AR lehtijuttu-ketju

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

AR lehtijuttu-ketju

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Autolehtiä aika paljon ostavana ja lukevana olisi mukava pysyä ajan tasalla siitä, kuinka Alfa niissä esiintyy. Suomestakin ulkomaalaisia alan lehtiä saa jo kymmeniä, joten itse on aika vaikea pysyä tarjonnasta kärryillä ja hyvä Alfajuttu saattaa mennä ohitse. Siksi ajattelin, että tällainen ketju voisi olla hjuva idea. Homma voisi toimia esimerkiksi näin:

Saksalaisen Motor Klassikin (ams:n vanhojen autojen erikoislehti) uusimman numeron kansikuva-autona oli AR GTA. Sisällä oli luonnollisesti isohko artikkeli ja tosi komeita valokuvia kauniista 1300 GTA:sta. Spesiaaliteemana lehdessä olivat italialaiset urheiluautot, joten kiinnostavia juttuja oli muutakin (mm. Miura vs. Countach). Saksan kielen hallitseville!

Toinen lehti, jota voin suositella on brittiläinen Auto Italia. Kyseessä on todella korkeatasoinen ja asiantunteva lehti italialaisten autojen ystäville. Jutut käsittelevät italialaisia autoja Ferrari GTO:sta Lancia Integralen, Maserati Boran, DeTomaso Mangustan ja Alfa Romeo Disco Volanten kautta Fiat Pandaan. Uusia ja vanhoja, halpoja ja (pääasiassa) kalliita. Ajoittain juttuja on ollut myös saapasmaan moottoripyöristä.

Valitettavasti Auto Italiaa ei enää Suomesta saa. Noin vuoden verran sitä myytiin täkäläisissäkin lehtipisteissä, mutta myynti lopetettiin ilmeisesti vähäisen kysynnän vuoksi (maksoi muuten komeat 9.jotain euroa...). Itse olin aviisiin kovin mieltynyt ja laitoin tilauksen vetämään. Visa vinkui noin 80 euron edestä ja nyt posteljooni pudottaa sen luukusta kerran kuukaudessa. Menee sitä rahaa turhempaankin. Ja nyt siis piti osata englantia, mutta sehän tietty taipuu kaikilta. Alfajuttuja joka numerossa.

Tällaiset tulivat ekana mieleen, ehkä joku muu joskus jatkaa.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
BSTR
Viestit: 997
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 09:51
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Auto italia

Viesti Kirjoittaja BSTR »

Itsekin olen pettyneenä huomannut, että lehtikaupoista ei enään Autoitalia julkaisua löydy. Viime vuonna ostelin niitä satunnaisesti, kun artikkelit näyttivät mielenkiintoisilta.

Lisää olen pettynyt kun olen niiden sivuilta yrittänyt tilata vanhoja numeroita, joissa näyttäisi olevan hyviä juttuja... parin vuoden takaa. Joko kyseinen numero on loppuunmyyty tai sitten niiden webpalvelu ei toimi... lopputulos on se, etten ole tilannut yhtäkään.

Enpä ole vielä lehteä tilannut kuitenkaan. Pitää katsella mitä tilaa, kun juuri lopetin Racecar Engineering -lehden (eipä juuri alfa juttuja), jota vuoden verran lueskelin. Pari hyvää juttua koko vuoden aikana... tuli nuo muutama sivu hintoihinsa.
Alfaton ainakin hetkellisesti...

Avatar
milano
Viestit: 109
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 23:58
Paikkakunta: Otaniemi / Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja milano »

Auto Italia on (oli?) kyllä todellinen helmi! Minulla on tuossa noin tusinan verran hyllyssä, löysin sen joskus n. kaksi vuotta sitten ja yritin kovasti aina ostaa irtonumeroina kaikki ilmestyvät lehdet. Mutta PRKL mitä sille nyt on tapahtunut, onko koko lehti mennyt nurin!? Uusia numeroita ei ole ollut missään puoleen vuoteen!

