Suuri koronakeskustelu

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Gasket »

Eikös tuon rokotteen kanssa ollut se juju vaan ettei se varsinaisesti estä sairastumista tai viruksen levittämistä. Ainoastaan estää vakavat oireet. Sikäli ei oikein jeesaa jos liikkuvia ihmisiä rokotetaan.

Tosin tuolta pohjalta kyllä vähän ihmetyttää miten rokote oikein jeesaa pandemian kanssa. Onko sitten idea että virus jää kiertelemään, mutta ihmisiä ei kuolisi siihen. Kauankohan menee kun virus muuntuu eikä rokote enää jeesaa. Toivotaanko sitten vain että se muuntuisi samalla vähemmän vaaralliseksi.

On sentään viikonloppuna vähän motorsporttia lähinurkilla. Tosin järjestelyt on melko tiukat eikä yleisöllä ole paikalle asiaa. Noita ulkokisoja siis ainakin voidaan järjestää, mutta erikoisehdoin. Toinenkin on jonkun ajan päästä ja siellä on reitillä ylimääräisiä järkkäreitä vahtimassa ettei yleisö eksy vahingossakaan paikalle.

Vähän kyllä mietityttää voisiko noita perusterveiden ulkojuttuja järjestellä jopa ihan yleisön kanssa :roll:
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15002
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Eikös tuo AstraZenecan versio ollu todettu nujertavan ihan itse virustakin? Jotain tällaista muistelen lukeneeni.
nipaka kirjoitti:
05 Helmi 2021, 10:22
THL alkaa tehdä rokotteiden kanssa omia viritelmiä:
Huoh...
Mutta eikös noissa riitä, että 6-12kk sisällä annetaan boosteri? Muistan tällaistakin lukeneeni. Vähän hankalahan tätä tietoa on tulkita, kun niin pahasti ristiriitaisia viestejä tulee joka suunnasta...
mutt kirjoitti:
05 Helmi 2021, 10:44

Niillä, ketkä käytännössä joutuisi tekemään päätöksiä siitä, kuka "joutaa mennä," saattaa olla toisenlaisiakin näkemyksiä. Puhumattakaan resursseista, joita näiden sairastuneina hoitaminen veisi. Nyt voimassa oleva rokotusjärjestys on juuri oikea - ensin hoitohenkilökunta, sitten riskiryhmäläiset, sitten loput. Jos on itse sitä mieltä, että joutaa mennä, ei rokotetta ole pakko ottaa.
Tottapuhuen en edes ottanut tuota huomioon; hyvä pointti. Toisaalta eikös laki nykyiselläänkin jo poikkeusoloissa salli rajoitteet hoitoon nähden? Eli ne, keiden ei odoteta selviytyvän suurella todennäköisyydellä anyway, hoito voidaan rajata esim. kivunlievitykseen. Halvempaa sekin on.

Toisaalta näen kyllä tuon pointinkin; tällä hetkellä kuitenkin taitaa se työssäkäyvä aikuisväestö levittää pahiten koronaa.

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

Huotohenkilökunta (siis lääkärit) tekevät päätöksiä annettavasta hoidosta päivittäin, ilman koronaakin. Turhaa on monisairasta vanhusta lähteä sairaalan teho-osastolle kiikuttamaan, jos lopputulos on, että kitumista pitkitetään parilla viikolla ja saadaan siinä sivussa aikaan 100 000 € kulut.

Rokote on kehitetty ehkäisemään vakavaa sairastumista ja kuolemantapauksia. Sitä, miten se vaikuttaa viruksen levittämiseen eteenpäin ei ole tutkittu, joten valmistajat eivät voi moista lupailla. Rokotteen antama suoja ei ole täydellinen, esillähän on ollut aika vaihtelevia prosentteja. Jos rokote toimii esim. 80 %:lla, niin ainakin loput 20 % voivat virusta levittää piikin jälkeenkin. Ei voi rokotuksen jälkeenkään rällästää miten huvittaa ja tämä myös tekee aikalailla tyhjäksi kaikenmaailman rokotepassit. Sama juttu oli niiden vasta-ainetestien kanssa, mihin keväällä kovin pistettiin toivoa. Jos testi antaa kohtuu isolla todennäköisyydellä vääriä positiivisia (osoittaa vasta-aineita, vaikkei niitä oikeasti ole) ja jengi sitten uskoo olevansa a) terveitä ja b) immuuneja ja lähtee radalle...
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Olen liian laiha!

Siis koronarokotejonossa etuiluun. BMI pitäisi olla yli 40. Eli vaa'an pitäisi näyttää 120kg+. Vaikka aloittaisi uudestaan "massakauden" niin tuollaiseen lukuun ei kyllä pääsisi.

