Poliittinen keskustelu 2014

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Tämä on tainnut jäädä mediassa pimentoon, mutta kerrankin persuedustaja (Anne Louhelainen) on asiasta jättänyt kirjallisen kysymyksen. Valitettavasti kysymyksellä ei taida olla suurempaa painoarvoa ja Suomi maksaa kiltisti kaiken mikä kehdataan pyytää

Siis kun koko eu-alueen talous on ollut kuralla kohta 6 vuotta putkeen, niin EU:ssa ovat ajatelleet että nostetaanpaas takautuvasti EU-virkamiesten ja muun henkilökunnan eläkkeitä vuosilta 2011 ja 2012 ja tietty jatkossa. Suurista prosenteista ei ole kysymys, mutta suomellekin tuo toisi muutaman kymmenen miljoonan lisälaskun. Että tommoisiin pikku puroihin ne kaikki veronkorotuksilla kerätyt rahaa häipyy kuin pieru saharaan jos ihmettee miksei palvelut parane vaikka veroruuvia on taas ruuvattu kireemmälle.7

edit. ei saa linkkiä toimimaan.
Viimeksi muokannut Giallo Pozzuoli, 22 Helmi 2014, 16:06. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
wekkuli
Viestit: 1348
Liittynyt: 29 Joulu 2012, 22:19
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja wekkuli »

Kauheen yllättävää, että persun esiin nostama asia jää mediassa pimentoon.

Paitsi tietysti, jos se asia on homoliiton vastustaminen. Sitten otsikkofonttia vähän kasvatetaan.

Avatar
WWWVespa
Viestit: 1742
Liittynyt: 10 Marras 2010, 06:26
Car(s): 159 SW
ex 147 1.6
Paikkakunta: Helsinki

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja WWWVespa »

Timo Ensimmäinen Suuri: "Äänestäjille ei kuulu, kenen kanssa marjastamme EU:ssa"

^Ei jäänyt pimentoon tämäkään tärkeä puoluepoliittinen näkökulma!
Auto alkaa A-kirjaimella ja loppuu O:hon.

UupunutRomeo
Viestit: 835
Liittynyt: 10 Kesä 2013, 22:38
Car(s): ...Alfa etsinnässä.

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja UupunutRomeo »

WWWVespa kirjoitti:Timo Ensimmäinen Suuri: "Äänestäjille ei kuulu, kenen kanssa marjastamme EU:ssa"

^Ei jäänyt pimentoon tämäkään tärkeä puoluepoliittinen näkökulma!
Melkoista paskan viskomista, eiköhän Soini tarkoita ettei "retostele" mediassa vaan neuvottelee rehdisti....

Avatar
WWWVespa
Viestit: 1742
Liittynyt: 10 Marras 2010, 06:26
Car(s): 159 SW
ex 147 1.6
Paikkakunta: Helsinki

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja WWWVespa »

^Niin, tuohan riippuu vain siitä, onko tarkoituksena selitellä Soinin tekemisiä parhain päin vai rohkeneeko ottaa kriittisimmän näkökulman takinkääntövenkoiluun.
Auto alkaa A-kirjaimella ja loppuu O:hon.

UupunutRomeo
Viestit: 835
Liittynyt: 10 Kesä 2013, 22:38
Car(s): ...Alfa etsinnässä.

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja UupunutRomeo »

Soini on monelle kivi tossussa....

Avatar
wekkuli
Viestit: 1348
Liittynyt: 29 Joulu 2012, 22:19
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja wekkuli »

WWWVespa kirjoitti:^Niin, tuohan riippuu vain siitä, onko tarkoituksena selitellä Soinin tekemisiä parhain päin vai rohkeneeko ottaa kriittisimmän näkökulman takinkääntövenkoiluun.
No kumman linjan meinaat, että HS on valinnut?
:-D

Avatar
mutt
Viestit: 5449
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja mutt »

Islannin tien vertaaminen Etelä-Euroopan ongelmalapsiin ei ole ihan yksi yhteen, sillä siinä on loppujen lopuksi aika iso ero, kaadetaanko yksi melko pieni talous Euroopan laidalta, vai muutama isompi, ja siinä sivussa muutamat isot pankit. Olisi saattanut Islanninkin talous siinä sivussa jäädä hitaammalle kasvu-uralle, kuin nyt.

En tiedä, olisiko ollut parempi antaa Kreikan ja kumppaneiden kaatua - kaikki ongelmamaat ei ole kaatumassa, mutta Kreikka olisi ne varmasti vetänyt mukanaan - vai tämä miten nyt mennään, mutta ei sitä taida varmaksi pystyä kukaan sanomaan.

Isojen pankkien kaatuminen ei ole ihan ongelmatonta, mutta nykyinen "voitot pankille, tappiot veronmaksajille"-mallikaan ei ole mitenkään paras mahdollinen. Riskinottointoa hillitsisi varmasti paremmin se, jos pankin johto olisi henkilökohtaisesti ja koko omaisuudellaan vastuussa tekemistään päätöksistä.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
wekkuli
Viestit: 1348
Liittynyt: 29 Joulu 2012, 22:19
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja wekkuli »

No se valintahan on käytännössä iso kolina nyt tai ihan helvetin iso kolina tulevaisuudessa. Kas kun Kreikka, Italia, Espanja, Suomi tai euroalue ylipäätään ei tule saamaan velkaantumistaan kuriin, niin siinähän ne vaihtoehdot ovat sitten.

Me kaikki varmasti tiedämme
a) mikä olisi järkevin valinta
b) minkä valinnan poliitikot itsestäänselvästi tekevät
c) sen, että a ja b ovat eri asioita

UupunutRomeo
Viestit: 835
Liittynyt: 10 Kesä 2013, 22:38
Car(s): ...Alfa etsinnässä.

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja UupunutRomeo »

http://velkakello.fi/

Iso kolaus on jo lähellä. Minusta tuo bruttokansantuotteeseen velan mittaaminen on kyllä melkoinen silmänkääntötemppu jolla velka saadaan näyttämään jotenkin maksettavissa olevalta....sitähän se ei ole ollut enää 15 vuoteen. Pitäisi ensin katsoa mikä on suomen tase....mutta silloin tämäkin taikatemppu paljastuisi.

