Kesähäiden jälkeen kuvaan sopii mainiosti kesäinen häämatka. Näin meilläkin, joten keskiviikkona 16.8. hyppäsimme sinivalkoisille siiville ja Finnair ystävällisesti kiikutti meidät Malpensan lentokentälle Milanoon. Ystävällisyys todennettiin sillä, että myös matkalaukkumme päätyi Malpensaan, eikä esim. Arlandaan.
Malpensan lentokenttähän sinänsä on lomakohteena kutakuinkin yhtä kiinnostava kuin esmes Vantaan Helsinki-lentokenttä, joten eteenpäin piti päästä. Suuntasimme siis opastekylttien avulla autovuokraamoiden alueelle ja tarpeeksi hortoiltuamme löysimme kuin löysimmekin tiskin Drivalialle, jolta olimme varanneet Fiat 500:n. Perinteisestihän jokainen vuokra-auto sisältää yllätystäytteen, joten tässäkin tapauksessa varausvahvistuksessa oli ...or similar, vaikka varatessa sivusto puhui spesifisesti Fiatista. Kun virkailija kaiveli laatikosta taittotikaria jännitin jo keltaista helikopterikuumetta, koska kyseinen hyökkäysase näytti sivusilmällä erehdyttävästi Volkkarin avaimelta.
No, tyyppi toi tikarin tiskille ja totesi että saatte ooppelin. Huokaisin helpotuksesta, vedin nimen alle, hylkäsin markkinointianomukset ja lähdimme tassuttelemaan kohti autojen makuuhuonetta eli vuokraparkkihallia. Parkkihalliin päästessä mainittu parkkiruutu olikin ihan siinä heti ekana ja siinä komeili ooppeli. Ei ole naapurifoorumilla turhaan kertoiltu siitä, miten ooppelit kasvaa - silmä oli sitä mieltä, että tuon kokoinen ooppeli on Astra, mutta se olikin Corsa. Aito ykskakkonen jotakuinkin ahdettu bensahirmu manuaalivaihteistolla. Tää on hyvä, joten video auton valmiista kolhuista ja baan.. siis straadalle.
Puhe-elimen navigootti kohteliaasti opasti meidät Milanoon ja sompailimme kaupunkialueiden läpi tiemme Agape -hotellille. Hotellilla selvitimme naarmuttoman, siis sisähalliparkkauksen maksavan törkeät 15 euroa yö, mutta peltipintojen turvallisuuden vuoksi päädyimme siihen silti. Vaikka olin ruksinut paremman vakuutuksen ja nollaomavastuun, niin on aina mukavampi olla selvittämättä vakuutusasioita kuin selvittää niitä helpotettuna.
Opel hotellin parkkihallissa
Agape oli hotellina melko... no, kelvollinen. Hotellihuoneessa oli epämiellyttävä, keinotekoinen ödööri kun päiväpeitolle oli suihkutettu jotain hajustetta. Vessakylppärissä oli vähän luonnollisempi, mutta ei yhtään miellyttävämpi ödööri, kun kukaan ei (onneksi) käytä puolen säären korkeudelle naulattua pisuaaria, joten sen viemäri kuivuu tehokkaasti. Ratkaisin ongelman valuttamalla vähän vettä hajulukkoon. Muiden kosteusvaurioiden tuoksut oli vielä sen verran maltillisia, etteivät osuneet nenään, mutta silmä kertoi, että kotona tehtäisiin jo remonttia kovaa kyytiä. Jostain syystä Agapesta ei tullut otettua parkkeerauksen lisäksi yhtään kuvaa. Parkkikuvankin ajatus oli yksinkertaisesti näyttää auton rekisterinumero respan tiskillä.
Kävimme illalla läheisessä raffelissa syömässä rapuja (rouva) ja pizzaa (minä). Taitavasti tilasin ilmakuivattuun kinkkuun perustuvan pizzan ylimääräisellä parmesanilla ilman yhteistä kieltä tarjoilijan kanssa. Kuulemma rohkea veto, mutta sain juuri sitä mitä tilasinkin, joten kommunikaatio pääsi vahingossa onnistumaan.
