renkaat iirrota. Talvi vanteet 114 jaolla vaikka pitäisi olla 108. Reijät vaan porattu isommiks ja vielä kartio ruuvit :crazyeyes: r

Takavanteen ruuvit ei irtoa normi pulttipyssyl, Etupyöränlaakerin vaihdossa piti kuulemma käyttää 2,5t pulttipyssyä jotta pyörä pultit saatii irti.

Liike antoi Mielestäni kohtuullisen summan rahaa suoraan tilille ja päästiin yhteisymmärrykseen.

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Ei varsinaisesti auton aiheuttama murhe mutta keskimmäisen vesselin ajo-opetusauto, Citroen C3 XTR ei saanut pitkää uraa perheessämme. :|

Kortin jo saanut neiti pyöräytti moottoritien rampilla sen verran kaiteisiin nojaten että aurauskulmaksi tuli luokkaa -30 astetta vasempaan etupyörään ja oikeallakin varmasti yli 15 astetta harituksen puolella. Kukaan ei loukannut ko. harjoituksessa ja edes airbagit eivät sanoneet poks.

Hyvä että pienellä selvittiin ja huomenna pitää mennä ajamaan neidin kanssa jotta ei tule rattikammoa. Ja sitten selaamaan Nettiautoa josko löytyisi joku tarkoitukseen sopiva laite.

Avatar
alfa 156 v6
Viestit: 5368
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 17:02
Car(s): Käyttis: Ampera, X5
harrasteet: Spider 2000, QP V 4.7S + 3200 GTA + Integrale 16v + 75 3.0 V6
Paikkakunta: Keuruu

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja alfa 156 v6 »

FinPat kirjoitti:
02 Tammi 2022, 19:50
Ei varsinaisesti auton aiheuttama murhe mutta keskimmäisen vesselin ajo-opetusauto, Citroen C3 XTR ei saanut pitkää uraa perheessämme. :|

Kortin jo saanut neiti pyöräytti moottoritien rampilla sen verran kaiteisiin nojaten että aurauskulmaksi tuli luokkaa -30 astetta vasempaan etupyörään ja oikeallakin varmasti yli 15 astetta harituksen puolella. Kukaan ei loukannut ko. harjoituksessa ja edes airbagit eivät sanoneet poks.

Hyvä että pienellä selvittiin ja huomenna pitää mennä ajamaan neidin kanssa jotta ei tule rattikammoa. Ja sitten selaamaan Nettiautoa josko löytyisi joku tarkoitukseen sopiva laite.
Hupsis, hyvä ettei menny kuin peltiä ruttuun…. Mulla olis kelpo 147 kyllä joutavana tuollaseen harjottelutouhuun :wink:

Avatar
jyrkip
Viestit: 818
Liittynyt: 03 Helmi 2014, 20:51
Car(s): Ex. Alfat: Giulia super 1300
156 Sportwagon 2,0 JTS 16v -03
156 Sportwagon 2,4 JTDm 20v -05
166 2,4 JTDm 20V Sportronic -04
Paikkakunta: Nummela

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja jyrkip »

FinPat kirjoitti:
02 Tammi 2022, 19:50
Ei varsinaisesti auton aiheuttama murhe mutta keskimmäisen vesselin ajo-opetusauto, Citroen C3 XTR ei saanut pitkää uraa perheessämme. :|

Kortin jo saanut neiti pyöräytti moottoritien rampilla sen verran kaiteisiin nojaten että aurauskulmaksi tuli luokkaa -30 astetta vasempaan etupyörään ja oikeallakin varmasti yli 15 astetta harituksen puolella. Kukaan ei loukannut ko. harjoituksessa ja edes airbagit eivät sanoneet poks.

Hyvä että pienellä selvittiin ja huomenna pitää mennä ajamaan neidin kanssa jotta ei tule rattikammoa. Ja sitten selaamaan Nettiautoa josko löytyisi joku tarkoitukseen sopiva laite.
Semmoista sattuu, meidän pojat on toistaiseksi onnistuneet pitämään rimpulansa ajokunnossa, pieniä harjoitusosumia on kylkiinsä kyllä saaneet.