Avatar
matti_vuorio
Viestit: 1522
Liittynyt: 27 Kesä 2011, 19:57
Car(s): Giulia Super 2.0 -17
Ex: Giulietta 1.4 Multiair -11,Bravo -08 JTD 150,Bravo -98 1.4,Sunny -86, Audi 100 -79
Paikkakunta: Siikalatva

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja matti_vuorio »

mutt kirjoitti:Islannin tien vertaaminen Etelä-Euroopan ongelmalapsiin ei ole ihan yksi yhteen, sillä siinä on loppujen lopuksi aika iso ero, kaadetaanko yksi melko pieni talous Euroopan laidalta, vai muutama isompi, ja siinä sivussa muutamat isot pankit. Olisi saattanut Islanninkin talous siinä sivussa jäädä hitaammalle kasvu-uralle, kuin nyt.
On erittäin hyvä kysymys kannattaisiko suurten pankkien antaa kaatua ja sitten katella miten asiat lähtee etenemään. Varmasti niitä ongelmia tulisi itse kullekin. Muistaako kukaan Glitnir -pankkia? Heillä oli tuotteena säästötili 3kk, josta maksettiin 5% korko. Voiko olla helpompaa tapaa tehdä rahaa ja toisaalta lypsää sitä pois pankista? Mekin käytettiin 2007 vuoden lopulla 20k€ tuolla tilillä ja 3kk jälkeen nostettiin rahat ja korot pois. Sitten vaan lakkautettiin tili. Homma toimi pankilla hyvin, kunnes syksyllä 2008 kaikki romahti.

Tässä Islannin tapauksessa pankki business lähti täysin lapasesta, että kyllä ne oli syytäkin laittaa nurin. Käsittääkseni suurilla pankeilla rahan jako ei ollut ihan näin leväperäistä?

Jönsson
Viestit: 972
Liittynyt: 04 Huhti 2007, 14:46
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Jönsson »

Tuomas K kirjoitti:
Jönsson kirjoitti:Miksi ns. eheytyminen on mahdotonta vain toiseen suuntaan?
Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mistä eheytymisestä tässä mahtaa olla kyse?

Eheytymisellä yleensä kaiketi tarkoitetaan homon "eheytymistä" heteroksi. Koska seksuaalinen suuntautuminen ei ole valinta ei tuollainen eheytyminen siten ole mahdollista. Jos todella tarkoitat tuota eheytymistä, niin en ymmärrä että mihin suuntaan se muka sitten on mahdollista.
Etkö ole koskaan kuullut normatiivista heteroelämää eläneistä ihmisistä, jotka eräs kaunis päivä heräävät homona? No en minäkään. 8) Eli ei kai se ihan noin nopeasti käy. Mutta aika nopeasti kuitenkin. Maailman lunnollisimpina asioina kirjoitetaan ja puhutaan miehistä ja naisista, jotka menivät onnellisina naimisiin joskus vuosia sitten ja nyt, muutaman lapsen ja niitä seuranneen eron jälkeen ovat löytäneet uuden onnen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Ihanaa, rohkeaa, antakaa rakkauden viedä, tärkeintä on kuunnella sydäntään, mitä väliä sillä, mitä muut ajattelevat...

Mutta annas olla, kun julkisuuteen astuu nuori mies, joka sanoo viettäneensä homoelämää murrosiästä lähtien, mutta nyt sitten - kuka mistäkin syystä - onkin huomannut sittenkin olevansa hetero. Ihanaa, rohkeaa, ei... .
Ei! Ei todellakaan. Tällainen kauheus on seurausta itsepetoksesta, painostuksesta, henkisestä väkivallasta, pelosta, epävarmuudesta, yrityksestä täyttää ympäröivän yhteiskunnan ahtaat normit, ja lopulta suistaa ihmisen vähintään järjiltään, jos ei surman syövereihin.

Tilu lilu lei, toisin pän toimii, toisin päin ei. :?

Avatar
Tuomas K
Viestit: 5545
Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
Car(s): Peugeot 607
Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Paikkakunta: Vantaa

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Tuomas K »

Jönsson kirjoitti:Tilu lilu lei, toisin pän toimii, toisin päin ei. :?
Juu, en ole kuullut tuollaista tapahtuneen. Muutaman esimerkin voisit laittaa varsinkin kun noin painokkaasti asiaa paheksut.

On toki ihmisiä jotka ovat eläneet parisuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa ja myöhemmin alkaneet elämään homon elämää, mutta se on eri asia kuin sukupuolisen suuntautumisen vaihtuminen. On myös biseksuaaleja, jotka tuntevat vetoa molempiin sukupuoliin.

Avatar
palkus
Viestit: 5471
Liittynyt: 15 Helmi 2010, 20:06
Car(s): 159 V6 Berlina
Paikkakunta: varsinais-suomi

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja palkus »

Mitäs jos on toiminut pienestä pitäen kuoripoikana ja koulutuksesta huolimatta huomaakin sitten vanhempana, ettei se niin kivaa ollutkaan.

Avatar
wekkuli
Viestit: 1348
Liittynyt: 29 Joulu 2012, 22:19
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja wekkuli »

Miksi suomalaisen on niin vaikeaa luottaa toiseen suomalaiseen?

22.2.2014 8:15 62

Erja Yläjärvi

Jos Suomi olisi Sveitsi, kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista etenisi yksinkertaisesti. Ensin aloitteeseen pitäisi kerätä tarvittava määrä nimiä. Kahdeksan miljoonan asukkaan Sveitsissä se tarkoittaa sataatuhatta allekirjoittajaa.

Sen jälkeen järjestettäisiin sitova kansanäänestys. Kyllä tai ei. Päätös olisi siinä.

Suomessa tällainen päätöksenteko olisi lähes uhkaavaa. Sveitsissä uhkaavaa olisi, jos aloitteista ei saisi äänestää.

Koska mieheni on sveitsiläinen, posti tuo meille tasaisin väliajoin Sveitsin kansanäänestyskirjekuoria. Ulkomailla asuvat saavat äänestyslipun, palautuskuoren ja ohjevihkosen siitä, mitä asia koskee.