Torstaina lähdimme sitten käymään kaupungilla, eli suuntasimme Milanon keskustaan. Koska ei yhtään huvittanut tutkia Milanon pysäköintispeksejä ja -mahdollisuuksia, lähdinne rohkeasti kokeilemaan että miten Milanon metroa ajetaan. Pienen zone-hämmästelyn jälkeen onnistuimme ostamaan automaagista vuorokauden metroliput ja löysimme tiemme keskustaan. Lopunviimeen Milanon metroa on aika helppo ajaa, kulkusuunnat on selkeästi merkitty ja karttakin myötäilee jollain teoreettisella tasolla kaupunkia.
Milanon metrokartta
Kävelimme läheltä Sforzescon linnaa, jonka Roope Ankka joskus osti epämääräiseltä hiipparilta ja myöhemmin luovutti Milanon kaupungille näytelmäoikeuksia vastaan. Caffetteria Baiamontista sai oikeasti tuoretta appelsiinimehua, eli tarjoilija puristi mehun appelsiineista lasiin vasta tilauksen jälkeen, siitä pisteet. Lounastimme alfisteille sopivasti
Brera 29 -nimisessä ravintelissa. Hieman harmittelin että Brera 32 olisi ollut vielä parempi nimi, mutta ihan hyvä ruoka löytyi tuoltakin.
Breralta tassuttelimme ohi Scala-teatterin - jossa Aku Ankka joskus Agentti Tuplanollana pelasti maailman jättämällä triangelinuotin soittamatta - Galleria Vittorio Emmanuelen läpi ja turistikrääsäkaupan kautta Duomolle. Duomo on kiistämättä ihan komea pytinki. Jäätelöiden, kahvin ja vielä pienen kävelyn jälkeen suuntasimme takaisin metroraiteille ja hotellille. Tällä näkymällä Milano on kaupunki, joka on.. no, kaupunki. Kauheasti ihmisiä, näkyvyyttä kortteli tai suoran kohdalla pari, kaikki liian lähellä ja kokoaika hirvee meteli. Kai se on hyvä nähdä kerran, mutta en minä oikein syytä toiseen kertaan keksi. Lisäksi Milanon kaupunki on keksinyt verottaa siellä yöpymisestä maksavia turisteja vastikkeettomasti 5€/yö/naama.
Duomo
Milanosta kiitämme:
+Erinomaista appelsiinimehua
+Aku Ankka -referenssien realisoitumista
+Helppoa metroa
Moitimme:
-Normaaleja kaupunki-ikävyyksiä, eli tungosta ja ahtautta
-Kauheeta meteliä, kaikki huutaa kokoaika ympärillä
-Vastikkeetonta turistiveroa
Perjantaina oli majoitussiirtymä Lu:hun tarkoitus ottaa Museo Storico Alfa Romeon kautta, mutta tämä ajatus muuttui hyvästä syystä, joten perjantaille pölähti kauhiasti vapaa-aikaa. Rouva bongasi lähimaastosta
Ondaland -nimisen vesipuiston, jossa kävimme sitten kolistelemassa liukumäkien reunoja ja polttamassa niskamme. Ihan kiva paikka, suosittelen aurinkorasvaa. Ondalandista suhasimme Lu -nimiseen pikkukylään, josta aikamme sompailtuamme löysimme lopulta
Palazzo Paleologi -nimisen hotellin. Hotelli on rakennettu museoituun linnaan tms, eli puitteet on kunnossa. Myös palvelu oli hyvää ja huone hieno, ikävästi huoneen yläkerran (jossa makkari on) viilennyslaite oli aika ponneton.
Kiitämme:
+Ondalandin hyvää liukumäkivalikoimaa, vetisyyttä ja viihtyisyyttä
+Palazzo Paleologin premissejä sekä palvelua
Moitimme:
-Ondalandin koodilokerikoita, joista pitää muistaa sekä lokeron numero että avauskoodi. Tulostuvat kyllä paperille, mutta sehän on kiva pitää mukana kun pööpöilee lillumassa ja liukumassa...