No, pudotellaan sitten kesää kohti ja katsotaan josko pääsi rannalle ainakin 4-packin kanssa. Tai jotain.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15002
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Tuon pohjalta minä pääsisin etusijalle :lol:

Avatar
mutt
Viestit: 5418
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja mutt »

insinörtti kirjoitti:
05 Helmi 2021, 17:47
Huotohenkilökunta (siis lääkärit) tekevät päätöksiä annettavasta hoidosta päivittäin, ilman koronaakin. Turhaa on monisairasta vanhusta lähteä sairaalan teho-osastolle kiikuttamaan, jos lopputulos on, että kitumista pitkitetään parilla viikolla ja saadaan siinä sivussa aikaan 100 000 € kulut.
DNR-päätöksiin (Do Not Resusciate, ei elvytetä) on hyvät lääketieteelliset perustelut ja ne tehdään yleensä joko potilaan itse, tai omaisten kanssa. Niitä ei tehdä potilaille, jotka voivat kuntoutua elämään hyvää elämää - eikä niillekään, ketkä sitä vastustavat. Maissa, joissa koronatilanne ylitti terveydenhuollon kapasiteetin on henkilökunta kokenut pahimpana sen, kun joutuvat antamaan kuolla sellaisten ihmisten, jotka normaalitilanteessa olisivat hyvin hoidettavissa.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

insinörtti kirjoitti:
05 Helmi 2021, 17:47
Huotohenkilökunta (siis lääkärit) tekevät päätöksiä annettavasta hoidosta päivittäin, ilman koronaakin.
Tekee ja ei. Jos ei ole elvytyskieltoa, sitten elvytetään. Jos elvytys ei tuota tulosta tai vammat ovat sellaiset että ihmismäinen elämä ole mahdollista (pitkä hapenpuute) lääkäri voi tehdä päätöksen elvytyksen lopettamisesta.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Gasket »

Reilut sata vuotta sitten Suomessa levisi rokotevastainen aate – sen hinta oli hirvittävä

Vanha juttu jo, mutta pomppasi fiidiin. Tuossa oli itsellekin uutta asiaa jonniin verran. Ainakin itseä yllätti kuinka vahvasti sen ajan oppineetkin, eli opettajat ovat olleet tuossa mukana. Poliittisen ja hengellisen aspektin olin kuullut jo aiemminkin. Jännä sivukoukku myös sen aikaisten vegaanien suuntaan, tosin ihan luonnollisen kuuloinen kytkös tuossa. Silloin ei taidettu paljoa pohtia eläinten hyvinvointia tai hiilidioksidipäästöjä vaan ajatukset oli jonkintapaisessa selektiivisessä naturalismissa.
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Nyt on idiotismi huipussaan:
Puoluesihteerit haluavat pitää kuntavaalit keväällä: ”Erikoista siirtää, jos koulut ja kaupat samaan aikaan auki”
Juu, samaan aikaan kun hallitus ajanut tapahtumajärjestäjät ja ravintolat ahtaalle. Tapahtumat on kielletty ja ravintoloille suunnitellaan kiristyksiä.
Demokratian kannalta on parasta, että vaalit järjestetään ajallaan, sanoo perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos.

Hän viittaa siihen, että muualla maailmassa on järjestetty vaaleja myös korona-aikana. Esimerkiksi Espanjan Kataloniassa järjestettiin aluevaalit viime sunnuntaina.

– Sieltä ei ole noussut esiin mitään ongelmia koronan suhteen, Grönroos toteaa.
Vuonna 2016 vaaleja siirrettiin keväälle 2017. Keväällä on mukavampi vaaliteltalla päivystää. Silloin ei jostain syystä demokratiaongelmaa ollut.
Koronan itämisaika on 2 viikkoa.
Näkemykseni on, että korona-aikanakin yhteiskunnassa pyritään toimimaan mahdollisimman normaalisti, mutta terveysturvallisesti.

Rönnholmin mielestä vaalien siirtäminen ennakoivasti nykyisessä tartuntatilanteessa voisi osoittautua myös hätiköidyksi. Hän myös pohtii tilannetta, jossa vaalit siirrettäisiin syksyyn, mutta kesän aikana tulisi uusi rokotteille vastustuskykyinen virusmuunnos ja Suomessa jouduttaisiin turvautumaan poikkeuksellisen koviin rajoitustoimiin.

– Silloin ei voisi järjestää vaaleja syksylläkään.
Näkemykseni on, että korona-aikanakin yhteiskunnassa pyritään toimimaan mahdollisimman normaalisti, mutta terveysturvallisesti.

Rönnholmin mielestä vaalien siirtäminen ennakoivasti nykyisessä tartuntatilanteessa voisi osoittautua myös hätiköidyksi. Hän myös pohtii tilannetta, jossa vaalit siirrettäisiin syksyyn, mutta kesän aikana tulisi uusi rokotteille vastustuskykyinen virusmuunnos ja Suomessa jouduttaisiin turvautumaan poikkeuksellisen koviin rajoitustoimiin.

– Silloin ei voisi järjestää vaaleja syksylläkään.
Onkin kovin terveysturvallista saada ihmiset kokoontumaan. Ennustaja ei puoluesihteerinä ole kovin uskottava. Usea herkemmin tarttuva virusvariantti ei haittaa.
Kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko kannattaa kuntavaalien järjestämistä ”ajallaan ja turvallisesti”.

– Tässä on ollut vuosi aikaa valmistautua vaaleihin (koronan aikana) ja virkamiehet ovat todenneet, että se on turvallista, Kokko perustelee.
Virkamiehet ovatkin kunnostautuneet viisaissa päätöksissään.
Riikka Pirkkalainen kommentoi tilannetta lyhyesti sähköpostilla.

– Keskustalle on tärkeää, että vaalit hoidetaan aina parlamentaarisesti. Puolueilla on hyvä olla yhteinen näkemys, että suomalaisten luottamus vaalien järjestämiseen voi säilyä vahvana, Pirkkalainen kirjoittaa.