Suomalaiselle kuorien saapuminen on aina eksoottista. Taasko se tuli? Mistä te nyt äänestätte? Ohjeetkin ovat jännittäviä. Vihkosessa on aina kymmeniä sivuja lakitekstiä ja esitysten taustoja mitä erikoisimmista asioista. Jaksavatko sveitsiläiset todella lukea tällaista? Eikö ole vaikeaa ottaa kantaa näin erilaisiin asioihin?

Aina kun olen kysynyt, miestä on naurattanut. Hän selaa ohjeet keittiössä eikä ymmärrä ajatusta, että Sveitsin järjestelmässä olisi jotain outoa. Eikö se ole demokratiaa, että kansa päättää?

Sveitsiläiset äänestävät kaikesta maan ja taivaan välillä. He ovat äänestäneet kaksi kertaa armeijan lakkauttamisesta. On äänestetty maahanmuuttajien määrästä, johtajien palkoista, lasten päivähoidosta ja siitä, saako maahan rakentaa minareetteja. On äänestetty homojen rekisteröidyistä parisuhteistakin – kansa siunasi ne vuonna 2005.

Kansalaisaloitteilla voi kaataa parlamentin päätöksiä. Keväällä sveitsiläiset äänestävät Jas Gripen -hävittäjien tilauksesta, joka on jo virallisesti hyväksytty. Tilanne on vähän sama kuin suomalaiset äänestäisivät Hornet-hankinnoista.

Jokainen sveitsiläinen tietää, että kansanäänestyksissä oma kanta ei aina voita. Toki tulos voi ärsyttää, jos on itse toista mieltä. Se ei kuitenkaan saa kyseenalaistamaan päätöksentekotapaa, korkeintaan harmittelemaan, jos jätti itse äänestämättä. Sveitsiläinen ei myöskään pohdi, paljonko loputtomat äänestykset rasittavat hallintoa maassa, jossa on neljä virallista kieltä. Äänestys ei ole järjestelmän rasite vaan yksilön oikeus.

Suomen ja Sveitsin suurin ero onkin suhde yksilöön. Suomalainen luottaa järjestelmän kykyyn päättää, sveitsiläinen ei. Järjestelmää enemmän sveitsiläinen luottaa toiseen sveitsiläiseen.

Erja Yläjärvi erja.ylajarvi@hs.fi
Twitter: EYlajarvi
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Tuostahan mainitsin jo aiemmin. Hyvä kirjoitus.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
wekkuli
Viestit: 1348
Liittynyt: 29 Joulu 2012, 22:19
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja wekkuli »

Joo, taisi tulla vähän viiveellä nettiin, kun yritin aiemmin tuota etsiä, mutta ei löytynyt. Jos ketä kiinnostaa, niin tässä muutamia hyviä kirjoituksia asiaan paneutuneilta. Eka Tiede-lehden artikkeli ja toka Muutos 2011 -liikkeen ex-puheenjohtajan Jiri Kerosen kirjoitus.

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/art ... isi_kansa_

http://keronen.blogspot.fi/2009/09/suor ... eiden.html

Jönsson
Viestit: 972
Liittynyt: 04 Huhti 2007, 14:46
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Jönsson »

wekkuli kirjoitti:
Miksi suomalaisen on niin vaikeaa luottaa toiseen suomalaiseen?

22.2.2014 8:15 62

Erja Yläjärvi

Jos Suomi olisi Sveitsi, kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista etenisi yksinkertaisesti. Ensin aloitteeseen pitäisi kerätä tarvittava määrä nimiä. Kahdeksan miljoonan asukkaan Sveitsissä se tarkoittaa sataatuhatta allekirjoittajaa.

Sen jälkeen järjestettäisiin sitova kansanäänestys. Kyllä tai ei. Päätös olisi siinä.

Suomessa tällainen päätöksenteko olisi lähes uhkaavaa. Sveitsissä uhkaavaa olisi, jos aloitteista ei saisi äänestää.

Koska mieheni on sveitsiläinen, posti tuo meille tasaisin väliajoin Sveitsin kansanäänestyskirjekuoria. Ulkomailla asuvat saavat äänestyslipun, palautuskuoren ja ohjevihkosen siitä, mitä asia koskee.

Suomalaiselle kuorien saapuminen on aina eksoottista. Taasko se tuli? Mistä te nyt äänestätte? Ohjeetkin ovat jännittäviä. Vihkosessa on aina kymmeniä sivuja lakitekstiä ja esitysten taustoja mitä erikoisimmista asioista. Jaksavatko sveitsiläiset todella lukea tällaista? Eikö ole vaikeaa ottaa kantaa näin erilaisiin asioihin?

Aina kun olen kysynyt, miestä on naurattanut. Hän selaa ohjeet keittiössä eikä ymmärrä ajatusta, että Sveitsin järjestelmässä olisi jotain outoa. Eikö se ole demokratiaa, että kansa päättää?

Sveitsiläiset äänestävät kaikesta maan ja taivaan välillä. He ovat äänestäneet kaksi kertaa armeijan lakkauttamisesta. On äänestetty maahanmuuttajien määrästä, johtajien palkoista, lasten päivähoidosta ja siitä, saako maahan rakentaa minareetteja. On äänestetty homojen rekisteröidyistä parisuhteistakin – kansa siunasi ne vuonna 2005.

Kansalaisaloitteilla voi kaataa parlamentin päätöksiä. Keväällä sveitsiläiset äänestävät Jas Gripen -hävittäjien tilauksesta, joka on jo virallisesti hyväksytty. Tilanne on vähän sama kuin suomalaiset äänestäisivät Hornet-hankinnoista.

Jokainen sveitsiläinen tietää, että kansanäänestyksissä oma kanta ei aina voita. Toki tulos voi ärsyttää, jos on itse toista mieltä. Se ei kuitenkaan saa kyseenalaistamaan päätöksentekotapaa, korkeintaan harmittelemaan, jos jätti itse äänestämättä. Sveitsiläinen ei myöskään pohdi, paljonko loputtomat äänestykset rasittavat hallintoa maassa, jossa on neljä virallista kieltä. Äänestys ei ole järjestelmän rasite vaan yksilön oikeus.

