Suuri koronakeskustelu

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11183
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Car(s): MINIMii V6
Paikkakunta: 13100

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Täällä meidän hoodeilla vähän heikko tilanne...

Kanta-Hämeen keskussairaalan kautta maakunnan jatkohoitosairaaloihin Hämeenlinnaan ja Forssaan levinneen ja Riihimäellä samaan aikaan todetun osastoepidemian aiheuttajaksi on paljastunut THL:n sekvensoinnissa viruksen Intian variantti.

– Kokemuksiemme perusteella tämä variantti on erittäin herkästi leviävä, kuten on nähty myös Keski-Pohjanmaan epidemian kohdalla. Viruksen muiden muotojen torjumiseen aiemmin onnistuneesti käytetyt suojaustoimenpiteet ja -välineet ovat osoittautuneet riittämättömiksi tämän variantin kohdalla, sanoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Sairaalaepidemioissa tartunnan saaneita on yhteensä yli 80, joista suurin osa kertaalleen rokotuksen saaneita. Kaksi rokotusta saaneista, pisara-eristystoimin suojautuneista hoitotyön tekijöistäkin noin 11 prosenttia on saanut tartunnan. Heistä yli puolet on saanut taudista kliinisiä oireita, osa merkittäviäkin. Kahteen kertaan rokotettujen henkilökunnan jäsenten perheissäkin on todettu selviä jatkotartuntoja, mikä antaa tarkentuvaa tietoa rokotettujen tartuttavuudesta.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Gasket »

Nyt on eka piikki itselle haettu. Toisen saa sitten 19.8. Ainakin toistaiseksi olo ihan normaali, saa nähdä. Sitä tuolla asemalla puhuivat, että hirmu vähän olisi mitään rokotteesta tullut. Kuulemma yksi oli saanut paniikkikohtauksen, mutta muuten on selvitty ilman seurauksia. Toki ohjeistivat perus Panadol/Burana -linjaa jos jotain lievää tulee. Vartin istuttivat aulassa piikin jälkeen.
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

Avatar
mutt
Viestit: 5417
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja mutt »

Tiistaina pitäisi olla piikki auki. Saa nähdä, tekeekö mieli XBoxia tai Windowsin rekisteröintiä tms sen jälkeen.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

mutt kirjoitti:
28 Touko 2021, 17:01
Tiistaina pitäisi olla piikki auki. Saa nähdä, tekeekö mieli XBoxia tai Windowsin rekisteröintiä tms sen jälkeen.
:)

https://interestingengineering.com/smal ... c-medicine
Kuva

Gasket
Viestit: 1426
Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
Car(s): Lancia Delta -09
Fiat Tempra 1,6 SX -96
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Gasket »

Gasket kirjoitti:
27 Touko 2021, 13:43
Nyt on eka piikki itselle haettu. Toisen saa sitten 19.8. Ainakin toistaiseksi olo ihan normaali, saa nähdä. Sitä tuolla asemalla puhuivat, että hirmu vähän olisi mitään rokotteesta tullut. Kuulemma yksi oli saanut paniikkikohtauksen, mutta muuten on selvitty ilman seurauksia. Toki ohjeistivat perus Panadol/Burana -linjaa jos jotain lievää tulee. Vartin istuttivat aulassa piikin jälkeen.
Ei tainnut ihmeitä tuosta tulla. Mitään en huomannut poislukien hetkellinen olkapään arkuus, mikä lie normaalia jos siihen reikää tökitään. Tallissa kyllä kiintoavaimet tahtoi tarttua olkapäähän, mutta tuohan on vain näppärää kun pysyvät mukana sujuvasti :mrgreen:
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.

Avatar
Polforea
Viestit: 11124
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
33 P4
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Polforea »

Yli 16-vuotiaista kanta-hämäläisistä on rokotettu 55,1% (28.5. tieto, eli nyt varmaan jo vähän enempi) ja ainakin meidän kunnassa piikkiaikoja saa varata kaikki yli 30-vuotiaat.