Oliko kasko vai mitä XTR:lle tapahtuu tämän jälkeen?
Ex. 166 2,4 JTDm 20V Sportronic -04
Ex. 156 2,4 JTDm 20V Sportwagon -05
Ex. Giulia 1300 -72

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja FinPat »

jyrkip kirjoitti:
05 Tammi 2022, 13:58
Semmoista sattuu, meidän pojat on toistaiseksi onnistuneet pitämään rimpulansa ajokunnossa, pieniä harjoitusosumia on kylkiinsä kyllä saaneet.

Oliko kasko vai mitä XTR:lle tapahtuu tämän jälkeen?
Eipä näissä tonniluokan vehkeissä kasko kannata. Ja tosiaan XTR:stä tulee seuraavassa elämässä lusikoita tai haarukoita kun se on käynyt Kuusankoskella.

Kuva
Sopiva haritus autoslalomiin?

Kuva
Kylkeenkin tuli pientä osumaa.

Avatar
jyrkip
Viestit: 818
Liittynyt: 03 Helmi 2014, 20:51
Car(s): Ex. Alfat: Giulia super 1300
156 Sportwagon 2,0 JTS 16v -03
156 Sportwagon 2,4 JTDm 20v -05
166 2,4 JTDm 20V Sportronic -04
Paikkakunta: Nummela

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja jyrkip »

Ei tuo nyt kauhean pahalta näytä. Jos vaan perus c3 ovet sopii. Hmmm....
Ex. 166 2,4 JTDm 20V Sportronic -04
Ex. 156 2,4 JTDm 20V Sportwagon -05
Ex. Giulia 1300 -72

Avatar
mutt
Viestit: 5418
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja mutt »

TeroPee kirjoitti:
30 Joulu 2021, 16:40
Garmund kirjoitti:
30 Joulu 2021, 16:22

Aijoo ja se muun merkin murhe: Terranossa ei vas takavilkku pala ja polttimo ehjä. (ps se kai oikea maasturi, kun erillisrunko, alennusvaihteet ja keskilukko + takana kitkalukko. Sekin miusta kuvaa "oikeaa maasturimaisuutta", että se aika hirveä ajaa oikeasti liukkaalla tiellä)
Tämän kamaluuden muuten allekirjoitan. Joskus kauan aikaa sitten ajoin Joensuusta Helsinkiin todella liukkaissa olosuhteissa Terranon. Ei ollut hyvä nelivedolla, ei takavedolla ja olikohan niin että piti vielä ajaa tyyliin 87 km/h todellista jotta momentinmuunnin lukittui tjsp. Oli raskasta.
Oliko siinä jotkut "kitka"renkaat? Tuli vain tuo mieleen eilen, kun ajelin mazda-pikkarilla umpijäistä 23:sta. 80 tai 100km/h, eikä siinä mitään erikoista ollut käytöksessä 11-vuotiailla taiwanilaisilla nastarenkailla. Sama olisi ollut ajaa vaikka Helsinkiin ja takaisin. Maantiellä tulee yleensä takavedolla ajettua, ja niin eilenkin. Keskitasauspyörästöä ei ole, ja tietysti jäykkä taka-akseli ja 1200kg lastin kantava jousitus.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Garmund
Viestit: 2135
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): 508 RXH
Crosswagon Q4
Gtv 3.0 ja pari muuta

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Garmund »

Perä todella kevyt tuossa Terranossa (tosin niimpä se on avolavassakin) eipä sillä itsellä suoraan ajaessa ongelmaa ole. Lähinnä risteyksissä ja muissa kun auto ei ole suorassa on perä iloisesti sivulla ja tosiaan nelikko päällä herkkä puskemaan. Ei noi ongelma ole, mutta ärsyttävää. Ehkä sitä ite on tottunut noiden alfojen kanssa liian hyvään :)

Eihän tossa ole mitään merkitystä vertailla että oli hyvä ajaa suoraa tietä eteenpäin. Entäs sitten kun pitäisi jotain tehdä? Hirvi/peura hyppää eteen, joku toinen autoilija hölmöilee?