Suomen ja Sveitsin suurin ero onkin suhde yksilöön. Suomalainen luottaa järjestelmän kykyyn päättää, sveitsiläinen ei. Järjestelmää enemmän sveitsiläinen luottaa toiseen sveitsiläiseen.

Erja Yläjärvi erja.ylajarvi@hs.fi
Twitter: EYlajarvi
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Kyllä minäkin sveitsiläisiin luotan.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6675
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Arhinmäki avautui Stubbin liikuntaharrastuksesta ja taisi sitten vetäistä lärvit jonkin turhanpäiväisen syyn vuoksi. Eniten minua kuitenkin hämäsi, miksi Pate puhui työssäkäyvän ajankäytöstä. En löytänyt mitään mainintaa äijän omista saavutuksista työelämässä. Onko kumpikaan herroista koskaan ollut missään työssä niin kauaa, että voitaisiin heidän sanoa rahoittaneen perheensä ja asuntolainansa sillä? Ja joo, puoluehommia en pidä samanarvoisina kuin esimerkisi siistijän duunia - politiikassa harvemmin pätevät talouselämän ja yrittämisen lainalaisuudet. En tosin Stubbinkan poliittisista saavutuksista tiedä, onko hän tehnyt niitä ja jos, niin missä ja milloin.

Itse väitän, koska olen kokeillut, että kyllä työssäkäyvä voi liikkua 7 tuntia viikossa. Mm. asuinpaikka tosin saattaa asettaa rajoituksia lajin valinnalle ja jos aikataulutuksen hoitaa väärin, saattaa puoliso hikeentyä.

Avatar
jkk
Viestit: 6034
Liittynyt: 31 Loka 2011, 22:59
Car(s): Tesla Model 3 Performance -22

ex-Tesla Model 3 LR -21
ex-Tesla Model 3 SR+ -20
ex-VW ID3 Pro Performance
ex-VW Golf GTE PLUG-IN
ex-MB A180 business premium FL
ex-Alfa Giulietta 1.4 MA TCT
ex-Jeep Renegade 1.4 MA
ex-Scirocco 1.4 TSI
ex-Alfa Giulietta 2.0 jtdm-2
ex-Alfa 159 2,2 jts
ex-Alfa 156 2.0 ts Selespeed
Paikkakunta: Sarvvik

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja jkk »

^paavolla ei oo aikaa liikkua mutta aikaa löytyy urheilun katsomiseen ja ryyppäämiseen ja seuraavana päivänä krapulan potemiseen....

kuntosalitreeni 40-60 min, juoksulenkk 30-60 min, lisäks nykyään paljon tarjolla eri lajeja joka lähtöön, kuka väittää ettei tuon verta löydy löysää? tekosyitätekosyitä mun mielestä.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6675
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

^Niinpä. Kyse on aikatauluttamisesta, aika usein. Yksi hyvä konsti kelata tunteja on mennä duuniin kävellen tai fillarilla, jos etäisyys on sopiva. Ja imeväisten vanhemmille vinkiksi, että päiväunien aikaan kun kietaisee vaunulenkin, ei vanhemman (tai vanhempien) liikunta haittaa vauvan päivärutiineita. Esikoinen kun ei nukkunut vaunuissa, elleivät ne liikkuneet (ilmanko se sittemmin halusikin Busson), niin rouvan raskauskilot katosivat maantielle alle 6 kuukaudessa.

Paralympialaisten jälkeen tuskin kukaan innostuu sammumaan. Eräänlainen poliittinen kannanotto sekin?

sanctus
Viestit: 1094
Liittynyt: 08 Syys 2010, 12:27
Car(s): Giulietta 1.4 TB MultiAir 125 kw

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Paavo, Paavo. Mitä sä taas oikeen. Etkö sä nyt tajua, että känniin asti dokaaminen on masentavan synkkä harraste. Vaikka myönnän toki, että välillä pitää nauttia arjesta myös hieman hedonistisesti sikaillen. Tosin en tiedä, onko rankan turnauksen päätteeksi tapahtuvan USA:n alistaminen ja eläköityvien työntekijöiden jäähyväiset nyt sellainen tilaisuus.

Ja mitä treenaamiseen tulee, niin kyllähän n. tunnin liikuntasuoritus päivässä on helposti järjestettävissä. Toki jos on esim. hyviä syitä, kuten pieniä lapsia tms., tilanne voi olla haastava. Muuten esim. n. 70 kilometrin juoksumäärä viikossa on helposti järjestettävissä tunnin pituisella juoksulenkillä per päivä. Kun on muutaman kerran Paavon kanssa ollut samaan aikaan lounastamassa eräässä PääHesan vegaanisessa lounasravintolassa, voisin suositelle hänelle miehen ruuminrakenteen perusteella, että ei katselisi sinne Stubbeluksen perään, vaan ottaisi referenssiksi esim. Henry Rollinsin ideologian "kirjoitan ja kun en kirjoita, treenaan". Pääasia kuitenkin, ettei sorru tähän "ennen olin alkoholisti, nyt urheilu on uskontoni" -lahkoon.

Jönsson
Viestit: 972
Liittynyt: 04 Huhti 2007, 14:46
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Jönsson »

Tuomas K kirjoitti:
Jönsson kirjoitti:Tilu lilu lei, toisin pän toimii, toisin päin ei. :?
Juu, en ole kuullut tuollaista tapahtuneen. Muutaman esimerkin voisit laittaa varsinkin kun noin painokkaasti asiaa paheksut.

On toki ihmisiä jotka ovat eläneet parisuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa ja myöhemmin alkaneet elämään homon elämää, mutta se on eri asia kuin sukupuolisen suuntautumisen vaihtuminen. On myös biseksuaaleja, jotka tuntevat vetoa molempiin sukupuoliin.
Kaikki nimet, joita mediassa tulee vastaan eivät jää mieleen, mutta tunnetuimpia suomalaisesimerkkejä lienevät Berndt Arell ja Johanna Korhonen, joista kumpikaan ei kaiketi ole kertonut olevansa bi-seksuaali. Jossain vaiheessa on vain tapahtunut "eheytyminen", joka ilmeisesti toisin päin ei ole mahdollista. No, tietenkin voidaan aina sanoa, että ovat luontonsa vastaisesti eläneet vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta vähän vieraalta tuo ajatus tuntuisi, jos esim. kääntäisi asian niin, että eläisinkö kaappiheterona homoseksuaalisessa suhteessa; alettaisi seurustella, mentäisi kihloihin, naimisiin, hankittaisi asunto, tutustuttaisi toistemme ystäviin ja sukulaisiin... ja koko ajan tietäisin, että tämä ei ole minun juttuni. Vaikea sanoa, vieras ajatus.