– Tilannetta seurataan koko ajan. Virkamiesten kanssa käydään säännöllisesti epidemia- ja vaalien järjestelyiden tilannetta läpi.
Kannattaa keskustella lääkintäviranomaisten kanssa.
Politiikka on politiikkaa. :fist:
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6663
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

nipaka kirjoitti:
03 Helmi 2021, 21:26
Alkaa nyppimään ja täydellisen kyllästynyt YLEn koronauutisointiin. Kerrotaaan kuolleet ja sairastuneet. Ketä tämä tieto palvelee? Kuolleita on ja sairastuneita on. Niin on ympäri maailmaa. Onko kuolleet minkä ikäisiä? Kuolleet sairaalassa, kotonaan vai hoitolaitoksessa. Minkäslaisia perussairauksia on?
Entä sairastuneet? Minkä ikäisiä ja missä. Missä on sairastuvuus lisääntynyt. Onko muita sairauksia? Minkä alueen suojaustoimiin pitäisi kiinnittää huomiota.

Haastateltavat aina samat Kiuru, Varhila ja Nohynek. Ja muutamat muut joiden nimeä en muista. Naamat kyllälkn tutut YLEN lähetyksistä.
Suomessa tietääkseni kehitellään rokotetta, ja rokoteasiantuntijoita on muitakin kuin THL:ssä. Ja voisivat muutkin saada mielipiteensä esitettuä. Mutta THL ja hallitus.

YLE on aika hyvin pitänyt huolen siitä ettei asia juurikaan kiinnosta.
En juurikaan jaksa seurata noita. Vähän sama kuin katselisi maalin kuivumista selvin päin, vähän kännissä sekin olisi mielenkiintoisempaa seurattavaa.

Avatar
jkk
Viestit: 6034
Liittynyt: 31 Loka 2011, 22:59
Car(s): Tesla Model 3 Performance -22

ex-Tesla Model 3 LR -21
ex-Tesla Model 3 SR+ -20
ex-VW ID3 Pro Performance
ex-VW Golf GTE PLUG-IN
ex-MB A180 business premium FL
ex-Alfa Giulietta 1.4 MA TCT
ex-Jeep Renegade 1.4 MA
ex-Scirocco 1.4 TSI
ex-Alfa Giulietta 2.0 jtdm-2
ex-Alfa 159 2,2 jts
ex-Alfa 156 2.0 ts Selespeed
Paikkakunta: Sarvvik

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja jkk »

h_lauri kirjoitti:
18 Helmi 2021, 09:55
nipaka kirjoitti:
03 Helmi 2021, 21:26
Alkaa nyppimään ja täydellisen kyllästynyt YLEn koronauutisointiin. Kerrotaaan kuolleet ja sairastuneet. Ketä tämä tieto palvelee? Kuolleita on ja sairastuneita on. Niin on ympäri maailmaa. Onko kuolleet minkä ikäisiä? Kuolleet sairaalassa, kotonaan vai hoitolaitoksessa. Minkäslaisia perussairauksia on?
Entä sairastuneet? Minkä ikäisiä ja missä. Missä on sairastuvuus lisääntynyt. Onko muita sairauksia? Minkä alueen suojaustoimiin pitäisi kiinnittää huomiota.

Haastateltavat aina samat Kiuru, Varhila ja Nohynek. Ja muutamat muut joiden nimeä en muista. Naamat kyllälkn tutut YLEN lähetyksistä.
Suomessa tietääkseni kehitellään rokotetta, ja rokoteasiantuntijoita on muitakin kuin THL:ssä. Ja voisivat muutkin saada mielipiteensä esitettuä. Mutta THL ja hallitus.

YLE on aika hyvin pitänyt huolen siitä ettei asia juurikaan kiinnosta.
En juurikaan jaksa seurata noita. Vähän sama kuin katselisi maalin kuivumista selvin päin, vähän kännissä sekin olisi mielenkiintoisempaa seurattavaa.
Onneksi tämä pitkästyttävä ja tylsä tarina sai juuri juonenkäänteen. Suomalainen ihka eka oma muuntovirus. Kohta saa sitä hyvää, sitä vaan tulee ja tulee.

Avatar
lerppu
Viestit: 5831
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja lerppu »

^Oma virus?!
torille.jpg
torille.jpg (26.83 KiB) Katsottu 3896 kertaa

Avatar
jkk
Viestit: 6034
Liittynyt: 31 Loka 2011, 22:59
Car(s): Tesla Model 3 Performance -22

ex-Tesla Model 3 LR -21
ex-Tesla Model 3 SR+ -20
ex-VW ID3 Pro Performance
ex-VW Golf GTE PLUG-IN
ex-MB A180 business premium FL
ex-Alfa Giulietta 1.4 MA TCT
ex-Jeep Renegade 1.4 MA
ex-Scirocco 1.4 TSI
ex-Alfa Giulietta 2.0 jtdm-2
ex-Alfa 159 2,2 jts
ex-Alfa 156 2.0 ts Selespeed
Paikkakunta: Sarvvik

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja jkk »

^joo kuulema Fin-796H variantti. Nyt pelataan isossa liigassa :lol:

Avatar
mutt
Viestit: 5418
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja mutt »

TORILLA TAVATAAN!!!
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Meanwhile outside of EU: https://www.youtube.com/watch?v=ojlRaN1in5M

UK:ssa koronanumerot menossa vauhdilla oikeaan suuntaan kun rokostusaste lähestyy 30% populaatiosta.

USA:ssakin kohta 20% puhki.

Ja Time lehden kansikuvamaassa mennään 6% tasolla.