-Ondalandissa kauheeta meteliä, kaikki huutaa kokoaika ympärillä
-Palazzo Paleologin yläkerran viilennystä
Näköalatasanne Lu:ssa
Lauantaina söimme Paleologissa maittavan aamupalan, löimme teho-ooppelin tulille ja suuntasimme autostradaa pitkin kohti Aresea. Tähtäimessä siis tietenkin
Museo Storico Alfa Romeo ja torstaina webbisivuilta bongaamani, klo 10:30 alkava ja 8€ ekstraa maksava Storage Room -kierros. Suosittelen erittäin lämpimästi, yhdet parhaista 8 eurosta, mitä voi autoharrrastukseen sijoittaa. Rahalle saa todella hyvin vastinetta, kun opas kierrättää museon varastoissa Private Collection -osuuden läpi kahden kerroksen osalta, esitellen kilpa-autoja, prototyyppejä, yksittäiskappaleita ja muuten mielenkiintoisia autoja ja tutkielmia sekä suunnittelumalleja n. 1,5 tunnin ajan. Kattaukseen mahtuu toki myös kertomukset Alfa Romeon synnystä, logon historiaa, kahden logon autot, neliapilan historia. Täällä nähtynä mm. autobongaus -ketjuun kirjoittamani 156GTAm ja 147GTAm, lisäksi
tietenkin 916 Spider Monoposto, Rosso Competizione -väriset Brera ja Mito, SUV-tutkielmia, 8C Competizionen puoliksi viimeistelty mallikappale, voimalinja/alustakokoonpanot 164Q4:sta ja 155Q4:sta ja paljon, paljon muuta.
Museo on hieno, mutta Storage Rooms -kierros oli kyllä sisällöltään jo jotain aivan muuta.
Museon avaimet
Jollain keinolla kilpiin ja Alfa-luokkaan haastamaan?
916 Spider Monoposto
Pientä pintaleikkelyä
Pienoismalleja/tutkielmia
164, tosin keskimoottori-V10 takavetona
Busso ja Viscomatic, eli selvästi 164Q4, ultraleggera-versiona
155 V6 TI, vieressä 156 ja 75 Turbo Evoluzione IMSA
147 GTAm ja taaempana 156 GTAm
Tipo 33 TT12 -moottori, 3 litraa ja 500 heposta
Lu:hun paluumatkalle täppäsimme navigootista tullitiet kielletyiksi ja saimme mielenkiintoisen matkan pienemmillä teillä ja pienten kylien läpi.
Kiitämme:
+Museo Storico Alfa Romeon erinomaisen hienosti ja etenkin avarasti toteutettua näyttelyä.
+Varsin sykähdyttävää Storage Rooms -kierrosta.
Sunnuntaina söimme jälleen aamupalaa niin aikaisin kuin mahdollista, luovutimme huoneen ja suhistimme ooppelilla Bergamon lentokentälle. Bergamossa palautimme vuokrasorsan Drivalialle ja hyppäsimme Eurowingsin siivelle kohti Düsseldorfia. Düsselin kentältä koppasimme taksin kohti muutaman kilometrin päässä olevaa Boutique Hotel Düsseldorf Berial -hotellia. Vasta hotellilla
lentokentältä turisteja poimiva taksikuski alkaa meuhkaamaan että pitäisi kertoa etukäteen jos meinaa kortilla maksaa. Vähän teki mieli puhua isoilla kirjaimilla että palveluntarjoajan sopisi ajatella etukäteen ja informoida asiakkaita rajoitteistaan, mutta päätin pitää tilanteen rauhallisena ja tuuppasin tyypille käteistä kouraan, pääsimme barbaarista eroon. Tassuttelimme syömään läheiseen pizzeriaan, syötyämme tassuttelimme takaisin hotellille ja nukuimme yön yli.
Maanantaina söimme aamupalan ja lähdimme tallustelemaan kohti rautatieasemaa, missä lippuautomaatin ääressä tutkimme, että miten saksalaisia junia ajetaan. Ostimme automaatista kalliit liput Hamm -nimiseen kaupunkiin, tutkimme seuraavan perille vievän junan ja pompimme laiturille odottamaan lähijunaa, joka lähtee 30min aikaisemmin kuin nopeampi (ja oletettavasti mukavampi) IC. Koska saksalaiset tekevät asiat saksalaisella täsmällisyydellä, lähti tuo lähijuna luonnollisesti 33 minuttia myöhässä, eli 3min sen IC:n lähtöajan jälkeen. No, lähti sentään siltä laiturilta miltä alunperinkin piti, lasketaan se plussaksi.