Mutta en minä paheksu, varsinkaan painokkaasti. En ymmärrä heitä, mutta hyväksyn heidät.

Sen sijaan ymmärrän, mutta en hyväksy tätä ministeri Arhinmäen käytöstä. Paheksun sitä suorastaan suuresti. Edellä mainittuun aiheeseen Arhinmäestä löytyy aasinsilta, kun hän herätti ihailua ja paheksuntaa heiluttaessaan sateenkaarilippua Venäjällä edellisissä suurkisoissa. Sitä tempausta en edes pitänyt yksiselitteisen tuomittavana. Populismiahan se toki oli eikä tarkoitettu venäjän homojen tueksi, vaan oman vaalikampanjan, mutta yhtä kaikki, siinä oli kuitenkin jokin viesti. Tai olisi ainakin voinut olla, jos sen olisi joku huomannut. Koko episodi kesti ilmeisesti puolisen minuuttia, jona aikana Arhinmäen avustaja otti kuvia ja lähetteli suomalaislille lehdille.

Viesti oli tietysti siinäkin, että ministeri sammui kesken mitalijuhlien. Tällä kertaa sen huomasivat myös lukuisat muiden maiden joukkueiden sekä NHL:n edustajat (Radio Novan mukaan) sekä Arhinmäen venäläinen kollega, jonka tapaamisen ministerimme missasi krapulan takia. Tätä viestiä en olisi halunnut virallisen Suomen edustajan esittävän.

Mutta tokihan Arhinmäki on jo ennenkin osoittanut, ettei katujätkästä pidä yrittää tehdä ministeriä. Siitä ei mitään hyvää seuraa.

Avatar
Tuomas K
Viestit: 5545
Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
Car(s): Peugeot 607
Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Paikkakunta: Vantaa

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Tuomas K »

Jönsson kirjoitti:Kaikki nimet, joita mediassa tulee vastaan eivät jää mieleen, mutta tunnetuimpia suomalaisesimerkkejä lienevät Berndt Arell ja Johanna Korhonen, joista kumpikaan ei kaiketi ole kertonut olevansa bi-seksuaali. Jossain vaiheessa on vain tapahtunut "eheytyminen", joka ilmeisesti toisin päin ei ole mahdollista.
Sitten vielä sitä näyttöä siitä eheytymisestä, kiitos.

Onko kumpikaan sanonut olevansa homoseksuaali?

Onko kumpikaan sanonut olleensa hetero?

Onko kumpikaan sanonut vaihtaneensa suuntautumistaan?

Avatar
Raimo Miettinen
Viestit: 2476
Liittynyt: 01 Loka 2008, 00:58
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Raimo Miettinen »

https://www.youtube.com/watch?v=PENkTqLxPBM

Kohdasta 6:27 alkaen: Tunnistatko naaman?

Avatar
wekkuli
Viestit: 1348
Liittynyt: 29 Joulu 2012, 22:19
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja wekkuli »

Vatsa kasvaa, viinaa kuluu, hommat jää hoitamatta ja sitten vielä koskaan oikeita töitä koskaan tekemätön puoluepulla avautuu todella nolosti, ettei normitöitä tekevä voi ehtiä harrastamaan liikuntaa.

sanctus
Viestit: 1094
Liittynyt: 08 Syys 2010, 12:27
Car(s): Giulietta 1.4 TB MultiAir 125 kw

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Jönsson kirjoitti:......kun hän herätti ihailua ja paheksuntaa heiluttaessaan sateenkaarilippua Venäjällä edellisissä suurkisoissa. Sitä tempausta en edes pitänyt yksiselitteisen tuomittavana. Populismiahan se toki oli eikä tarkoitettu venäjän homojen tueksi, vaan oman vaalikampanjan, mutta yhtä kaikki, siinä oli kuitenkin jokin viesti. Tai olisi ainakin voinut olla, jos sen olisi joku huomannut. Koko episodi kesti ilmeisesti puolisen minuuttia, jona aikana Arhinmäen avustaja otti kuvia ja lähetteli suomalaislille lehdille.
Tää Arhinmäen lipunheiluttelukeissihän on tosiaan saanut raittiin ja reippaan kansamme raivostumaan suuntaan ja toiseen. Itse en ainakaan heti muista, että 2013 olisi käyty jotkut vaalit, jossa tätä lippusikailua olisi Paavo voinut hyödyntä. Tän vuoden vaaleissa Paavo ei taida olla mukana, joten ei sada laariin silläkään suunnalla. Ensi vuoden eduskuntavaaleissa Paavo lienee ehdolla, mutta jaksaako kesän 2013 tapahtumat, jotka olivat siis suunnattu omalle kannattajajoukolle ja jota kukaan ei edes huomannut, kantaa niin pitkälle. Vaikea sanoa. Sinänsä Paavon sateenkaarilipun heilutus Venäjällä saattaa olla diplomaattinen kömmähdys, mutta noin pienenä tekona erinomaisen oikeutettua ottaen huomioon sen kaiken saastan, jota tuon Vladimir "Vastenmielinen Porsas" Pimputin johdolla on säädetty.

Ja kun nyt päästiin lipun heiluttamisen makuun, niin muistellaan myös Jytkyjen Tsaarin matkaa Pariisiin viime keväältä, jossa Der Sonni ei heilutellut paikallista lippua suvereenin valtion parlamentaarisessa järjestyksessä säädettyä lakia vastaan avoimesti ja komeasti, vaan peräti marssi ja möykäröi kadulla. Hemmettis sentään mikä kävelevä babylon tämä mies.