Jokainen näistä omista lehdistänikin on aivan ainutlaatuista asiaa täynnä, vanhojen superklassikoiden koeajoja hurjalla tunnelmahehkutuksella, kuten Lancia 037, Delta S4, Alfa GTV6, Bertone GTVitä vaikka millä mitalla, Lancian ja Fiatin ex-ralliautoja, puhumattakaan 30-luvun kilpa-Maserateista ja ensimmäisistä Ferrareista... Mieleen jäi myös Alfa 75 Turbon tekniikalla tehty erittäin pieni ja erikoinen konseptiauto, Michelotti Pura... kaiken kaikkiaan liikaa hyviä juttuja nyt muistettavaksi...

Onko se lehti nyt todella vararikossa vai miksi niitä ei saada suomeen? Outoa sinänsä, että sekin oli englantilaisten tekemä lehti italialaisista autoista. Miksi italialaiset eivät itse osaa tehdä lehtiä autoistaan? Vai tekevätkö he? Jos heillä olisi jotain hyvää tarjottavaa, voisin vaikka opetella italiaa ihan sen takia.

Avatar
Campari
Viestit: 610
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 15:55
Car(s): 159 jts (x-files:156ts,147ts,156jtssw,mb500sl,gtv v6 3.0,156v6)
Paikkakunta: Tampere

re: Auto Italia

Viesti Kirjoittaja Campari »

Kyllä se vielä hengissä on:

http://www.auto-italia.co.uk/index.htm

Ajattelin ittekin laittaa tilauksen, kun tuo irtonumeromyynti lopahti. Rautakirja ei kuulemma tuo maahan enää.

Vinkiksi: Car-lehdessä seurataan aktiivisesti myös Alfan malleja ja viime vuoden aikana oli monta juttua.
Heidän mottonsahan on: Miksi ajaa tylsällä autolla, kun vaihtoehtojakin on..,tai jotain sinne päin... Siinä lehdessä on ainakin huippuvalokuvaajat ja tekstit ovat myös hyvin toimitettuja.
-cr
Alfa Romeo - automaailman Aku Ankka

tv
Viestit: 619
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 13:43
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tv »

Myös englantilainen EVO on juttujensa ja kuviensa puolesta huipputasoa (vaikka eivät 156 GTA:sta pidäkkään). Lehti varmasti noteeraa tulevat Alfa-mallit. Uusimmassa numerossa oli superhatch-vertailu missä mukana 147 GTA. Sama auto oli myös aikaisemmin parivertailussa Golf R32:n kanssa.
-TV, BMW:t : E30 316 -86, E46 330dA touring -00, sisäinen alfisti odottaa comebackia

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

AutoItalia - Huhtikuu '03

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Uusin AutoItalia kopsahti kuluneella viikolla postiluukusta. Kiinnostuneiden kannattaa rohkeasti laittaa tilaus vetämään, lehti tulee ajallaan ja rypistymättömänä suoraan kotiin.

Hieman alfaköyhä numero pitkästä aikaa. Ainoa juttu koskee harvinaista ja erittäin tyylikkäästi entisöityä 1900SSZ-mallia. Todella kaunis auto. Seuraavassa numerossa on sitten tiedossa 156 Superturismo-kilpurin koeajo.

Monet alfistit ovat toki kiinnostuneet muistakin italialaisista kulkupeleistä. Artikkelit Maserati 3500GT Vignale Spyderistä ja Carlos Reutemannin vanhasta ykkösestä, Ferrari 312 T3:sta, ovat hienoa luettavaa. Uusista autoista esitellään Fiat Stilon Multi Wagon sekä Lancia Thesis. Tuollainen iso Lancia olisi aika vinkeä peli täällä Suomessakin, kunnon mafiameininkiä.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Rolle
Site Admin
Site Admin
Viestit: 7791
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
Car(s): 45e + GTX
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Rolle »

Campari kirjoitti:Auto Italia oli ilmestynyt jälleen Tampereen irtonumeromyyntiin Akateemiseen. Pitäkää puolenne.
Viimeisessä numerossa mm. 147GTA ja 156GTA juttuja.