Varasin äsken siis itsekin ajan dedikoidusta koronarokotevalikosta. Hieman hihitytti, kun ajanvaraukselle pitää ilmoittaa virallinen syy, kirjoitin siihen rehellisesti "koronapandemia". Mitähän kaikkea lie jengi keksinyt tuohon kirjoitella :D
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Avatar
Dio Natale
Viestit: 858
Liittynyt: 15 Syys 2008, 20:06
Car(s): 166 busso ex sitä ja tota ja tätä vuodesta 82
Paikkakunta: Hackensack NJ

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Dio Natale »

.
Viimeksi muokannut Dio Natale, 14 Heinä 2021, 09:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
molex to sata, lose all your data.

Avatar
Dio Natale
Viestit: 858
Liittynyt: 15 Syys 2008, 20:06
Car(s): 166 busso ex sitä ja tota ja tätä vuodesta 82
Paikkakunta: Hackensack NJ

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Dio Natale »

.
Viimeksi muokannut Dio Natale, 14 Heinä 2021, 09:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
molex to sata, lose all your data.

Avatar
Björn Contio
Viestit: 1544
Liittynyt: 06 Elo 2009, 18:21
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Björn Contio »

Toinen piikki tökätty, nyt toista valmistetta. Olihan taas porukkaa,
liukuhihnaa oli rukattu vielä sujuvammaksi.

Avatar
Cloverleaf
Viestit: 1559
Liittynyt: 02 Kesä 2005, 18:02
Car(s): Tesla Model 3

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Cloverleaf »

Eilen aukesi Kirkkonummella oman ikäryhmän (-88) rokotusten ajanvaraus. Viikon päästä piikki lihaan ja elokuun lopulla toinen.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15001
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Tänään haettu eka erä, elokuun lopussa sitten toinen lopetuspiikki. 8)

Avatar
Garmund
Viestit: 2135
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): 508 RXH
Crosswagon Q4
Gtv 3.0 ja pari muuta

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Garmund »

Hmm saakohan Helsinkin suhteessa asukasmäärään vähemmän rokotteita, kuin ympäryskaupungit. Täällä vasta 35-39 vuotiaiden rokotukset seuraavaksi/nyt vuorossa.
Suoraan vaan suoraa

Avatar
Aquatica
Viestit: 15001
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

^
500k asukasta vs. 40k asukasta. Helpompi se on rokottaa 10% kokoinen porukka :)
Lohjallahan jo viime viikolla mentiin 16+.

Avatar
Garmund
Viestit: 2135
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): 508 RXH
Crosswagon Q4
Gtv 3.0 ja pari muuta

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Garmund »

Aquatica kirjoitti:
04 Kesä 2021, 09:38
^
500k asukasta vs. 40k asukasta. Helpompi se on rokottaa 10% kokoinen porukka :)
Lohjallahan jo viime viikolla mentiin 16+.
Ohan siinä joo iso ero asukasmäärässä, vaikka esim Vantaaseekin verraten. Vantaallakin ollaan kai myöskin selvästi edellä rokotuksissa.
Suoraan vaan suoraa

Avatar
Aquatica
Viestit: 15001
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Sit jos laskee, että jokaisella menee vähintään se 5+15min = 20min per henkilö, piikkiin ehkä 5min paperihommien kera jne, niin aika isolla porukalla saa painaa menemään, jos haluaa puoli miljoonaa rokottaa.