Avatar
jkk
Viestit: 6034
Liittynyt: 31 Loka 2011, 22:59
Car(s): Tesla Model 3 Performance -22

ex-Tesla Model 3 LR -21
ex-Tesla Model 3 SR+ -20
ex-VW ID3 Pro Performance
ex-VW Golf GTE PLUG-IN
ex-MB A180 business premium FL
ex-Alfa Giulietta 1.4 MA TCT
ex-Jeep Renegade 1.4 MA
ex-Scirocco 1.4 TSI
ex-Alfa Giulietta 2.0 jtdm-2
ex-Alfa 159 2,2 jts
ex-Alfa 156 2.0 ts Selespeed
Paikkakunta: Sarvvik

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja jkk »


Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11184
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Car(s): MINIMii V6
Paikkakunta: 13100

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Pakko arvostaa noita raskaan sarjan pisneettimiehiä!
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Jotenkin EU maa Tanska on saanut ajetuksi omaa etuaan valtioliiton sisällä:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tans ... 51b97fe104

Kumma juttu. Eikö Suomella ollutkaan maailman paras deali ihan kaikesta EU:n kanssa?

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Gasket »

Täällä pohditaan onko rokotusjärjestys oikea.. Jos tahti on tuota 3..4% väestöstä kuukaudessa, niin ehkä järjestys ei ole se oleellisin asia miettiä :roll:
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

EU ei näytä tässä kisassa pärjäävän UK:n tai USA:n kanssa mutta sentään Afrikkaan ja Intiaan nähden mennään johtoasemassa...

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

En tiedä millä luvuilla näissä epidemia-olympialaisissa pitäisi erityisesti kilpailla, mutta UK ja USA johtavat meitä rajusti myös kuolleissa per miljoona ihmistä. Molemmat top 10 maita maailmassa, UK sijalla 6/221, Yhdysvallat 9/221. Suomi surkeasti vasta sijalla 104, mutta onneksi sentään Norja, Islanti, Färsaaret ja Vatikaani jäävät Euroopan maista taakse.

Sikäli kyllä perusteltua että USA:ssa ja UK:ssa rokotetaan ensin, jotta kuoleminen helpottaisi, mutta tuskin tässä ihan noin utilitaarinen motiivi on rokotteiden jakelujärjestyksessä takana. Siihen en osaa sanoa mitään, onko rokotteiden toimitusjärjestystä päättämässä sitten puhtaasti maksettu hinta / annos, vai muut lehmänkaupat, mutta se on selvää, ettei niitä taida olla missään lojumassa maan x tai y surkean rokotustahdin vuoksi. Ei edes Suomessa, kaikki on rokotettu mitä on saatu. Suomen rokotustahti on toistaiseksi seurannut tylsän tarkasti EU:n keskimääräistä tahtia.

https://ourworldindata.org/covid-vaccinations

Tässä pätee toistaiseksi nollasummapeli, eli jos joku saa suhteessa enemmän rokotteita käyttöönsä tässä vaiheessa, hidastaa se rokotustahtia toisaalla. Mikä olisi oikeudenmukaisin ja / tai maailmantalouden nopeimman toipumisen suova järjestys jakelulle? Eniten maksavalle ensin? Eniten kärsivälle ensin? Yksi maa kerralla kokonaan rokottaen? Joku muu, mikä?

Sitten lupaan kritisoida Suomen rokotustahtia, jos rokotteita alkaa kertymään maahan, eikä niitä saada käytettyä, mutta juuri nyt se ei ole tilanne.

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Ruokoton kirjoitti:
22 Helmi 2021, 21:58
Tässä pätee toistaiseksi nollasummapeli, eli jos joku saa suhteessa enemmän rokotteita käyttöönsä tässä vaiheessa, hidastaa se rokotustahtia toisaalla.
Kyseenalaistankin sen miksi kyseessä on nollasummapeli. Millaisilla panostuksilla ja priorisoinneilla rokotetuotannon kapasiteetti olisi korkeampi? No, se selviää post mortemissa muutaman vuoden sisään. Niin kuin melkein kaikki. Paitsi Tiitisen lista.

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

FinPat kirjoitti:
23 Helmi 2021, 16:04
Kyseenalaistankin sen miksi kyseessä on nollasummapeli. Millaisilla panostuksilla ja priorisoinneilla rokotetuotannon kapasiteetti olisi korkeampi? No, se selviää post mortemissa muutaman vuoden sisään. Niin kuin melkein kaikki. Paitsi Tiitisen lista.
Nyt ollaan jo samanmielisyyden alueella, hieman kyseenalaistan itsekin, että tässäkö on teollisen maailman best effort asian suhteen. Itse rokottaminen on ihmisresurssiongelma, mutta ei se ole tuntunut olevan mitenkään suuri tekijä influenssapiikkien jakamisessa - Suomesta jos siis puhutaan, en tiedä mikä tilanne muualla.

Mutta juuri nyt rokotteiden saatavuus näyttäisi olevan tosiasiallinen jarru nopeammalle rokotustahdille, jopa sielläkin missä tahti on ollut erittäin ripeä.

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

Hieman pitää pakittaa aiemmin lausumastani. Saksa vaikuttaisi olevan maa minne on kertynyt rokotteita, koska ne eivät kelpaa. :roll:

En tiedä yleistyykö tällainen sitten muuallakin.

https://www.dw.com/en/covid-astrazeneca ... a-56630827

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/52348 ... annoksista

"Lääkeyhtiö Astra Zeneca uskoo pystyvänsä toimittamaan EU:lle kesän puoliväliin mennessä vain alle puolet sovituista rokoteannoksista, kertoo EU-virkamies uutistoimisto Reutersille."