-cr
Jouduin siirtämään näin kun ei osaa millään muulla tapaa :oops:

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

AutoItalia on näköjään palannut Helsinkiinkin. Stockalla ja Akateemisessa näytti lehteä olevan. Kyseessä oli maaliskuun numero, itse odottelen jo pian ilmestyvää toukokuun lehteä, jossa aviisin ulkoasu uusitaan.

Alfa 166 oli mukana Gloriassa autoiluvaatteita (mitä ne sitten ovatkaan?) esittelevässä jutussa. Nätit Alfan ajohanskatkin esiteltiin.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Rolle
Site Admin
Site Admin
Viestit: 7791
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
Car(s): 45e + GTX
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Rolle »

Heh heti Ärrään ostamaan Gloria :lol:

V6
Viestit: 5200
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 22:29
Car(s): -
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja V6 »

ei kenelläkään satu olemaan auto formulan? vanhaa numeroa jossa on 156V6 ja T4 vertailussa tai muita lehtijuttuja v6sesta? tuli tuossa tilattua skannerikin niin pääsee nuo omatkin muuttamaan digimuotoon
Mediocrity is a sin
Kuvat
155 8V 92>155 16V 96>156 V6 98>156 V6 02>Helkama

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Rolle kirjoitti:Heh heti Ärrään ostamaan Gloria
Kyllä kannattaa :wink: Kyseessä oli oikein autonumero, Alfa näkyi vain muotijutun taustalla, mutta "koeajoja" oli ainakin uudesta avo-Bemarista, Mazda 6:sta ja Stilo Multi Wagonista. Asiantuntevaa meininkiä...Paparazzipalstalla oli kylläkin Martina Hingisin 911 nimetty Boxsteriksi, mutta sallittakoon tuo naistenlehdelle.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
HR
Viestit: 783
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 11:32
Car(s): 147 1.6 TS
Mondeo 2.0 TDCi
Paikkakunta: Kempele

Viesti Kirjoittaja HR »

BSTR kirjoitti:Lisää olen pettynyt kun olen niiden sivuilta yrittänyt tilata vanhoja numeroita, joissa näyttäisi olevan hyviä juttuja... parin vuoden takaa. Joko kyseinen numero on loppuunmyyty tai sitten niiden webpalvelu ei toimi... lopputulos on se, etten ole tilannut yhtäkään.
Minäkin tilasin reilu kuukausi sitten Maaliskuun numeron jossa oli jutta Spidereistä. Veloitus oli luottokorttilaskussa kyllä mutta lehteä ei näkynyt. En ihan tyytynyt maksamaan vain laskua vaan kohteliaasti sähköpostitse kyselin k.o. lähetyksen kohtaloa. Mitään välitöntä vastausta ei kuitenkaan kuulunut ja kerkesin jo asiaa manailla mielessäni, kun lehti tulikin LENTOPOSTITSE pari päivää kyselyni jälkeen.

Olisiko niin että lehdellä on jotain postitukseen liittyviä ongelmia kun on hävinnyt irtomyynnistäkin. Joka kerta olen käydessäni tarkistanut Oulun Limingantullin Prisman lehtihyllyn josko lehti olisi tullut takaisn myyntiin vaan ei ainakaan vielä, Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.

Pisteet silti Auto-Italialle hyvästä lehdestä (joka objektiivisesti ja Alfistille sopivalla tavalla arvioi Italialaisten autojen ominaisuuksia) ja siitä että korjasivat virheensä reippaasti.
"Timing cingulum off et valuulas node"

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

HR kirjoitti:Olisiko niin että lehdellä on jotain postitukseen liittyviä ongelmia kun on hävinnyt irtomyynnistäkin. Joka kerta olen käydessäni tarkistanut Oulun Limingantullin Prisman lehtihyllyn josko lehti olisi tullut takaisn myyntiin vaan ei ainakaan vielä, Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.
Minä tilasin AutoItalian kotiin vuodeksi. Lehti tulee, kuten jo aikaisemmin ketjussa mainostin, rypyttömästi ja nopeasti lentopostina. Viime viikolla sain jo toukokuun lehden, jossa ulkoasu on kokonaan uusi. Mukana tuli lisäksi hieno hiirimatto, jossa komeassa kuvassa Ferrari Dino ja Lancia Stratos tykittävät menemään jossakin Etelä-Eurooppalaisessa maisemassa. Dino vs. Strotos vertailun lisäksi juttuja oli mm. 156 Superturismosta, Montrealista, Lambon Gallardosta ja Maserati 5000GT:stä. Kesäkuussa vertaillaan 156 dieseliä ja bensakonetta, kerrotaan Giulia Sprint GT:stä ja onpa mukana 28-sivuinen Ferrari spesiaalikin.