Oma aika oli 18:35, olin talossa 18:32 ja tasan sillä hetkellä nimeä huudettiin -> piikille -> 18:37 ottamassa uutta aikaa ja sitten odotin 18:50 asti, ennen kuin sain poistua. Monilla muilla kesti paljon pidempään. Tänä aikana 8 palvelupistettä sai palveltua arviolta 4 asiakasta, joista minä yksi.
Syynä lähinnä ihmisten lukutaidottomuus ohjeiden osalta (ota henkkarit esille, käytä käsidesiä sun muuta).
Kaksi tyyppiä piti vahtia, ettei porukka survoudu kasaan ja ettei kukaan mm. jätä maskia tai käsidesiä käyttämättä (tuo kyseinen piste siis oli maskipakolla; samassa tilassa toisesta sisäänkäynnistä kaiketi menivät sitten ne, kenellä oli terveydellinen syy olla maskia käyttämättä).

Ainakin kahdelle ihmiselle näytettiin annettavan maski, toiselle taidettiin myös opettaa kuinka se toimii :roll:
Ulkoisen habituksen perusteella ihan tavallisia 35-40v ikäisiä ihmisiä.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6663
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

En meinaa hakea tuotakaan.

Pistoksena annettava kokeellinen lääke ei kiinnosta yhtään.

Avatar
matti_vuorio
Viestit: 1513
Liittynyt: 27 Kesä 2011, 19:57
Car(s): Giulia Super 2.0 -17
Ex: Giulietta 1.4 Multiair -11,Bravo -08 JTD 150,Bravo -98 1.4,Sunny -86, Audi 100 -79
Paikkakunta: Siikalatva

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja matti_vuorio »

Yritin varata piikkiajan, mutta fail. Ohjeena on siis soittaa tiettyyn numeroon ja painella muutama numero, minkä jälkeen muutaman päivän sisään sieltä soitetaan takaisin ja kerrotaan aika saapua piikille. Näin viikonloppuna soitettuna kuuntelin pari minuuttia kestävän tiedotteen, missä peltipää selitti hyvinkin tarkkaan mihin kellonaikaan mikäkin paikka on auki ja mihin numeroon pitää missäkin tilanteessa soittaa ja missä juuri nyt on päivystys. Sitten puhelu päättyi. Tuli monta lämmintä ajatusta mieleen, että miksi helvetissä sillä peltipäällä pitää olla viikonloppuvapaa. Miksi se ei voi kerätä niitä soittajien numeroita 24/7 kun kerran se varsinainen aikataulutus tapahtuu ihmistyönä myöhemmin.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15001
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

^
En tiedä, mutta täälläpäin juuri kukaan ei ole edes yrittänyt varata aikaa puhelimitse, kun selainpohjasella formilla niin paljon helpompaa...

Työpaikalta joku kiroili, kun eka käskettiin soittamaan numeroon X, sieltä sitten numeroon Y, josta numeroon Z josta käskettiin kuitenkin soittamaan numeroon X. :P

Avatar
matti_vuorio
Viestit: 1513
Liittynyt: 27 Kesä 2011, 19:57
Car(s): Giulia Super 2.0 -17
Ex: Giulietta 1.4 Multiair -11,Bravo -08 JTD 150,Bravo -98 1.4,Sunny -86, Audi 100 -79
Paikkakunta: Siikalatva

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja matti_vuorio »

^Täälläkin kokeiltiin tuollaista nykyaikaista menetelmää alkuvuodesta, eli riskiryhmäläiset pystyivät varaamaan ajan nettilomakkeen kautta. Sittemmin tämä mahdollisuus on poistettu ja palattu puhelinvaraukseen. Syytä tälle ei kerrottu.

Avatar
jkk
Viestit: 6034
Liittynyt: 31 Loka 2011, 22:59
Car(s): Tesla Model 3 Performance -22

ex-Tesla Model 3 LR -21
ex-Tesla Model 3 SR+ -20
ex-VW ID3 Pro Performance
ex-VW Golf GTE PLUG-IN
ex-MB A180 business premium FL
ex-Alfa Giulietta 1.4 MA TCT
ex-Jeep Renegade 1.4 MA
ex-Scirocco 1.4 TSI
ex-Alfa Giulietta 2.0 jtdm-2
ex-Alfa 159 2,2 jts
ex-Alfa 156 2.0 ts Selespeed
Paikkakunta: Sarvvik

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja jkk »

Piikkiaika varattu ensi viikolle. En nyt ihan älyttömän innoissani ole asiasta, mutta jos se on ehto esimerkiksi helpommalle matkustelulle, niin on se ehdottomasti wörttiä.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6663
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Pistoksena annetun kokeellisen lääkkeen vastaanottamistodistus on kyllä yksi turhimpia keksintöjä koskaan. :?