"Neuvotteluja koordinoiva EU-komissio kieltäytyi Reutersin mukaan kommentoimasta toimitusmääriä."

A-Z ei ole yksin vaan Pfizer painii myös tuotanto-ongelmien kanssa.

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Gasket »

Puhumattakaan, että ruiskut on nyt sitten vähissä ja sen takia menee rokotteita hukkaan. Ilmeisesti ei vielä maskisotkuista opittu.
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Vuosi sitten virheet ymmärsi kun ei oikein tiedetty mistä on kyse. Nyt vaikuttaa amatöörien puuhastelulta.
Onko AZ:n kanssa sovittu jokin määrä vai ei? Jos ei toimita sovittua määrää, astuvat sanktiot. Onko sanktioita määrätitetty?

Rokote oli valmis kun sai myyntiluvan. Annostus tiedettiin. Miksi ei oikean kokoisia ruiskuja tilattu samalla kun rokotteet tilattiin?

Tiedotus sekavaa THL sitä ja hallitus tätä. Uskottavuus tästä on mennyt.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

nipaka kirjoitti:
24 Helmi 2021, 12:22
Tiedotus sekavaa THL sitä ja hallitus tätä. Uskottavuus tästä on mennyt.
Ja Suomi lienee vielä kuitenkin sieltä paremmasta päästä mitä tulee tämän kriisin hanskaamiseen. Ei tosin välttämättä johdu THL:n, STM:n ja hallituksen toimivasta yhteistyöstä tai yleisestikään ottaen koko managementin toiminnasta.

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

https://fortune.com/2021/02/21/pfizer-v ... -19-doses/ siinä lisää ruiskuista. Maailma on Suomea suurempi, tässäkin asiassa.

https://www.reuters.com/article/amp/idUSKBN2AG08D Japanin variaatio ongelmasta

https://yle.fi/uutiset/3-11733771 ...ja vielä erikseen Suomen tilanteesta.

Tiedottaminen on se mistä eniten kritisoisin Suomen hallitusta koronan hoidossa, mutta vääräleuka ystävä sanoikin jo varhaisessa vaiheessa, että Kiurun erikoisosaaminen on asioiden hämmentäminen :-D

Avatar
matti_vuorio
Viestit: 1513
Liittynyt: 27 Kesä 2011, 19:57
Car(s): Giulia Super 2.0 -17
Ex: Giulietta 1.4 Multiair -11,Bravo -08 JTD 150,Bravo -98 1.4,Sunny -86, Audi 100 -79
Paikkakunta: Siikalatva

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja matti_vuorio »

FinPat kirjoitti:
24 Helmi 2021, 12:47
nipaka kirjoitti:
24 Helmi 2021, 12:22
Tiedotus sekavaa THL sitä ja hallitus tätä. Uskottavuus tästä on mennyt.
Ja Suomi lienee vielä kuitenkin sieltä paremmasta päästä mitä tulee tämän kriisin hanskaamiseen. Ei tosin välttämättä johdu THL:n, STM:n ja hallituksen toimivasta yhteistyöstä tai yleisestikään ottaen koko managementin toiminnasta.
En mää kyllä nostaisi suomea tässä mitenkään sinne parempaan päähän. Harvalukuinen maa, jossa epäsosiaalinen kansa, niin tauti pysyy itsekseen kurissa. Meillä on hyvä terveydenhoito, mutta nuo eri virastot ja politikointi vain sotkevat asioita.

FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

matti_vuorio kirjoitti:
24 Helmi 2021, 14:18
En mää kyllä nostaisi suomea tässä mitenkään sinne parempaan päähän. Harvalukuinen maa, jossa epäsosiaalinen kansa, niin tauti pysyy itsekseen kurissa. Meillä on hyvä terveydenhoito, mutta nuo eri virastot ja politikointi vain sotkevat asioita.
Suomi on kuitenkin siellä paremmassa päässä, numeroiden valossa.
Analyysi syistä miksi näin, olemme noin 99.999% samaa mieltä.

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Gasket »

nipaka kirjoitti:
24 Helmi 2021, 12:22
Onko AZ:n kanssa sovittu jokin määrä vai ei? Jos ei toimita sovittua määrää, astuvat sanktiot. Onko sanktioita määrätitetty?
Taitaa olla rokotteiden kanssa aika lailla myyjän markkinat. Luulisin AZ:n luvanneen, että he tekevät parhaansa.
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

matti_vuorio kirjoitti:
24 Helmi 2021, 14:18
En mää kyllä nostaisi suomea tässä mitenkään sinne parempaan päähän. Harvalukuinen maa, jossa epäsosiaalinen kansa, niin tauti pysyy itsekseen kurissa. Meillä on hyvä terveydenhoito, mutta nuo eri virastot ja politikointi vain sotkevat asioita.
Samaa mieltä. Onhan tiheämmin asutuissa maissa ollut ulkonaliikkumiskieltojakin. Hallituksen toimet ovat olleet suosituksia, uudenmaan eristämistä lukuunottamatta. Hallituksen toimilla tuskin on ollut suurta merkitystä, enempi kansalaisten järkevällä toiminnalla. Tiedotusosaamattomuudella, maski-, rokote- ja ruiskutoheloinnilla alkavat kansalaiset lipsua järkevästä toiminnasta, kun maan johtokaan ei siihen pysty.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