"- Avioliiton puolesta puhuu biologia ja terve järki. Ja minä, Soini kirjoittaa."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013052 ... 4_uu.shtml

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Jos Paavo olisi Persu, olisi hänen arvostelussaan kyse ajojahdista.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Pasi
Viestit: 6786
Liittynyt: 30 Tammi 2004, 07:38
Car(s): :
Crosswagon Q4 '05
--- [ EX ] ---
156 2.5 V6 '98
159 2.4 JTDm '07
156 1.8 TS SW '02
33 1.7 IE '91
155 2.0 '92
33 1.7 IE '91
156 2.5 V6 SW '03
Bravo 1.4 Tjet '08
156 2.0 JTS '02
Sprint 1.5 QV '86
156 1.6 TS '98
33 1.7 IE '91
Paikkakunta: Loviisa
Viesti:

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Pasi »

Paavo Persusieni :)
33 IE → 156 TS → Sprint → 156 JTS → 156 V6 → 155 2.0 → 33 IE → 156 TS → 159 2.4 → 156 V6+Q4

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Osaisko joku tulkita potkukelkan uusinta pläjäystä?

Avatar
Tazio
Viestit: 3394
Liittynyt: 11 Maalis 2003, 11:00
Car(s): Alfa Romeo Giulia Super '69
Alfa Romeo GTV 2.0 '86
Alfa Romeo 156 JTS '02

Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Tazio »

^
Luin tuon kahdesti, enkä ymmärtänyt lukemaani. Etäisesti mieleen nousi Sir Humphrey Yes, Minister sarjasta, Huovinen ja joku Putous-hahmo

-Tazio


Sent from my NSA monitored iPhone using Tapatalk

UupunutRomeo
Viestit: 835
Liittynyt: 10 Kesä 2013, 22:38
Car(s): ...Alfa etsinnässä.

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja UupunutRomeo »

Mä en henkilönä tykkää "Artsista" mutta kyllä toi kunnon perussuomalisen räkäkännin veto oli huippua...jäbä osaa :drinking: ja vielä valtion €uroilla duunimatkalla, kaiken päälle :sleeping: kun lapsi. Lisäksi vielä aivan helmi lausuntoja "hammasrivistöstä" ja norjasta -D

Avatar
h_lauri
Viestit: 6675
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

^Korjaan sen verran, että jos sammuu kesken bileiden ja silti kärsii seuraavana aamuna kankkusesta, ei osaa dokata. Ai mistä mä tien? No oon ollu oikeissa duuneissa toisin ku pate (esim. raksalla melkeen kolme vuotta). :wink:

UupunutRomeo
Viestit: 835
Liittynyt: 10 Kesä 2013, 22:38
Car(s): ...Alfa etsinnässä.

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja UupunutRomeo »

Mun mielestä "arzin" pikku vedosta on ihan turhanpäiväistä räksyttää kolmeakymmentä viestiä enempää....hei, ihminen ottaa ilon irti elämästään välillä...mitä sitten ?

Ja se että räksytetään näiden poliitikkojen ikinä tehneen oikeita töitä on ihan turhaa, siksihän poliitikoksi halutaan ettei paskaduuneja tartte tehdä... :lol:

Avatar
h_lauri
Viestit: 6675
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Oikeiden töiden puuttuminen seeveestä meinaa, ettei ole kokenut juuri mitään. Sitä paitsi, kaveri taisi olla töissä, kun muut juhlivat. En minä ole koskaan töissä ollessani sammunut, en muuten firman juhlissakaan. Miehen pitää tuntea rajoituksensa eli tässä tapauksessa alkoholinsietokykynsä.

Avatar
Tuomas K
Viestit: 5545
Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
Car(s): Peugeot 607
Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Paikkakunta: Vantaa

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Tuomas K »

Ei kai se ministerikään voi töissä olla 24 / 7 :roll:

Tuota oikeissa töissä olemista en myös ymmärrä, niin kuin maan johtaminen sitten olisi jotenkin kauhean vähäpätöinen työ verrattuna johonkin duunarihommaan. Niissä duunarihommissa ei myöskään millään tavalla pätevöidy paremmaksi ministeriksi, mutta täytyyhän kansan vihata päättäjiä ja jos ei muuta keksi niin on se oma työ sentään työtä, toisin kuin päättäjän työ.

Joku raja tuolle jeesustelulle.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15037
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

"Jotta voi johtaa hyvin, täytyy tietää mitä on olla johdettavana"
Eli jos olet tehnyt 10v duunarinhommia ja sen jälkeen kouluttaudut lisää ja menet ministeriksi, tietää mitä on olla duunari.
Jos lukion/vastaavan penkiltä lähdet ensin nuorisopuoluetoimintaan ja siitä sitten varsinaiseen puoluetoimintaan ja pääset jopa ministeriksi asti, et ole välttämättä tehnyt päivääkään "oikeaa duunia". Yritä siinä nyt sitten oikeasti näyttää esimerkkiä tahi tiedä, miltä "ylemmistön" toilailu tuntuu tavan kansalaisesta.

Jos on tietoa ja kokemusta ja silti käyttäytyy kuin urpo, voi ansaitusti saada haukut.
Tai sitten on välittämättä, saaden ansaitusti haukut.

Avatar
PK
Viestit: 516
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 07:32
Car(s): Audi TT
( ex Alfa GT Azzurro Gabbiano )
( ex 156 Super )

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja PK »

:shock: toi velkakello on aika järkyttävä kun katsot sitä minuutin. Ääni perussuomalaisille täältä luvassa.

Avatar
Tuomas K
Viestit: 5545
Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
Car(s): Peugeot 607
Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Paikkakunta: Vantaa

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Tuomas K »

Aquatica kirjoitti:"Jotta voi johtaa hyvin, täytyy tietää mitä on olla johdettavana"
Pätee vaikkapa firman työnjohtajaan, mutta valtion johtamisessa se että olet joskus ajanut taksia tai kaivanut ojaa ei tee kenestäkään pätevämpää.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15037
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Tuomas K kirjoitti:
Aquatica kirjoitti:"Jotta voi johtaa hyvin, täytyy tietää mitä on olla johdettavana"
Pätee vaikkapa firman työnjohtajaan, mutta valtion johtamisessa se että olet joskus ajanut taksia tai kaivanut ojaa ei tee kenestäkään pätevämpää.
Väitän, että tekee.
Pystyy pitämään hieman paremmin käsityksen "oikean maailman" ja "eliitin" eroista. Ei taida noillakaan palkkioilla paljoa tarvita miettiä elämistä. Ja sitten säädetään jatkuvasti elämiseen vaikuttavia asioita. Ja kun puhutaan, ei ymmärretä tavallisen tallaajan näkemystä missään muotoa, ei enää olla yhteydessä kansaan. Oikeasti ja käytännössä.