Typpi
Viestit: 249
Liittynyt: 22 Tammi 2020, 13:16
Car(s): Alfa Romeo 145 1.4 boxer vm. 1995
Alfa Romeo 145 2.0 TS QV vm. 1998

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Typpi »

h_lauri kirjoitti:
13 Kesä 2021, 12:56
Pistoksena annetun kokeellisen lääkkeen vastaanottamistodistus on kyllä yksi turhimpia keksintöjä koskaan. :?
Ei se lääkkeen annostelutapa siitä vaarallisempaa tee, kunhan annosmäärä on oikea. Paljon näitä rokotteita vaarallisempia lääkkeitä on ihan perus parasetamolit ja ibuprofeenit puhumattakaan opioideista tai unilääkkeistä.
Tuntuu vaan mittasuhteet unohtuvan medialta kun näistä puhutaan.

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Typpi kirjoitti:
14 Kesä 2021, 08:15
Paljon näitä rokotteita vaarallisempia lääkkeitä on ihan perus parasetamolit ja ibuprofeenit puhumattakaan opioideista tai unilääkkeistä.
Olematta lääketieteen asiantuntija kommentoisin että ainakin PubMed (https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/19949916/) pohjalta Ibuprofeeni on varsin turvallinen ja yliannostuksen täytyy olla todella massiivinen jotta saa isompaa vahinkoa aikaiseksi. Parasetamoli on sitten taas vaarallisempi, varsinkin maksalle mutta nämä ovat aivan lasten tavaraa kun vertaa esim. asetyylisalisyylihappoon eli aspiriin.

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Typpi kirjoitti:
14 Kesä 2021, 08:15
Ei se lääkkeen annostelutapa siitä vaarallisempaa tee, kunhan annosmäärä on oikea.
Itseasiassa usean lääkkeen kohdalla ihonalainen ruiske on turvallisempi kuin oraalinen annostelu koska annosmäärät voivat olla pienempiä ja riippuvat vähemmän potilaan maksan ja ruuansulatuksen toiminnasta. Maksakin pääsee kevyemmällä.

Sitten suonensisäiset erikseen.

Avatar
mutt
Viestit: 5417
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja mutt »

Paljonkohan koronarokotteita on nyt annosteltu maailmanlaajuisesti? Ollaanko jo sadoissa miljoonissa, vai vielä kymmenissä? Meinaan vaan, että missä vaiheessa se lakkaa olemasta kokeellinen...
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

mutt kirjoitti:
14 Kesä 2021, 11:18
Paljonkohan koronarokotteita on nyt annosteltu maailmanlaajuisesti? Ollaanko jo sadoissa miljoonissa, vai vielä kymmenissä? Meinaan vaan, että missä vaiheessa se lakkaa olemasta kokeellinen...
Jos uskomme Bloombergia niin luokkaa 2.35 miljardia kertaa olisi piikki laitettu lihaan.

https://www.bloomberg.com/graphics/covi ... tribution/

Toki jakaantuu usean eri valmisteen kesken mutta kuitenkin onhan siinä jotain voluumia.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15001
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
159 2.4JTDm Q4 SW '08

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Lienee kokeellisuus nyt viittaa siihen, että ensimmäiset mRNA-rokotteet?