matti_vuorio kirjoitti:
24 Helmi 2021, 14:18
En mää kyllä nostaisi suomea tässä mitenkään sinne parempaan päähän. Harvalukuinen maa, jossa epäsosiaalinen kansa, niin tauti pysyy itsekseen kurissa. Meillä on hyvä terveydenhoito, mutta nuo eri virastot ja politikointi vain sotkevat asioita.
Samaa mieltä. Onhan tiheämmin asutuissa maissa ollut ulkonaliikkumiskieltojakin. Hallituksen toimet ovat olleet suosituksia, uudenmaan eristämistä lukuunottamatta. Hallituksen toimilla tuskin on ollut suurta merkitystä, enempi kansalaisten järkevällä toiminnalla. Tiedotusosaamattomuudella, maski-, rokote- ja ruiskutoheloinnilla alkavat kansalaiset lipsua järkevästä toiminnasta, kun maan johtokaan ei siihen pysty.
Onhan järkevääkin pitäytyä pois järeistä toimenpiteistä kun tauti on(oli) siedettävällä tasolla.
Hallituksen on turha glooriaa odottaa.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

FinPat kirjoitti:
24 Helmi 2021, 14:30
Suomi on kuitenkin siellä paremmassa päässä, numeroiden valossa.
Niin, eritoten Euroopan verrokiryhmässä. Kenen ansiota tai ansiottomuutta tämä on, menee hieman "väärin sammutettu" keskustelun puolelle mielestäni tässä vaiheessa, analyysin aika kyllä tulee savun hälvettyä. Tällä kokonaisuudella mikä vallitsevassa todellisuudessa on, mihin kuuluu kansa, hallinto, terveydenhuolto ja myös jossain määrin sattuma, saatiin tällainen lopputulos, jota ei nyt varsinaisesti tarvitse hävetä.

Ruotsiin verrattuna loistamme, Norja on suoriutunut melko tasapäisesti, Tanska jo selvästi heikommin. Islanti ei välttämättä ole mielekäs verrokki. Manner-Euroopasta (tai Brexit-saarilta) ei sitten löydykään maata jota voisi osoittaa, että olisipa meilläkin noin (koronan suhteen).

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

nipaka kirjoitti:
24 Helmi 2021, 15:04
...

Tiedotusosaamattomuudella, maski-, rokote- ja ruiskutoheloinnilla alkavat kansalaiset lipsua järkevästä toiminnasta, kun maan johtokaan ei siihen pysty.

...
Osaatko nimetä maan, jonka toimia katsot noissa kategorioissa esimerkkinä muille?

Vähän ilkeillen: Kansalaiset lipsuvat järkevästä toiminnasta, koska minä on vahvempi kuin me oman toiminnan tarpeellisuutta arvioitaessa ja nyt on jo vuosi ollut tosi kurjaa ja hankalaa. Kuka sellaista muka on historian aikana kestänyt?

Meissä jokaisessa asuu pikku-Turtiainen tai pähkinä-Miikka. :drinking:

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

^Miksi pitäisi verrata muihin maihin? Suomi on korkeasti koulutettu sivistysmaa jossa on vakaa demokratia. Luulisi tässä maassa päättäjien osaavan toimia järkevien päätösten varassa.
Onhan työpaikoillakin nähtävissä se että jos johto sekoilee, talousjohdon ja pääjohdon viestit ovat ristiriidassa keskenään, alkaa alaisetkin häröilemään. Puuttuu selkeä ohjeistus ja suunta. Sama on nähtävissä valtionjohdon ja kansalaisten kanssa.
Kiuru odottaa THL:n suositusta. Kun se ei ole odotetun mukainen, pidetään THL:lle puhuttelu. THL suosittaa kotiin jäämistä juuri ennen hiihtolomaa. Lintilä kehottaa matkustamaan.
Mitä kansalainen ajattelee. Vi**u, kun eivät itsekään tiedä, teen mitä huvittaa ja lähden lappiin.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

Siksi pitää verrata, kun ehkä virheellisesti, saan kuvan viesteistäsi että Suomi on jotenkin erityisen raskaasti mokaillut epidemian hoidossa. Haluaisin tietää onko tuo mielikuva väärä ja koetko että tässä on kollektiivisesti kontannut koko länsimaailma. Jos et, osaat varmaan nimetä missä on tehty juuri oikeat tai ainakin oikeammat liikkeet asian suhteen.

Rakentava kritiikki yleensä sisältää "ei näin" osion jälkeen "vaan näin" osion.

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

Avaan itse pelin - vaikka Briteissä taudin hoito on muuten mennyt ns. vihkoon, niin virallisissa tiedotustilaisuuksissa on hyödynnetty propaganda mielestäni hienosti:

Kuva

Tarkoitan siis noita viestejä puhujapöntössä.

Kuva

Mikä niiden hyöty on ollut? En tiedä, mutta tuskin haitallistakaan ehdollistamisessa - jotain tuollaista olisin suonut täälläkin käytettävän.

Avatar
Polforea
Viestit: 11125
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
33 P4
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Polforea »

Ruokoton kirjoitti:
24 Helmi 2021, 15:47
Rakentava kritiikki yleensä sisältää "ei näin" osion jälkeen "vaan näin" osion.
"Yleensä" on tässä tärkeässä asemassa ja aivan liian yleinen. Epäkohdan havaitessa rakentava kritiikki kannattaa usein nostaa ilmaan, vaikkei olisikaan tise kehittänyt täydellistä ratkaisuehdotusta. Kun epäkohta on tuotu julki, sitä helposti miettii useampi aivopuoliskopari kuin vain iteksiin pähkäillessä ja parempia ratkaisuja kehittyy nopeammin.