Avatar
Raimo Miettinen
Viestit: 2476
Liittynyt: 01 Loka 2008, 00:58
Viesti:

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Raimo Miettinen »

Hieman ohi aiheen, mutta muistaakseni Carl Haglund sai puolustusministerin postin saatuaan kritiikkiä siitä ettei ollut käynyt armeijaa. Saanut aikanaan c-paperit nokkosihottuman takia. Jos muistini toimii edelleen. Mielestäni tuo oli jo kohtuuton vaatimus.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6675
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Aquatica kirjoitti:
Tuomas K kirjoitti:
Aquatica kirjoitti:"Jotta voi johtaa hyvin, täytyy tietää mitä on olla johdettavana"
Pätee vaikkapa firman työnjohtajaan, mutta valtion johtamisessa se että olet joskus ajanut taksia tai kaivanut ojaa ei tee kenestäkään pätevämpää.
Väitän, että tekee.
Pystyy pitämään hieman paremmin käsityksen "oikean maailman" ja "eliitin" eroista. Ei taida noillakaan palkkioilla paljoa tarvita miettiä elämistä. Ja sitten säädetään jatkuvasti elämiseen vaikuttavia asioita. Ja kun puhutaan, ei ymmärretä tavallisen tallaajan näkemystä missään muotoa, ei enää olla yhteydessä kansaan. Oikeasti ja käytännössä.
Sitäpä juuri hain, edes jonkinlaista kosketuspintaa esimerkiksi niihin noksun yli-ihmisinsseihin, joille räätälöidään jotain erityistukipaketteja. Muut saavat syrjäytyä ihan omin neuvoin. Oikean työn ja politikoinnin ero on siinä, että toisessa täytyy oikeasti osata jotain ja toisessa riittää, kun menee sinne minne ollila ohjaa (ollilan tilalle voi vaihtaa kulloinkin sopivimman nimen). Sitä paitsi politiikassa ei välttämättä tule yyteet eteen puolen vuoden välein ja kun dedlainitkin usein puuttuvat samoin kuin kuluseuranta, ei politikointi valmista henkilöä muuhun kuin potaskan puhumiseen. No sosiaalinen silmä ja vuorovaikutustaidot tietenkin saattavat kehittyä.

Mitäpä mieltä olette, kannattaako esimerkiksi koululautakuntaan valita vain sellaisia henkilöitä, joilla ei ole kouluikäisiä lapsia? Entä ministeriksi henkilöä, jonka meriitteinä ei ole kuin poliittisia tehtäviä? Se, että on elättänyt itsensä ja perheensä palkkatyöllä, antaa perspektiiviä päätöksentekoon.

Edelleen olen myös sitä mieltä, että kansalaisvelvollisuudeksi olisi säädettävä ennalta määrämättömän pituinen ja ennakoimaton työttömyysjakso, jonka aikana ei saisi käyttää elämiseen muita varoja kuin ansiosidonnaista ja jonka päättämistapa olisi henkilön itsensä päätettävissä (vanhaan duuniin ei siis pääsisi).

Jönsson
Viestit: 972
Liittynyt: 04 Huhti 2007, 14:46
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Jönsson »

Tuomas K kirjoitti:
Jönsson kirjoitti:Kaikki nimet, joita mediassa tulee vastaan eivät jää mieleen, mutta tunnetuimpia suomalaisesimerkkejä lienevät Berndt Arell ja Johanna Korhonen, joista kumpikaan ei kaiketi ole kertonut olevansa bi-seksuaali. Jossain vaiheessa on vain tapahtunut "eheytyminen", joka ilmeisesti toisin päin ei ole mahdollista.
Sitten vielä sitä näyttöä siitä eheytymisestä, kiitos.

Onko kumpikaan sanonut olevansa homoseksuaali?

Onko kumpikaan sanonut olleensa hetero?

Onko kumpikaan sanonut vaihtaneensa suuntautumistaan?
- on
- ei
- ei.

En ehkä viitsi kovin paljoa viitsi jauhaa yksittäisten ihmisten elämästä ja asioista. Kuten jo edellä kirjoitin, tietenkin voidaan aina sanoa, että he ovat luontonsa vastaisesti eläneet vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta vähän vieraalta tuo ajatus tuntuisi, jos esim. kääntäisi asian niin, että eläisinkö itse kaappiheterona homoseksuaalisessa suhteessa; alettaisi seurustella, mentäisi kihloihin, naimisiin, hankittaisi asunto, tutustuttaisi toistemme ystäviin ja sukulaisiin... ja koko ajan tietäisin, että tämä ei ole minun juttuni. Vieras ajatus. En ymmärrä heitä, mutta hyväksyn heidät. Ja toivon, että toisin päin tapahtuva suunnan muutos voisi olla hyväksyttävää myös itseään suvaitsevaisiksi kutsuvien keskuudessa, vaikka se varmasti vaikeaa onkin. Tämä tästä.

Jönsson
Viestit: 972
Liittynyt: 04 Huhti 2007, 14:46
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Jönsson »

Vittorio Jano kirjoitti:Jos Paavo olisi Persu, olisi hänen arvostelussaan kyse ajojahdista.
Jos paavo olisi Persu, häntä vaadittaisiin eroamaan ja Soinilta vaadittaisiin selitystä hänen käytökselleen.