Pitkän aikavälin oireistahan meillä ei ole vielä mitään hajua. Toivottavasti ei tulekaan. Rokotetuissa kuolleita on kuitenkin selvästi vähemmän, mitä rokottamattomissa, ettei se kai ihan turhaa ole :roll:

Ja ennenkuin joku vetää foliot päähänsä ja itkee, että normaali kausi-influenssa tappaa enemmän: paikallisesti kyllä, mutta enpä muista Ganges-joen olleen influenssakaudella täynnä ruumiita. Näin nyt esimerkiksi. Eikä jossain pienessä kylässä kuten Intia, ole ruumiit ollut *oikeasti* ongelma perus kausiflunssien kanssa.
Tai jossain Iranissa kaivettu joukkohautoja, tai mitä näitä nyt on. Ja jossain näin ihan vakuuttavilta näyttäviä numeroita, jossa "ylimääräinen" kuolleisuus koronan aikana on selvästi enemmän ko ei-korona-aikojen kausittaiset. En vaan nyt muista, missä tää oli (eli en myöskään jaksa etsiä).

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

Aquatica kirjoitti:
15 Kesä 2021, 07:14
Lienee kokeellisuus nyt viittaa siihen, että ensimmäiset mRNA-rokotteet?
Kokeellisuus on putunin trollitehtaan sekä ufouskovien kehittelemä juttu. Länsimaista puhuttaessa. mRNA on uusi tekniikka, mutta koronarokeitteitahan tehdään montaa eri mallia eikä testauksesta ole tingitty. Paitsi Venäjällä, jossa rokotukset aloitettiin jo ennen testien valmistumista. Luotto Sputnikiin oli niin kova... onko putler vieläkään uskaltanut itse käydä piikitettävänä :lol:

Jotain opittiin sikainfluenssasta, jonka aikana vähän oiottiin ja sehän sitten löi näpeille narkoepsian muodossa. Tosin tämä narkolepsia oli niin harvinainen sivuvaikutus, että se olisi saattanut isollakin testiryhmällä jäädä huomaamatta.

Etenkin mRNA:lla rokotteen kehitys on paljon aiempaa nopeampaa ja testaustakin on nopeutettu tekemällä eri vaiheita päällekkäin eli 2. vaihteen testi alkaa ennen kuin 1. vaihe on täysin valmis. Ei ole kaikki rokotteet seulaa läpäiseet - ainakin joku kiinalainen taisi flopata ja uutisoinnin mukaan Brasilia on hylännyt Sputnikin, koska testitulokset epäillään väärennetyiksi (dataa monistettu eli testiryhmät olleet ilmoitettua pienempiä). Ei voi olla, olihan muumimamma sitä meille hankkimassa!

Tosin pakko myöntää, että Putin puhuu kerrankin totta. Venäjällä on käytössä kokeellinen rokote, jonka teho ja mahdolliset sivuvaikutukset ovat mysteeri. Vaan onhan siellä koronastakin liikkeellä kummallinen muunnos, joka saa lääkärit hyppimään ikkunasta...
Aquatica kirjoitti:
15 Kesä 2021, 07:14
Ja jossain näin ihan vakuuttavilta näyttäviä numeroita, jossa "ylimääräinen" kuolleisuus koronan aikana on selvästi enemmän ko ei-korona-aikojen kausittaiset.
Ei tarvitse länsinaapuriamme kauempaa etsiä. 2020 keväällä kuolleisuuden uutisoitiin olleen korkeampi kuin koskaan ennen 100 vuoden ajanjaksolla. Ja tämä maassa, jossa terveydenhuolto korkeatasoista.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
mutt
Viestit: 5417
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja mutt »

insinörtti kirjoitti:
15 Kesä 2021, 07:43
Kokeellisuus on putunin trollitehtaan sekä ufouskovien kehittelemä juttu. Länsimaista puhuttaessa. mRNA on uusi tekniikka, mutta koronarokeitteitahan tehdään montaa eri mallia eikä testauksesta ole tingitty. Paitsi Venäjällä, jossa rokotukset aloitettiin jo ennen testien valmistumista. Luotto Sputnikiin oli niin kova... onko putler vieläkään uskaltanut itse käydä piikitettävänä :lol:
Muistaakseni näin on uutisoitu. Se on sitten eri asia, oliko Sputnikia. :lol:

Niissä maissa, joissa koronan leviämisen rajoittamisessa on onnistuttu, kausi-influessa tosiaankin tappaa enemmän. Toki lähtökohdissa on semmoinen pieni ero, että kausi-influenssan leviämistä ei rajoiteta käytännössä mitenkään, koronan leviämistä taas rajoitetaan varsin massiivisin toimin, mutta ei anneta tylsien tosiasioiden pilata hyvää tarinaa.

Covid-19 tulee jäämään kiertoon aina uutena muunnoksena, mutta mikäli se käyttäytyy vähänkin samaan tapaan, kuin vanhat tutut virukset, sen kerran sairastaneet (tai rokotuksen nykyversiolle saaneet) sairastavat sen lievemmillä oireilla. Siitä siis tulee yksi kausi-influenssa entisten jatkeeksi.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »


Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

insinörtti kirjoitti:
15 Kesä 2021, 07:43
Aquatica kirjoitti:
15 Kesä 2021, 07:14
Ja jossain näin ihan vakuuttavilta näyttäviä numeroita, jossa "ylimääräinen" kuolleisuus koronan aikana on selvästi enemmän ko ei-korona-aikojen kausittaiset.
Ei tarvitse länsinaapuriamme kauempaa etsiä. 2020 keväällä kuolleisuuden uutisoitiin olleen korkeampi kuin koskaan ennen 100 vuoden ajanjaksolla. Ja tämä maassa, jossa terveydenhuolto korkeatasoista.
En ole mikään tilastotieteilijä mutta eikö tuo ole hieman liian aikaista? Tällaista useamman vuoden yli vaikuttavaa ilmiötä pitäisi kai tarkastella jotain 5-10 vuoden yli?

https://www.statista.com/statistics/525 ... of-deaths/

Kuva

V6
Viestit: 5200
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 22:29
Car(s): -
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja V6 »

hyvin hoidettu noi futiskisat, ei ollu kapasiteettia testata ja kisoista tiedettiin hyvissä ajoin--- jos noista jokainen tartuttaa vaikka 2 muuta niin ihan kivastihan se taas leviää.

https://yle.fi/uutiset/3-11996443
Mediocrity is a sin
Kuvat
155 8V 92>155 16V 96>156 V6 98>156 V6 02>Helkama

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

V6 kirjoitti:
24 Kesä 2021, 13:02
hyvin hoidettu noi futiskisat, ei ollu kapasiteettia testata ja kisoista tiedettiin hyvissä ajoin--- jos noista jokainen tartuttaa vaikka 2 muuta niin ihan kivastihan se taas leviää.

https://yle.fi/uutiset/3-11996443
Itsestään selvien, helposti ennustettavien asioiden huomioimatta jättäminen on yleistä kaikilla sektoreilla. Valitettavasti.

Avatar
nipaka
Viestit: 2074
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Ihmetyttää myös potkupalloturistien itkentä. Voimassaolevat rajamuodollisuudet pitäisi tietää. Samoin se että väkeä on paljon. Kuuma sää ei ollut yllätys. Eikä sekään että kuumalla pitää juoda. Miksi vettä ei otettu lähtiessä mukaan? Miksi ei lähdetty ajoissa kun oletus on että rajalla on väkeä ja jokainen testataan.
Tässä mokasivat kaikki. Eniten huolettaa viranomaismokat. Näinkään yksinkertaista asiaa ei osattu hoitaa. Varsinkin kun samanlainen moka on tehty aiemmin.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
matti_vuorio
Viestit: 1513
Liittynyt: 27 Kesä 2011, 19:57
Car(s): Giulia Super 2.0 -17
Ex: Giulietta 1.4 Multiair -11,Bravo -08 JTD 150,Bravo -98 1.4,Sunny -86, Audi 100 -79
Paikkakunta: Siikalatva