Puhujanpöntöt näyttää hyvältä.
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Voi olla että Suomella ei ole ollut mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Rokotetilaukset tehty EU-tasolla. Miten tilausopimus tehty, ja mitkä ovat Suomen mahdollisuudet vaikuttaa siihen. Sitä ei kerrota. Ainoastaan tieto että jotain on tilattu jollain ehdoilla. Mitkä ovat olleet ehdot ja mikä taho ne neuvotteli kun nyt voivotellaan ettei AZ pystykään toimittamaan tilattua määrää. Samoin ruiskujen kanssa. Tilattiinko ruiskut samaan aikaan kun rokotteet? Jos tilattiin mutta niitä vain ei saa, tilanne on vain hyväksyttävä. Tavaraa ei ole saatavissa.
Hallitus ei halua näyttää heikolta EU-tasolla, eikä muutenkaan. Siksi ei kerrota mikä todellinen tilanne on. Ainoastaan kuolleet ja sairastuneet.

Tuohon "vaan näin"-ehdotukseen: Jos olisin poliitikko tai epidemilogi, voisin ehkä antaa korjausehdotuksen. Nyt olen tyytymätön hallintoalamainen joka on tyytymätön halltuksen toimintaan. Koska määräykset tulee ylhäältä, katson omaavani luvan kririsoida niitä. Ylöspäin pitää aina potkia.
Jos huomaa vian jossan, ei tarvitse omata kykyä korjata sitä.
Viimeksi muokannut nipaka, 24 Helmi 2021, 16:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
matti_vuorio
Viestit: 1513
Liittynyt: 27 Kesä 2011, 19:57
Car(s): Giulia Super 2.0 -17
Ex: Giulietta 1.4 Multiair -11,Bravo -08 JTD 150,Bravo -98 1.4,Sunny -86, Audi 100 -79
Paikkakunta: Siikalatva

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja matti_vuorio »

Minusta tämä korona tilanne on sen verran vakava jokaisessa maassa, ettei tässä voi jaella mitään podium sijoituksia. Kyllä nämä länsimaat ovat Suomi mukaan luettuna siellä häntäpäässä ja kouluarvosanalla alle 6 sijoituksella. Tässä voi verrata kumpi on olohuoneen lattialla parempi, koiran vai kissan oksennus. Poikkeuksena joukossa on Pohjois-Korea missä kyseistä tautia ei esiinny, paitsi loikkareilla.

Analyysien ja syyllisten etsintä on edessä sitten tulevina vuosina ja toivottavasti virastot ja viranomaiset ottavat oppia mitä virheitä ja päätöksiä tehtiin ja mikä niiden vaikutus oli. Nyt ei ole vielä aika seivästää päättäjiä, mutta heitä voi ja kannattaakin kritisoida. Pandemiaan varautuminen oli selvästi puutteellista ja eipä tainnu olla edes suunnitelmia mitä tehdään sitten jos. Korona on kuitenkin lievä tauti ja sen tappoprosentti on aika matala. Ei ole merkitystä mitkä puolueet siellä hallituksessa olisivat, niin yhtälailla käsien heilutteluksi se olisi mennyt. Sitä vaan kannattaisi päättäjien miettiä, että jos korona olisi ebolaa vastaava tauti, niin olisiko niitä välineitä sellaisen oikean kriisin torjumiseen olemassa vai ei?

Mutta kuten muissakin kriiseissä, mediahuomio kestää 2 viikkoa, jona aikana samat naamat kiertävät haastattelusta toiseen kertomassa että ovat huolissaan, järkyttyneitä ja tähän pitää varata resursseja. Sitten se asia jää siihen. Ja näin käy myös tulevien pandemioiden torjunnalle.

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

^

Tuota olen miettinyt, että kuinka tappava taudin pitäisi olla, että pelko ajaisi varomaan ilman kehoituksia. Jo tällä kohtalaisen matalalla tappavuudellakin on kuitenkin saatu hetkittäin sairaalat tukkoon ja tilapäisetkin pakastimet täyteen ruumiita.

Siinä arviossani pysyn edelleen, että kuolleiden määrällä arvioiden (joka on se perumaton seuraus) Suomi on pärjännyt vähintäänkin kohtalaisesti. On se vähäistä suurempi ero onko kuolleita 10477 (laskettu Belgian kuolleisuudella Suomen väkiluvulle) vaiko täällä toistaiseksi toteutunut 737. Kumman oksennuksen siivoaa mieluummin lattialtaan, jos tuossa on voluumiero?

Koska tykkäämme aina verrata itseämme Ruotsiin, heidän kuolleisuudellaan Suomen lukema olisi 6955.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6663
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Vielä kun tietäisi, mihin kukin on kuollut. :?