Oman tilaukseni hoidin mm. lehden omalla kupongilla perinteisen postin välityksellä.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

En ole juonut vielä simaa, tuli kahteen kertaan kun kone puhui jostakin debugista...
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
HR
Viestit: 783
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 11:32
Car(s): 147 1.6 TS
Mondeo 2.0 TDCi
Paikkakunta: Kempele

Viesti Kirjoittaja HR »

No sehän tietenkin ratkaisisi lehden saatavuuden omalta osalta jos tuon tilaisi kotiin, vaan on se niin kallis.... 53£ / 12 numeroa. Taidan sittenkin vain hankkia ne mitä irtonumeroina käsiini saan.
"Timing cingulum off et valuulas node"

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

HR kirjoitti:No sehän tietenkin ratkaisisi lehden saatavuuden omalta osalta jos tuon tilaisi kotiin, vaan on se niin kallis.... 53£ / 12 numeroa. Taidan sittenkin vain hankkia ne mitä irtonumeroina käsiini saan.

Euroissa tilaushinta oli muistaakseni jotain 83, joka tekee alle 7 rahaa per numero. Irtoläpyskä maksaa muistaakseni peräti 9 euroa, joten jos kaikki numerot hankkii on tilaaminen sittenkin aika edullista.

Uusimmassa Evossa oli juttu Autodelta Alfa 147:sta. 1600:n turbo potkii 198 heppaa ja 135 mailin huiput. Nollasta 60:een mailiin pyrähdetään 6.7:ssä sekunnissa. Hintaa britanniassa reilut 20k puntaa (sisältäen teknisten modifikaatioiden lisäksi korisarjan, isot pyörät ym. palikat).
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Rasvis
Spiderman
Viestit: 11233
Liittynyt: 01 Maalis 2003, 17:27
Car(s): Spider 2000 Veloce 1979, 75 3.0 i.e. America 1989, C3 2016, ID.3 Pfennigfuchser Edition 2021
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja Rasvis »

Vittorio Jano kirjoitti:Uusimmassa Evossa oli juttu Autodelta Alfa 147:sta.
Olipa jutun perusteella namun tuntuinen peli! Minusta 147-mallisto on kaivannut juuri tuollaista versiota, mielestäni 2,0:n ja GTA:n välissä on nykyisellään turhan paljon gäppiä. "Onneksi" valtiovalta on päättänyt, että tuollaiset jälkiasennusturbot ynnä muut turhuudet ovat pahasta ja ne on kiellettävä.
Kuva

Autodeltan etupuskuri oli mielestäni hyvän näköinen, en noista levikkeistä muuten niin perustanut.

Lähtipä taas vähän off-topic, sorry :oops:
Viimeksi muokannut Rasvis, 05 Touko 2003, 04:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Epäkelpokeräilijä -

Avatar
BSTR
Viestit: 997
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 09:51
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja BSTR »

Lisää off-topiccia:

Oliko tuo Englantilaisen Autodelta nimisen tuunausfirman www.autodelta.co.uk tekeleitä vai tehtaan virallisen Autodeltan www.autodelta.alfaromeo.com ?

Viimeisempihän on tuo tehtaan kilpailuosasto. Entinen Nordauto, jonka nimen vaihdokseen liittyi oleellisesti mahdollisesti myös kuluttajille myytävät Alfa Romeo 156 GTAm yms. urheilullisemmat pientuotantoautot.
Alfaton ainakin hetkellisesti...