Hammissa Google oli kertonut, että pääsemme perille bussilla nro 7, joten seuraavaksi piti opiskella, miten paikallisia busseja ajetaan. Myöhemmin selvisi, että olisimme päässeet myös bussilla nro 9, joka meni aiemmin, mutta koska siitä ei ollut varmuutta, niin odotimme seiskaa. Bussikuski puhui oivasti elekieltä osoittaessan sormella, mihin kohtaan lippuraha pitää pudottaa. Pysäkin hinnasto oli kertonut tunnin lipun hinnaksi 2 euroa, mutta 2€ kolikosta sai kuitenkin vähän takaisin, laskettakoon plussaksi.
Hyppäsimme bussista juuri oikealla pysäkillä ja kävelimme Easy Cars -häkkikaupan äärelle, mistä rouva oli hankintaketjussa mainitun Miatan bongannut. Tutkimme auton sisäisesti ja ulkoisesti, kävimme koeajolla, totesimme hintansa arvoiseksi ja löimme kaupan lukkoon.
Koska kilpiä ei saanut vielä samana päivänä, päätimme painella Gut Kump Gastronomie und Hotel -hotellille maksukyydin voimin. Surffasin intternetistä paikallisia taksipalveluita ja soitin ensimmäiseen viiden tähden arvostelut saaneeseen lafkaan. Koska saksankielentaitoni on varsin rajallinen, aloitin puhelun luonnollisesti sanoilla "Sprechen sie Englisch", vastasi että ei, selitti jotain kollegasta ja pyysi odottamaan hetken. Kohta toisti samat sanansa ja katkaisi linjan.
Miata myyjän pihassa, valmiina koeajolle
Soitin seuraavaan parraiten arvosteltuun taksipalveluun ja aloitin "Sprechen sie Englisch", vastaus oli "Nein" ja linja katkesi. Aaaaaasia kunnossa. Tässä kohtaa ensimmäinen taksipalvelu soitti takaisin kun kollega oli löytynyt ja saatiin taksi tilattua. Paikalle tuli mersu ja ehdottomasti omissa kokemuksissani Top3 -listalle kuuluva taksikuski, jonka ajamisen laatutaso kilpailee irlantilaisten kollegojensa kanssa.
Gut Kump oli ihan hieno mesta, jos noilta kulmilta kaipaa majoitusta niin kannattaa harkita. Aamusella sitten respatyyppi soitteli meille taksia, hänkin sai pari kertaa luurin korvaan vaikka puhui ihan saksaa, ei se viiden tähden palvelu vissiin toimi paikallisillekaan aina... Lopulta toisesta taksifirmasta onnistui tilaamaan auton. Pihaan pölähti Volkswagen Caddy, josta melkein heti liikkellelähdettyä tuli diagnosoitua melko pitkällä oleva pyöränlaakerivaurio oikealta takaa, jonka lisäksi saksalaisella tarkkuudella helikopterivalo paloi mittaristossa koko matkan. Vähän olisi tehnyt mieli vääntää, että sietäsi antaa alennusta kun joudutaan rikkinäisellä autolla matkaamaan, mutta maailmanrauhan nimissä nielin taas kommenttini, työnsin tyypille kasan euroja kouraan ja lähdimme kilvittämään Mazdan, jolla sitten tankkiautomaatin kautta lähdimme kotia kohti.