Olen ton terranon kanssa käynyt kerran carfin talviajoharjoittelussa, eipä se mahdottoman huono ole, mutta kyllä sillä tiukkaa tekisi jäisellä tiellä pysyä normi maantien leveydellä esim. 80 km/h hirveä/peuraa väistäessä.

Noiden tilanteiden takia sitä oikeasti huonolla kelillä mieluummin olisi liikkeellä monella muulla autolla(sutimisen estolla ja ajonvakautuksella varustetulla). Esim etuvetoisella alfalla. Eipä sitä koskaan Terranolla ole ongelmia ollut kotio päästä, mutta kyllä sitä tiedostaa että sen kanssa on paljo herkemmin sen kanssa on "matkustajana" kuin monen henkilöauton.
Suoraan vaan suoraa

Avatar
mutt
Viestit: 5418
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja mutt »

Väistöt erikseen, ainahan isompi ja korkeampi auto on niissä lähtökohtaisesti heikommilla. Jonkun peuran tapauksessa lähinnä tarkistettaisiin, onko jäähdytin pysynyt ehjänä, jotta matkaa voi jatkaa (ja että toisen osapuolen maalliset kärsimykset loppuneet.) Lähinnä tuo kehon ja tavaroiden siirtämisen raskaus, tai omassa tapauksessa sen puute tuli mieleen. Ehkä enemmän renkaisiin, kuin itse autoon liittyvänä ominaisuutena? Enpä ole Terranolla ajanut, ja toisaalta ei tuo Mazdakaan mikään räppäilylaite ole, vaan molemmat on tehty toisenlaisiin tarpeisiin. Nelivedolla saa puskemaan ja takavedolla sladittamaan (jälkimmäistä tosin tasoittaa talvisiin olosuhteisiin erinomaisesti sopiva herrasmiesmäisen hillitysti tehoa ulos antava 86hv vaparidiesel), mutta ne kummankin voi välttää ajamalla eri tavalla, kuin henkilöautoa.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Garmund
Viestit: 2135
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): 508 RXH
Crosswagon Q4
Gtv 3.0 ja pari muuta

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Garmund »

Jep ohan "työkone" eri asia. Ite kun katson asiaa pitkälti henkilöautoon vertaamalla, kun lähinnä tuo Terrano toimii kehonsiirtimenä äidillä. Lähinnä talvella välillä auraamattomilla pikkuteillä ja metsätöissä hyötyä maasturiominaisuuksista. + Silloin tällön tavarakuljetuksessa ja kärryn vedossa.

Saa nähdä tosin kuinka kauan, alkaa aika pahasti ruoste vaivaavan ja vähän kilsat näkymään tekniikassa.
Suoraan vaan suoraa

Avatar
Tuomas K
Viestit: 5545
Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
Car(s): Peugeot 607
Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Paikkakunta: Vantaa

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Tuomas K »

Rönöössä rupesi laturi reistaamaan. Välillä lataa, välillä ei. Mittasin latausjännitteen tyhjäkäynnillä laturin ollessa toimivalla tuulella ja jännite oli 15 volttia. Aika korkea, joten heräsi epäilys jännitteensäätimen hajoamisesta. Sittemmin kävin koeajolla ja seurasin jännitettä testerillä, ja se pysyi tasaisesti siinä viidessätoista voltissa, eli korkeahkosta jännitteestä huolimatta se näkyy kuitenkin toimivan.

Välillä se lataa, mutta sitten lakkaa lataamasta. Uskaltaako tuosta heittää veikkauksia syyllisestä? Varmaan se uudella laturilla tulisi kuntoon, mutta kyllähän tuon mieluusti korjaisi halvemmalla jos mahdollista. Voiko jännitteensäädin aiheuttaa tuollaista?