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

BSTR kirjoitti:Lisää off-topiccia:Oliko tuo Englantilaisen Autodelta nimisen tuunausfirman www.autodelta.co.uk tekeleitä vai tehtaan virallisen Autodeltan www.autodelta.alfaromeo.com ?
Brittiläinen tuunausfirma oli kyseessä tällä kertaa. Aika jännä homma, että Alfan kilpailuhistoriaan liittyvää nimeä saa noin vapaasti käyttää. Virallinen Autodeltahan ajattaa 156-malleja Euroopan moottoriradoilla.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Oma ketju ylös! Oli taas hyviä juttuja uudessa AutoItaliassa, 28-sivuinen Ferrari-liite ja muissa jutuissa mm. 4 Alfa Romeo "Bertone-coupéa" vuosilta 1964-1973.

156:sta oli myös kiinnostava artikkeli, jossa modifioitu (195 bhp) 2.4JTD kellotettiin 2.5 V6:sta vastaan. Eivät pojat oikein saaneet autoja irti viivalta: 0-62 taittui viridieselillä 8.47 sekunnissa ja bensakutosella vain hieman nopeammin 8.28 sekunnissa. Mukana ollut vakio-JTD pysäytti kellot aikaan 10.57. Vaatimattomia aikoja selitettiin niin, ettei autoilla tehty kuin pari starttia kohtuullisella lastilla + omistajatkin katsoivat vieressä...

Enpäs tiedä, jotenkin tuo Alfa Romeo ja diesel-yhdistelmä ei oikein kolahda. Mutta ehkä jos tuollaista JTD-mallia pääsisi kunnolla testaamaan niin saattaisi mieli muuttua. Ei tarvitsisi paljon vaihdekeppiin koskea; tuunatun JTD:n vääntö oli mukavat 296lbsft@2800rpm...
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Uusi evo.

Hairahduin ruokakaupassa lehtiostoksille. Tuoreessa evossa on aika paljon italoautojuttuja: mm. Murcielago alppiteillä ja kattava juttu Ferrari Enzosta. Koeajo löytyy faceliftatusta GTV:stä/Spideristä ja käytetyn osto-opas SZ:sta. Että jos kiinnostaa...
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Rolle
Site Admin
Site Admin
Viestit: 7791
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
Car(s): 45e + GTX
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Rolle »

Uusimmassa TM:ssä on juttua uudesta 156:sta, sekä vertailussa Ducati 716.

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Rolle kirjoitti:Uusimmassa TM:ssä on juttua uudesta 156:sta, sekä vertailussa Ducati 716.
No perskeles, koskahan tilaajat uuden numeron saavat. Ei ainakaan tänään postissa tullut.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5760
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): 595 Competizione, 156 2.5, Spider 3.0, Multipla, Ducati 916

(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera)
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

Rolle kirjoitti:Uusimmassa TM:ssä on juttua uudesta 156:sta, sekä vertailussa Ducati 716.
Oho.. Täytyy heittää tuulipuku päälle ja käydä R -kioskilla... :wink:

Avatar
Rolle
Site Admin
Site Admin
Viestit: 7791
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
Car(s): 45e + GTX
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Rolle »

Ei kannata hätäillä, tänään saatiin painettua joten tulee ensi viikolla, tosin on mulla tossa pari lehteä kotiin luettavaksi :wink:
TM 12/03 kirjoitti:
Giugiaron tuska

Miten uusia jo entisestään hyvää?
8)

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Uudessa evossa oli taas Alfa-juttua. Uusi 156 koeajossa, iso diesel (joka muuten on tehokkain Britanniaan vietävä malli, jos 156GTA:ta ei oteta lukuun. V6 ei siellä enää kuulu ohjelmaan). Taisi olla jotain Ferrarijuttuakin ja Lambo Gallardostakin jotain.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5760
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): 595 Competizione, 156 2.5, Spider 3.0, Multipla, Ducati 916

(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera)
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

Uudessa MooTToRissa on tarina pikkufiateista, jos jotakuta kiinnostaa!