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja matti_vuorio »

Eka piikki saatu. Nyt vissiin odotellaan tehtävän aktivointikäskyä komento satelliitilta.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6663
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Kokkelivekkuleiden kisailulla on ollut mm. sellainen seuraus, että sairauspäivärahahakemusten käsittely on viivästynyt, koska tartuntatautikorvaushakemukset ovat tärkeämpiä. Tai niin luki Kelan paskalafkan sivuilla viime viikolla vielä. :2gunfire:


Kokeellisuudesta tuolla. Pistoksena annettavalla lääkkeellä on ehdollinen myyntilupa, koska tarvitaan lisäkokeita:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja ... set-haitat

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

No olihan taas hieno vedätys kuin putinin oppikirjasta. Rokotteille on kyllä tehty kattavat testit, joten eivät ne mitään kokeellisia ole. Mutta sekin tiedetään, että osa rokotteista perustuu uudenlaiseen tekniikkaan, kaikki hyvin harvinaiset haittavaikutukset eivät tule laajoissakaan testiryhmissä esiin ja sattuneesta syystä rokotekehityksen kohderyhmänä olivat iäkkäät, mutta piikkiä on tarkoitus tarjota nuorillekin ja liikkellä on uusia viruskantoja, joihin rokote ei ehkä tehoa riittävän hyvin, joten on erinomaisen järkevää seurata tarkasti rokotteen tehoa ja mahdollisia haittavaikutuksia. Mahd. haittojen vuoksi sille tehollekin on 50 % minimivaatimus. Kaikilla lääkinnällisillä toimenpiteillä voi olla haittoja - on ihmisiä kuollut hammalääkärin tuoliinkin - joten hyödyn pitää olla tarpeeksi suuri, jotta riski kannattaa ottaa.

Itseasiassa sitä kokeellista osuutta edustaa eri rokotteiden sekoittaminen. Saksassa taisivat tätä ensimmäisesä laajemmin testailla. Siis 1. ja 2. piikki eri valmistajien tuotteita. Tätä ei tietenkään mikään valmistaja ollut testannut, mutta kenttäkokeen perusteella sekoitus antaa paremman suojan kuin 2x saman valmistajan tuote.

Sekoituksen hallittu testaus oli fiksu veto siinä mielessä, että näitä "2. piikki eri valmistajan tuotetta" tilanteita olisi voinut tulla vahingossakin ja mahd. haitat on kivempi saada esille hallitussa testissä kuin vahingossa.

Edit: no, tietysti poikkeuksena Muumumamman tänne haikailema Sputnik, jonka testeissä ilmeisesti käytetty liian pientä ryhmää, jonka tuloksia on monistettu. Eipä ole mokomalla myyntilupaa täällä.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6663
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Jos ne eivät ole kokeellisia, miksi myyntilupa on ehdollinen eikä valmistajilla ole korvausvastuuta.

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

^ kannattaa lukea muutakin kuin otsikot
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6663
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Luin THL:n sivuja.

Jos kyseessä olisi oikeasti vakava juttu, suomalaisrokotteen rahoitusta ei olisi pihtailtu.

Ipi
Viestit: 356
Liittynyt: 13 Syys 2005, 11:33
Car(s): 2x75 ts,156 ts, Kappa sw turbo, Quattroporte biturbo, 130 3.2 v6. Vaimon Giulia, Barzetta, 500 ja 595
Paikkakunta: Nurmes

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ipi »


Avatar
Cloverleaf
Viestit: 1559
Liittynyt: 02 Kesä 2005, 18:02
Car(s): Tesla Model 3

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Cloverleaf »

h_lauri kirjoitti:
18 Heinä 2021, 02:25
Luin THL:n sivuja.