Werneri
Viestit: 598
Liittynyt: 03 Kesä 2005, 11:49
Paikkakunta: Kymenlaakso

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Werneri »

https://www.ksml.fi/paikalliset/4576725

Eikös toi ole Bemari again...

Avatar
Rasvis
Spiderman
Viestit: 11213
Liittynyt: 01 Maalis 2003, 17:27
Car(s): Spider 2000 Veloce 1979, 75 3.0 i.e. America 1989, C3 2016, ID.3 Pfennigfuchser Edition 2021
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Rasvis »

Tuomas K kirjoitti:
30 Maalis 2022, 18:13
Rönöössä rupesi laturi reistaamaan.
Tuli huomattua vähän myöhään, mutta jos tarvetta niin mulla olisi jouten 1000 km ajettu Megane/Scenic 2:n laturi.
- Epäkelpokeräilijä -

Avatar
karila
Viestit: 1173
Liittynyt: 28 Helmi 2011, 15:07
Car(s): Giulia Veloce Q4 benzina 2020
Giulia 1600 Super Biscione 1970
Renault Megane E-tech Techno 2023
Paikkakunta: Turku

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja karila »

Tyttären f25 bemu kävi jarrurempassa ja diagnoosissa toimimattomien parkkitutkien vuoksi. Menee johtosarjan remppaamiseksi, aikaa varattu 2 päivää sähkärille. Onneksi bemun gw hoitaa rempan.
Odottaessani vuoroa merkkarilla kuuntelin nuoremman puoleisen miehen keskustelua hultoneuvojan kanssa, koskien bemun moottorin käyntiongelmia. Huoltoneuvoja totesi rauhallisesti, että koska autossa on joku viriohjelma niin eivät voi etsiä ongelmaa bmw diagnostiikalla. Pitäisi ensin palauttaa vakiosofta koneeseen ja poistetut toiminnot. Nuori mies lähti miettimään asiaa.
- Kari

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja lerppu »

^Mikä moottori F25:ssä?

Dfin
Viestit: 389
Liittynyt: 18 Huhti 2015, 11:29
Car(s): Alfa Romeo Giulia Super

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Dfin »

karila kirjoitti:
04 Touko 2022, 11:01
Tyttären f25 bemu kävi jarrurempassa ja diagnoosissa toimimattomien parkkitutkien vuoksi. Menee johtosarjan remppaamiseksi, aikaa varattu 2 päivää sähkärille. Onneksi bemun gw hoitaa rempan.
Odottaessani vuoroa merkkarilla kuuntelin nuoremman puoleisen miehen keskustelua hultoneuvojan kanssa, koskien bemun moottorin käyntiongelmia. Huoltoneuvoja totesi rauhallisesti, että koska autossa on joku viriohjelma niin eivät voi etsiä ongelmaa bmw diagnostiikalla. Pitäisi ensin palauttaa vakiosofta koneeseen ja poistetut toiminnot. Nuori mies lähti miettimään asiaa.

Hyvä kommentti merkkarilta. Kerran olen diagnosoinut (huonolla) virisoftalla varustettua baijerilaista ja oli kyllä turhaa hommaa siinä mielessä kun softaaja oli poistanut litanian vikakoodeja käytöstä, jolloin testeri ei osannut vioista ilmoittaa. Vakiosofta sisään, niin löytyi koodit joilla pääsi asian jäljille.

Hivenen vastuullisemmin tehdyt softat eivät tyypillisesti poista vikakoodeja käytöstä muuta kuin tarkoituksenmukaisilta osin (esim egr/dpf liittyvät, mikäli poistettu mekaanisesti).

Avatar
mutt
Viestit: 5418
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja mutt »

Eilen tuli hinauksessa oleva anjovis vastaan. Hämmentävää, eihän näin pitäisi käydä?
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Polforea
Viestit: 11124
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
33 P4
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Muiden merkkien murheita.

Viesti Kirjoittaja Polforea »

Siitä oli varmaan bensa loppu.
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Vastaa Viestiin