Ajoimme ohi Bremenin, ajoimme ohi Hampurin. Ei tullut meistä hampurilaisia, ei edes yhdeksi yöksi. Uusiohirviön eli Neumunsterin tienoossa totesimme, että ehkä voisi vetää lepiä välillä ja painuimme taajamaan. Surffailin jo motarilla sopivannäköisen hotellin Neumusterista ja paukkasimme sinne toteamaan, että ovet ovat lukossa ja valot pois päältä. Alkoi armoton hotellisivustojen surffaaminen samalla kun rouva racettaa pitkin Neumunsteria ja lopulta löysin hotellin, joka on kallis (160€), mutta respa auki puoli yhteentoista illalla. Sinne siis, minä hyppään autosta respan tiskille kysymään että olisiko kahdelle huonetta, varausta ei oo. Setä kattelee varauskirjaa, soittelee kollegalleen ja lopulta toteaa että hällä oisi yksi huone, 139€, olisiko se hyvä? Minä totesin että kuule, te ootte auki ja teillä on vapaa huone, joten se on tässä kohtaa oikeinkin hyvä. Kysyin aamupalasta ja se sisältyi jo tuohon hintaan, joten ei muuta kuin kortti lukijaan, nimi matkustuspaperiin, auto parkkiin ja suihkun kautta nukkumaan.
Keskiviikkona kiskoimme aamupalan, keräsimme ittemme hotellista, löimme jononelosen tulille ja suuntasimme baanaa pohjoiseen. Tanskan rajalla alkoi sataa ja totesimme, että ellei Mazdan pyyhkijät ole alkuperäiset, niin ainakin vanhat, huonot ja melko turhat. Totesin vallan ääneen "Tanskasta varmaan löytyy piiilteema" ja niinhän siitä hetken päästä löytyikin. Biltemasta uudet sulat n. 20e kokonaiskustannuksella, suoritmme huoltotoimenpiteen samantien eli löin uudet sulat kiinni ja vanhat roskiin. Miinuksena kerrottakoon, että Biiilteman sulkahaku toimii vain rekitserinumerolla, eikä Tanskan Biilteeman atk tunne edellisenä päivänä printattua saksalaista siirtokilpeä. Onneksi Aeromotors kertoi sulan mitan intternetitse, joten sopivat löytyi kohtuuvella.
Takaisin baanalle ja kohti Koldingia. Koldingissa tiukka taitto kohti Kööpenhaminaa. Neumunsterista oppineena surffasin Kööpenhaminan hotelleja ajon aikana raivokkaasti ja kaikki oli joko täynnä tai ihan hele-vetin kalliita (malliin lentokenttähotellin 430€). Lopulta bongasin Cabinn Metrosta huoneen kohtuullisella n. 130€ hinnalla, joten löin varauksen sisään ja varaussivu kehui että kaikki hyvin ja ok ja jesh. Suuntasimme hotellille, pistimme auton parkkiin. Parkkimittarilla totesimme, että kortinlukija on entinen eli vaan mobilepay kelpaa. Rouvalla on moinen härpäke käytössä joten nykäisi sen auki saadakseen ilmoituksen että suomalainen MobilePay toimii vaan Suomessa. Kyllä taas pilvi palvelee niin rankasti, että huhhuh. Nooh, tassuttelimme sitten respaan ja respan tyyppi kertoi, että ei löydy varausta. Kaivelin sähköpostin auki ja siellähän se oli maili, että ei tää nyt onnistunutkaan vaikka niin kehuttiin että kaikki hyvin. Hienosti, ellei jopa upeasti, toimii nämä reaaliaikaiset tietoverkot. Kiitti vitusti.
No, ei ressata liikaa vaan tuupataan reput takas konttiin ja käännetään keula rantaan. Siitä vähän lentokentältä pohjoiseen meinaan löytyy
Den Blå Planet, pohjoismaiden suurin akvaariolaitos ja etukäteen lukittu vierailukohde. On meinaan hieno paikka, suosittelen tätäkin lämpimästi. Missasimme täpärästi arapaimojen ruokinnan, mutta kerkesimme kivasti mukaan Backstage Tourille, jossa pääsee näkemään nimensä mukaan Backstagelle ja opas esittelee, miten vedensuodatukset toimii, miten eläimiä hoidetaan jne ja esittelee yläpuolelta laitoksen isoimman altaan, 4 miljoonaa litraa vettä sisältävän merivesiakvaarion. Lisäksi saimme esittelyn sademetsäosiosta ja näimme saukkojen ruokinnan, henkilökunnan ollessa selvästi työstään ja eläimistä innostunutta ja iloista sekä kohteliasta. Juomatauolla surffailin taas hotelleja ja löin lukkoon huoneen Helsingborgista löytyvästä Good Morning -hotellista, jossa respa on auki puoleenyöhön. Minusta Good Evening -hotel sopisi paremmin nimeksi, kun muita pidemmällä respan aukiollolla tuovat iltapuoleen parempaa elämää.