Jönsson
Viestit: 972
Liittynyt: 04 Huhti 2007, 14:46
Paikkakunta: Päijät-Häme

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Jönsson »

Aquatica kirjoitti:
Tuomas K kirjoitti:
Aquatica kirjoitti:"Jotta voi johtaa hyvin, täytyy tietää mitä on olla johdettavana"
Pätee vaikkapa firman työnjohtajaan, mutta valtion johtamisessa se että olet joskus ajanut taksia tai kaivanut ojaa ei tee kenestäkään pätevämpää.
Väitän, että tekee.
Pystyy pitämään hieman paremmin käsityksen "oikean maailman" ja "eliitin" eroista. Ei taida noillakaan palkkioilla paljoa tarvita miettiä elämistä. Ja sitten säädetään jatkuvasti elämiseen vaikuttavia asioita. Ja kun puhutaan, ei ymmärretä tavallisen tallaajan näkemystä missään muotoa, ei enää olla yhteydessä kansaan. Oikeasti ja käytännössä.

Ei meidän kansanedustajista ole mitään eliittiä kuin Jörn Donner. Kaikki muut ovat tavallisia mökin muoreja ja vaareja tai sellaisten jälkeläisiä. Lähes kaikki ovat olleet jossain töissä ja siitä pyydetty lähtemään yhteisiä asioita hoitamaan, kun on kyvykkääksi havaittu. Arhinmäen tapaisia puhtaaksi viljeltyjä poliittisia broilereita, on lopultakin aika vähän. Vihreissä toki melkein kaikki, mutta muissa puolueissa 1 - 2 / puolue ja hekin ovat yleensä lapsuudenkodissaan seuranneet ihan tavallista arkea. Ilkka Kanerva, keinosiementäjän poika. Suomalaista aatelia?

Loput ovat hitsaajia, ahtaajia, pääluottamusmiehiä, sairaanhoitajia, lääkäreitä, poliisseja, maanviljelijöitä, opettajia, psykologeja, taiteilijoita, urheilijoita, yrittäjiä, sähkömiehiä, virkamiehiä, ylempiä ja alempia toimihenkilöitä...

Etteikö tällainen porukka ymmärtäisi tavallisen tallaajan elämästä tuon taivaallista, kun kaikki ovat itsekin tavallisia tallaajia ja useimmilla on kotona 1 - 10 tavallista tallaajaa lisää. Useimmilla on velkaa; kellä asunnon ostamisesta, kellä yrityksen perustamisesta, kellä vaalikampanjasta. Useimmat joutuvat pyörittämään kahta huushollia ja valkoisia paitoja kuluu puhki yksi kuukaudessa. Istuntotaukojen aikana kierrwetään ympäri vaalipiiriä kuuntelemassa ihmisten murheita, jotta oltaisiin yhteydessä kansaan ja ymmärrettäisiin tavallisten tallaajien asioita. Siitä kiitokseksi nerokkaimmat ulvovat kuorossa, että niillä on liian pitkät lomat. Herravihan katkeroittaman kansan mielestä heidän itsensä keskuudestan valitsemat päättäjät ovat aina huonoja.
Viimeksi muokannut Jönsson, 25 Helmi 2014, 01:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6675
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Jokin sumuverhon kaltainen kyllä vaikuttaa päättäjien ja kansan väliin joka vaalikaudella laskeutuvan.

Minun muuten on vaikea ymmärtää, miten osallistava sosiaaliturva vähentäisi rakenteellista työttömyyttä, kuten Verkkouutisten eräässä viimeviikkoisessa artikkelissa kuviteltiin.

Avatar
PK
Viestit: 516
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 07:32
Car(s): Audi TT
( ex Alfa GT Azzurro Gabbiano )
( ex 156 Super )

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja PK »

Harmi kun jäi näkemättä... ai niin mutta löytyisköhän yle areenasta :


http://uutiset.perussuomalaiset.fi/sdpn ... -maarasta/

Avatar
wekkuli
Viestit: 1348
Liittynyt: 29 Joulu 2012, 22:19
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja wekkuli »

^Kyllä tällaiset herkkupalat aina joku tubeen pistää.

http://youtu.be/bM4hea7NLUs

Avatar
Tuomas K
Viestit: 5545
Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
Car(s): Peugeot 607
Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Paikkakunta: Vantaa

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Tuomas K »

Jönsson kirjoitti:- ei
- ei.
Eli toisin sanoen sinulla ei ole mitään näyttöä väitettäsi tukemaan.
Jönsson kirjoitti:Kuten jo edellä kirjoitin, tietenkin voidaan aina sanoa, että he ovat luontonsa vastaisesti eläneet vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta vähän vieraalta tuo ajatus tuntuisi, jos esim. kääntäisi asian niin, että eläisinkö itse kaappiheterona homoseksuaalisessa suhteessa; alettaisi seurustella, mentäisi kihloihin, naimisiin, hankittaisi asunto, tutustuttaisi toistemme ystäviin ja sukulaisiin... ja koko ajan tietäisin, että tämä ei ole minun juttuni. Vieras ajatus.
Maailman sivu on menty naimisiin, tutustuttu toistensa ystäviin ja perheisiin ja tehty lapsia vaikka suhteessa ei romanttista rakkautta olisi ollenkaan.

Olet varmaan kuullut puhuttavan heteronormatiivisuudesta. On todella vaikea "tulla kaapista" ja aloittaa elämä julkihomona kun koko ympäröivä yhteiskunta olettaa sinut heteroksi. Sinäkin sanot "hyväksyväsi" heidät, mutta kirjoituksesi viestivät kyllä paljon muutakin kuin sitä hyväksyntää. Moni on tässäkin maassa huomattavasti vähemmän maltillinen homojen ymmärtämättömyytensä suhteen.
Jönsson kirjoitti:toivon, että toisin päin tapahtuva suunnan muutos voisi olla hyväksyttävää myös itseään suvaitsevaisiksi kutsuvien keskuudessa, vaikka se varmasti vaikeaa onkin.
Kumminkaan päin tapahtuvasta todellinen suunnanmuutos ei liene mahdollinen, etkä sinäkään onnistunut väitteistäsi ja pyynnöstä huolimatta esittämään yhtäkään esimerkkiä.

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Poliittinen keskustelu 2014

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Nyt kyllä vituttaa. Meni maku Tag-Heuerin Carreroista , kun sellasia löytyy oikeita töitä tekemättömien vasemmistoanarkopulien ja poliittisten broilerien ranteista nykyään.

Vastaa Viestiin