Jos kyseessä olisi oikeasti vakava juttu, suomalaisrokotteen rahoitusta ei olisi pihtailtu.
Vaikka sinne olisi kuinka monta euroa heitetty, niin se tuotantotilojen ja prosessien pystyttäminen vaan vie sen verran aikaa ettei hirveästi olisi ollut järkeä. Piikkejä olisi varmaan saatu ehkä ensi vuonna. Nyt saatiin maailman mittakaavassa ensimmäisten joukossa rokotteita.

Tilannehan voisi olla erilainen, jos Suomessa olisi ollut vielä rokotetuotantomahdollisuudet olemassa.

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

USA:ssa kohtuullisen hyvin liikkelle lähtenyt rokotuskampanja on jämähtänyt punaniskoihin ja salaliittoteoreetikkoihin. :(

Avatar
mutt
Viestit: 5417
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja mutt »

Pitkässä juoksussa siis Darwinin opit pätevät edelleen myös ihmiskuntaan, huolimatta modernin lääketieteen olemassaolosta.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Garmund
Viestit: 2135
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): 508 RXH
Crosswagon Q4
Gtv 3.0 ja pari muuta

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Garmund »

Cloverleaf kirjoitti:
18 Heinä 2021, 10:20
Vaikka sinne olisi kuinka monta euroa heitetty, niin se tuotantotilojen ja prosessien pystyttäminen vaan vie sen verran aikaa ettei hirveästi olisi ollut järkeä. Piikkejä olisi varmaan saatu ehkä ensi vuonna. Nyt saatiin maailman mittakaavassa ensimmäisten joukossa rokotteita.

Tilannehan voisi olla erilainen, jos Suomessa olisi ollut vielä rokotetuotantomahdollisuudet olemassa.

Piikkejä?

Eikös se suomalainen (tai ainakin kuuluisin niistä) ole nenäsumute, minkä pitäisi tekijöidensä mukaan tehota myös variaatioihin?

Tuotannon vaikeus/aloittamisen kesto varmaan sama sillekin.
Suoraan vaan suoraa

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Turussa vähemmän työllistymisperäiset maahanmuuttoalueet koronan kiron kourissa koska rokotusprosentit liian matalia.

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008266088.html

Muualla Suomessa ilmeisesti osa Pohjanmaasta on taas ideologisista syistä alirokotettu.

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja lerppu »

^Parhaiten muuttuviin olosuhteisiin sopeutuvat populaatiot menestyvät. En jaksa haukkua todellisuuden kieltäjiä - todellisuus ei heidän mielipiteistään ole kiinnostunut. Apu on kaikille tarjottu. Nyt vaan yhteiskunta auki ja jatketaan elämää. Toki kaikki eivät jatka, mutta luonnonvalintaan ei pitäisi nyt tässä kohtaa puuttua.

Avatar
nipaka
Viestit: 2074
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Yhteiskunnan avautuminen on sinänsä hyvä asia. Mutta kun kaikki avataan kerralla, hätäjarrun käyttö on todennäköistä.
Parempi olisi ollut pikkuhiljaa löysätä ravintoloiden ja tapahtumien rajoituksia viestillä että jos tautitilanteeseen ei tule muutosta pahempaan, vapauttaminen jatkuu. Nyt edetään vaiheittain tilannetta tarkkaillen.

Tässä mennään on/off-menttaliteetilla.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
nipaka
Viestit: 2074
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Jahas... Taitaa kohta olla hätäjarrun paikka.
Korona­tartuntoja todettu kahdessa viikossa yli 700 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008310045.html
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Paikalla
FinPat
Viestit: 7220
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Suuri koronakeskustelu

Viesti Kirjoittaja FinPat »

nipaka kirjoitti:
15 Syys 2021, 16:30
Tässä mennään on/off-menttaliteetilla.
Säätötekninen termi on bang-bang control.

Vastaa Viestiin