Avatar
Rolle
Site Admin
Site Admin
Viestit: 7791
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
Car(s): 45e + GTX
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Rolle »

Elokuun Auto Italia lehdessä facelift 156 ja juttu 75:sta. Facelifti oli kyllä hieno farmarina ja punaisena, parempi kuin nykyinen :shock:

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Rolle kirjoitti:Elokuun Auto Italia lehdessä facelift 156 ja juttu 75:sta. Facelifti oli kyllä hieno farmarina ja punaisena, parempi kuin nykyinen :shock:
Ja syyskuun AI:ssa juttu parista rata-GTV:stä, siis tästä etuvetoisesta. Lisäksi ruotsalaisessa Automobilissa näytti olevan stoori 156GTA & 155Q4. Saattaa kiinnostaa joitakuita...?
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
MP
Viestit: 780
Liittynyt: 11 Maalis 2003, 13:01
Car(s): Accord :-(. ex-Alfat: 156TS, 156V6, 166TS

CBR1000RR Fireblade, Lynx Rave 600 etec
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja MP »

Kävin UKSsa ollessani Birminghamin Motorsport-meesuilla. Siellä oli 156sen 2.0 TS -moottri näytillä, josta oli otettu ahtamattomana 265 wanhanajan heppaa. En muista firman nimeä, mutta tuntuivat tekevän pääsääntöisesti samassa paikassa BTCC (British Touring Car Competition)- sarjan moottoritkin siellä.

Tuli vain mieleen...
MP

Avatar
Rolle
Site Admin
Site Admin
Viestit: 7791
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
Car(s): 45e + GTX
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Rolle »

Vittorio Jano kirjoitti:Lisäksi ruotsalaisessa Automobilissa näytti olevan stoori 156GTA & 155Q4. Saattaa kiinnostaa joitakuita...?
Joku mainitsi tuosta ratapäivillä, täytyy yrittää löytää!

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5760
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): 595 Competizione, 156 2.5, Spider 3.0, Multipla, Ducati 916

(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera)
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

Pro Golf Magazinessä (sanookohankenellekäänmitään) oli 156GTA:n koeajo... Oli yksi parhaimmista lukemistani kyseisen auton testeistä, vaikka olikin amatöörien tekemä juttu...!:-D

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Uusi AutoItalia tuli tänään. Alfa-asiaa on taas paljon: mm. iso juttu 147GTA:sta ja tarinaa vanhasta Alfetta-formulasta. Ja kyllähän nuo pakolliset Ferrari- ja Lanciajutut ainakin minulle kelpaavat. 2004-seinäkalenterikin oli mukana. Nice.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5760
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): 595 Competizione, 156 2.5, Spider 3.0, Multipla, Ducati 916

(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera)
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

Uusimmassa Mobilistissa on kahden aukeaman juttu Giuliasta ja Giuliettasta. Kannattaa tutustua..

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Ainakin tällaisia löytyy juuri tällä hetkellä kaupasta
- joulukuun AutoItaliassa uusi 166.
- ruotsalaisessa auto motor und (och?) sportissa uusi GT.
- saksalaisessa ams Klassikissa iso Alfa gegen BMW-teema, jossa mm. Giulia vs. joku Bemari ja GTV6 vs. 323. Ja jotakin muutakin aiheeseen liittyvää muistaakseni oli.
- ams:n vuotuisessa Testjahrbuchissa on 147GTA vs. Golf vs. Focus-vertailu.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Savo
Viestit: 2115
Liittynyt: 23 Elo 2003, 15:42
Car(s): GT 3,2 ja 159 TBi.
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Savo »

Practical Classics (January 2004) lehdessä on Rolling Stock -osastossa on Alfa Romeo Giulia Super 1.6. Vuosimalli on 1973 ja mittarissa 120 000 mailia. Hintaa sillä on 5500 puntaa. Auto on ilmeisen hyvä, mutta maksaako Giuliat Suomessakin näin paljon? Onkohan 75:llanikin vain arvon nousua odotettavissa?

Lopuksi lyhyt lainaus: "Clarkson was right when he said that every true petrol head has to have an Alfa at least once in their life."