Ruotsin rajalla oli virkapukuisia janttereita hämmästelemässä matkaajia ja kyselemässä jotain, meidän kohdalla viittoivat vaan suoraan jatkamaan. Ehkä keltakilpinen, yli 20-vuotias auto on niin selkeesti suomalaisten ostos, että turha pohtia tarkemmin.
Tanskan osalta kiitämme:
+Den Blå Planetin henkilökuntaa hyvästä, innokkaasta ja asiallisesta opastuksesta
+Backstage touria
+Bilteman olemassaoloa
+Good Morning + Helsinborg -hotellin respaa
Nuolisammakko
Arapaima
Merivesiakvaario, jossa 4 miljoonaa litraa vettä
Rausku
Hai päiväunilla akvaarion läpi menevän tunnelin päällä
Saukko
Morpho peleides, isoja perhosia
Laiskiainen, tätä kuulemma näkyy aika harvoin kun viihtyy yleensä piilossa
Auringonlasku Tanskan ja Ruotsin välistä katsottuna
Torstaina olikin sitten leppoisampi päivä. ei tartte kuin ottaa siirtymä Tukholmaan ja suhata auto laivaan. Tosin edellisenä iltana surffatessa pääsimme toteamaan, että yön aikana Tukholmasta Turkuun matkaava Viking Glory on täynnä. Vaihtoehtoja vertailtua ostimme matkan Viking Gracelle, joka lähtee aamulla kasiin nurkilla Tukholmasta. Matkaa sai siis taittaa rauhaksiin ja kiireettömästi, joten otettiin Jönköpingissä pieni autonkuvaustauko ja kohta toinen, kun tsekkasimme Vätternin rannalla olevat Brahehusin rauniot.
Mazda Jönköpingissä
Norrköpingistä hyppäsimme maisemareitille ja kieppasimme Katrineholmin kautta Södertäljeä kohti. Södertäljessä pidimme pienen tauon, tankkasimme kaikki kolme (rouvan, minut ja Mazdan) ja suhasimme Tukholman satamaan, jossa n. 5h odotuksen jälkeen siirrryttiin check-in -jonoon, ajettiin lopulta laivaan, painuttiin hyttiin ja vedettiin unta kuulaan (no okei, minä kävin syömässä croissantin ennen unillemenoa). Käytiin ostamassa taxfreestä karkkia ja loppumatkasta painuttiin vielä Franks Casual Dineriin syömään - tietenkin casual -puvustuksessa, rouvalla Scuderia Ferrarin huppari ja minulla lippis. Rouva veti ruokalistalta hihaan ässän ja tilasi puolikkaan hummerin, itse söin pekonipastaa. Tarjoilija siinä kassakonetta naputellessaan heitti vitsillä ilmaan kysymyksen "Onko Ferrari tallissa?", hämmentyi silminnähden kun vastattiin että joo, on
. Ei meinannut uskoa, mutta näytti kyllä peukkua kun minä näytin auton kuvan.
Safkan jälkeen katteltiin hytin ikkunasta Turun saaristoa ja matkan taittumista, Jossain kohtaa matkaa naputeltiin Verohallinnolle käyttöönottoilmoitus, joten satamassa ajettiin vaan ulos laivasta ja pysähtymättä Vorsaan asti. Pieni stoppi Matkakeitaalla ja siitä sitten kotiin.
Kokonaisuudesta voi oppia, että backstage -henkisille kierroksille kannattaa pyrkiä, jos vaan mahdollista. Lisäksi voi oppia, että Saksassa todennäköisesti kannattaa vuokrata auto, koska julkiset ja taksit ovat kalliita, kankeita ja jopa hivenen epäluotettavia, vähän kuin saksalaiset autot. Lisäksi yllätyksenä tuli tuo turistiverotus, jolle ei tarjota mitään vastinetta - jatkossa mahdolliset vastaavat kaupunkivisiititkin siis niin, että hotelli on eri kunnan puolella. Pieniä epäkohtia lukuunottamatta siis huikea reissu.