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Aivan turhaa vertailla eri maiden sairastuvuutta ja kuolleisuutta keskenään. Maat ja kansat ovat erilaisia. Ja sitten vielä Ruotsi.
Ruotsin strategiaa arvostelivat alussa niin tutkijat kuin maallikot. Ruotsi tavoitteli alussa laumasuojaa, jossa ajatuksena oli, että suuri osa Ruotsin väestöstä saa joka tapauksessa koronaviruksen lyhyen ajan sisällä. Epidemiaan tietysti kuoleisi ja sairastuisi moni, mutta aikaa myöten laumasuoja alkaisi jarruttaa taudin leviämistä. Ruotsin epidemiologit väittivät että oireettomia viruksen kantajia on paljon, eikä taudin vaarallisuus infektiota kohden olisi niin suuri kuin mitä ajateltiin.
Valtionepidemiologi Anders Tegnell valitsi kolmesta vaihtoehdosta (tukahduttaminen, jäljitys ja eristys, laumasuoja) viimeisen. Entinen kansanterveysviraston johtaja Peet Tüll varoitti sen johtavan tuhansiin kuolemiin ja piti laumasuojastrategiaa järjettömänä.[
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronavir ... _Ruotsissa
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

Ei se vertailu nyt aivan turhaa ole, kun huomioi taustatiedot vertaillessaan, mutta haettu narratiivi ilmeisesti on edelleen Suomen suuri epäonnistuminen tässä(kin). Mikä olisi kuolleiden määrä jota voisi pitää onnistumisena? Nolla?

Kuolinsyiden epäily taas menee mielestäni rivakasti salaliittoteorioiden puolelle, vaikka onkin täysin järkevää huomioida eri maiden tilastointikäytäntöjen erovaisuudet, niiltä osin kuin ne julkisesti ovat selvitettävissä. Nekään eivät kuitenkaan muuta mustaa valkoiseksi.

Jos tällainen suuri paisuttelu olisi tosiasia, mikä sen tavoite olisi? Myydä rokotteita? Kieltää huvit? Joku muu, mikä? Mikä mahti on saanut kaikki teollisuusmaat mukaan tähän projektiin? Tässä mielestäni velvoite lisäselityksille on epäilyn esittäjällä. Olen saanut vääntää aivan tarpeeksi maapallon muodosta, etten jaksaisi tähän lähteä.

Kiinan lukuihin en luottaisi pätkääkään ja toinen naapurimme onkin jo ollut tarkastelun alla omista luvuistaan: https://www.euronews.com/2021/02/08/rus ... cal-change

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Hyvä kun nyt huomioit taustatiedot. Suomi on harvaan asuttu maa jossa on helppo pitää etäisyyksiä. Järkeviä ohjeita kansalaiset noudattaa. Etäisyydet ja käsihygienia vaikuttanut myös muihin infektiosairauksiin. Meillä suuren kaupungin väkimäärää vastaa eteläeuroopan keskiverokaupunkia. Suomalainen ei harrasta poskisuudelmia. Kättely on normaali tervehtimistapa. Läheisimmillä pikainen halaus. Ulkoliikunta on lisääntynyt, johon onkin tilaa.
Jos vertaat autojen huippunopeuksia, kannattaa ensin kertoa moottorin teho.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15002
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Ei ole kyse siitä, etteikö täällä jokin olisi onnistunut.
Vaan siitä, että jossain on menty vielä huonommin - se ei tarkoita ,että täällä olisi menty hyvin.

Ylipäänsä ärsyttää aivan ylettömän paljon ajattelutapa "No heii, mieti nyt sitä afrikkalaista nälkää näkevää lasta! Sillä menee huonosti!" - ja? Ei mua kiinnosta. Mua kiinnostaa miten MINÄ voin vs. mun käsiteltävissä oleva ihmispiiri, eli käytännössä tämä kansa.

Eli rankasti: paljon paremminkin olisi voinut mennä. Olisi voitu tehdä omia sopimuksia rokotteista. Olisi määrätty kovat sanktiot rikkomuksista (lakimuutoksia, lakimuutoksia toki) yms vahvistamaan toimintaa. Silti, paljon huonomminkin olisi voinut mennä 8)

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

nipaka kirjoitti:
24 Helmi 2021, 18:40
Hyvä kun nyt huomioit taustatiedot. Suomi on harvaan asuttu maa jossa on helppo pitää etäisyyksiä. Järkeviä ohjeita kansalaiset noudattaa. Etäisyydet ja käsihygienia vaikuttanut myös muihin infektiosairauksiin. Meillä suuren kaupungin väkimäärää vastaa eteläeuroopan keskiverokaupunkia. Suomalainen ei harrasta poskisuudelmia. Kättely on normaali tervehtimistapa. Läheisimmillä pikainen halaus. Ulkoliikunta on lisääntynyt, johon onkin tilaa.
Jos vertaat autojen huippunopeuksia, kannattaa ensin kertoa moottorin teho.
Niin, eikö Norja esimerkiksi ole kelvollinen verrokki luettelemillasi kriteereillä? Tai Ruotsi. Eesti? Haen nyt tässä sitä referenssisuoritusta johon peilata epäonnistumisen määrää. Mitkä ovat kriiterisi joilla sanoisit tilanteen hoidon onnistuneen, jos ei hyvin, niin kohtuullisesti?

Unohdetaan nyt hetkeksi se onko kaikki tämä hallituksen toimien tai toimettomuuden ansiota. Tarkastellaan toteumaa sellaisenaan.

Avatar
nipaka
Viestit: 2077
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

nipaka kirjoitti:
24 Helmi 2021, 15:40
^Miksi pitäisi verrata muihin maihin?
Ei lääketieteellinen ammattitaitoni riitä arvioimaan onnistumisen määrää, enkä ole edes seurannut Norjan tai Eestin tilannetta. Ei ole tarvetta, hoitavat itse hommansa. Ei tämän tilanteen hoidolla voi unohtaa hallituksen toimia, kun hallitus hoitaa tätä tilannetta.
Kuinka hyvä tilanne olisi jos tiedoitus olisi yhtenäistä ja avointa. Sitä emme saa tietää.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Vastaa Viestiin