Avatar
HR
Viestit: 783
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 11:32
Car(s): 147 1.6 TS
Mondeo 2.0 TDCi
Paikkakunta: Kempele

Viesti Kirjoittaja HR »

Savo kirjoitti:Practical Classics (January 2004) lehdessä on Rolling Stock -osastossa on Alfa Romeo Giulia Super 1.6. Vuosimalli on 1973 ja mittarissa 120 000 mailia. Hintaa sillä on 5500 puntaa. Auto on ilmeisen hyvä, mutta maksaako Giuliat Suomessakin näin paljon? Onkohan 75:llanikin vain arvon nousua odotettavissa?
Olen myös katsellut noiden entistettyjen Giulioiden hintoja keskieuroopassa ja näyttäisi siltä että ovat kalliimpia kuin täällä. Kuntokin on kyllä usein sitten huipuluokkaa. Varmaan 75:kin tulee kunnostettuna joskus sitten olemaan arvossaan, mutta tuskin noiden keskieurooppalaisten Giulioiden kunnostuksessa on kukaan päässyt tiliä tekemään, enneminkin päinvastoin.
"Timing cingulum off et valuulas node"

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5760
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): 595 Competizione, 156 2.5, Spider 3.0, Multipla, Ducati 916

(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera)
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

Uudessa Moottorissa GT:n koeajo.
"Italialainen keittiö pystyy loihtimaan tutuistakin aineksista tulisen herkun". 8)

Avatar
niki
Viestit: 1650
Liittynyt: 23 Syys 2003, 05:12
Car(s): Tonale 1.5 MHEV Speciale -23, Giulietta 1.4 Multiair -11, 156 2.5 V6 -03, 145 1.6 TS -00
Paikkakunta: Aura

Viesti Kirjoittaja niki »

Uusimmassa Tekniikan Maailmassa on aukeaman kokoinen koeajo Alfa GT:ssä 8) Ja hyvä juttu onkin. Ei pahaa sanottavaa sitten laisinkaan...


OFFTOPIC: Tämän viikon BBC Top Gearissa ajettiin mm. Fiat Pandaa. Autoa kehuttiin paljon. Suurin vika oli se, ettei siinä ole "oikeaa italiaano-fiilistä". James May haukkui, että hänellä on ollut auto jo viikon eikä mikään osa tms. ole jäänyt käteen. "Ei kai ne nyt luule olevansa saksalaisia?!?" :crazyeyes:
Ammattina autokauppa

Avatar
Campari
Viestit: 610
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 15:55
Car(s): 159 jts (x-files:156ts,147ts,156jtssw,mb500sl,gtv v6 3.0,156v6)
Paikkakunta: Tampere

TM:n jutusta

Viesti Kirjoittaja Campari »

Ihmetytti vain tuossa TM:n jutussa, kun GT:tä verrattiin 156:een koko ajan,
ehkä teknisesti onkin, mutta ainakin korin muodot on suoraan 147:sta
kehitetty ja sisustus on päivityksen saanut 147 eikä 156.
Nimi voisikin olla vaikka 147 GT :) mielestäni.
No, pikkujuttu ja autohan on hieno, pitää mennä heti katsomaan, kun
livenä ilmestyy kauppaan.
-cr
Alfa Romeo - automaailman Aku Ankka

Avatar
Campari
Viestit: 610
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 15:55
Car(s): 159 jts (x-files:156ts,147ts,156jtssw,mb500sl,gtv v6 3.0,156v6)
Paikkakunta: Tampere

Auto Italia 1/2004

Viesti Kirjoittaja Campari »

Auto Italia 1/2004

Mielenkiintoinen juttu Bremerin "suomi-ferrarista" joka oli ladossa säilytyksessä melkein 25 vuotta!
Ehkä palstalaiset tietävät autosta enemmänkin. Hauska tarina joka tapauksessa.
Lisäksi tietysti Alfa GT juttua ym ym.
Ostakaa lehti ennenkuin häviää hyllyiltä...
Tilaajille tuli jo eilen.
-cr
Alfa Romeo - automaailman Aku Ankka

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Re: Auto Italia 1/2004

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Campari kirjoitti:Mielenkiintoinen juttu Bremerin "suomi-ferrarista" joka oli ladossa säilytyksessä melkein 25 vuotta!
Ehkä palstalaiset tietävät autosta enemmänkin. Hauska tarina joka tapauksessa.
Lisäksi tietysti Alfa GT juttua ym ym.
Ostakaa lehti ennenkuin häviää hyllyiltä...
Tilaajille tuli jo eilen.
-cr
AutoItaliasta 1/04 siis lienee kysymys. Mielenkiintoisia juttuja oli harvinaisen paljon ja oli hauska nähdä Suomen lippukin Bremerin vanhan Fefen kyljessä.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Savo
Viestit: 2115
Liittynyt: 23 Elo 2003, 15:42
Car(s): GT 3,2 ja 159 TBi.
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Savo »

Classics-lehden viimeisiessä numerossa oli juttu GTV 1750 -mallista, johon oli laitettu TwinSpark-moottori ja tehty lasikuidusta koripaneelit. Oli todella upea laite.

Kyllä kelpaisi tuollainen klassikko modernilla tekniikalla. Osaisi vain tehdä... :oops:

sataviisviis
Viestit: 2039
Liittynyt: 06 Loka 2003, 01:57
Car(s): 159Tbi 1750 Ti sw, 156V6sw, 155Q4 +perheessä GT, 156 CrosswagonQ4, Giulia
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja sataviisviis »

Viimeksi ilmestyneessä AUTOCAR lehdessä oli neljän sivun pituinen juttu alfoista jotka on tulossa tällä vuosikymmenellä. mm. 156 4x4 on 50mm korkeampi maavara, 157 tulossa jotain GM:n nelos koneita, pari v6:sta ja puhuvat jostain 4.0l 350 heppaisesta koneesta? 167:aan tulossa nelipyörä ohjaus. Kannattaa etsiä tämä lehti käsiin, paljon juttua ALFAN tulevaisuudesta!

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5760
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): 595 Competizione, 156 2.5, Spider 3.0, Multipla, Ducati 916

(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera)
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

Uudessa AutoSport:ssa juttu ETCC-156 GTA:sta.

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Joku jo mainitsikin uuden Retro Auto/Moton, jossa oli laaja artikkeli Bertone-coupesta. Ja iki-ihanasta Fiat 600:sta myös!

Motor Klassikissa näytti olevan tarinaa 75:sta. Saksaksi siis.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Savo
Viestit: 2115
Liittynyt: 23 Elo 2003, 15:42
Car(s): GT 3,2 ja 159 TBi.
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Savo »

Ja siina Practical Classicsissa oli parivertailu gtv 1.8 (olikose vm 78 ) ja GTV6.

Arvatkaa kumman olisi testaaja valinnut omaan talliinsa :? Tyylin vai väännön?

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11227
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

evossa Maserati Quattroporte, Lambon Gallardo vs. 911 sekä mahtava Lancia 037. Ja taisi siitä Fulvia-konseptistakin jotain olla. Paljon italoasiaa siis.

Myös Alfa GT:stä oli juttu: "We said it before and we'll say it again - the Alfa GT makes an excellent alternative to a 3-series coupe, without actually bettering it in any way. Whether you should have it as a V6 or a 2-litre JTS depends on whether you're prepared to trade the pace and delicious engine note of the former for the extra nimbleness of the latter. But whichever you plump for, just make sure it's not a Selespeed..."
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
niki
Viestit: 1650
Liittynyt: 23 Syys 2003, 05:12
Car(s): Tonale 1.5 MHEV Speciale -23, Giulietta 1.4 Multiair -11, 156 2.5 V6 -03, 145 1.6 TS -00
Paikkakunta: Aura

Viesti Kirjoittaja niki »

Top Gearissa oli juttua GT:stä. Ehkä joku on sen lukenut, mutta niille, joita asia kiinnostaa on artikkeli luettavissa osoitteessa:

http://www.topgear.com/servlet/tg?DEST= ... er=01.html
Ammattina autokauppa

Avatar
Hamil
Viestit: 460
Liittynyt: 20 Marras 2003, 17:51
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Hamil »

On se vaan hieno. Ekat kuvat mitä näin punaisena. Very sexy and tight :mrgreen: Koskakohan tulee deltaan ekat mallit?
On kivaa kun on kivaa

Lukittu