^
Varmasti säikäytti mutta hyvä että ei tuon kummempaa
Aikoinaan kun tuli aktiivisemmin rossia harrastettua, niin niitä vehkeitä sai olla kyllä koko ajan ropaamassa. En enää muista, mutta se konerempan sykli oli todella tiuha. Kyllähän ne sen verran runtua saa, että ei ole ihmekään.
Etenkin 250:ssä kun litratehot on siellä 160 hepan luokkaa ja liki kokoajan koneet pyörii kympin tienoilla, niin onhan ne kovilla. Sitten kun tuollaisen koneen nostaa syliin, niin se ei paina oikein mitään.
Eilen kävin tuolla suorittamassa sisäänajoa, eli ajelin illan paikallista crossirataa ympäri. On se vielä kasassa, niin kai sen uskaltaa luovuttaa oikealle kuskille takaisin. Vähän oli kyllä jännää kun itsellä saattaa olla 20..30 kg massaa enempi. Ei oikein alusta kantanut vaikka miten käänti kaikki klikkerit kiinni Ei tuolla kierrosennätyksiä koitettu, mutta pääasia että pelaa taas. Eikä maksanut edes ihan tonnia tällä kertaa
Eilen pistettiin giuliaan nuo ulter sportin takapöntöt ja diffuusori. Kohtuu pienellä veistämisellä saatiin palikat paikalleen. Nyt giulia näyttää autolta ja kuullostaa moottorilta, remontti on siis onnistunut...
Eilen pistettiin giuliaan nuo ulter sportin takapöntöt ja diffuusori. Kohtuu pienellä veistämisellä saatiin palikat paikalleen. Nyt giulia näyttää autolta ja kuullostaa moottorilta, remontti on siis onnistunut...
moro
Pistäs kuvia kehiin sopivassa vaiheessa. Ragazzonin ja alkuperäisen 2-reikädiffuusorin vaihtoehto olisi tuo Ulter.
Focuksessa on Ulter ja GT:ssä Ragazzon. Laadullisesti ero on todella iso, mutta käyttöautoon Ulter on ihan riittävä. Ei liian räyheä-ääninen eikä liian arvokas. Vaati kyllä vähän enemmän että sai askarreltua paikalleen verrattuna Ragazzoniin.
Viimeksi muokannut Mandeprkl, 06 Kesä 2023, 08:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
^ kiitos kuvista, räyhäkän näköinen Juulia nyt.
Oliko putkiliitoksissa tms. ongelmia?
Ns. plug and play ?
Ei ongelmia. Etukäteen tutkailtiin että on aika työ diffun vaihtamisessa kun pitää puskurit purkaa pois. Siinä ensitöiksemmi huomattiin ettei tarvinnutkaan, nuo ohjeet voi siis heittää roskikseen. Putki oli hyvin tarkasti tehty oikeanlaiseksi eikä sen sovittamisessa ollut ongelmaa. Isoin työ oli veistellä vetokoukun ja valaisinpistokkeen reiät mahfollisimman huomaamattomasti. Paineilmavingulla ois saanut nopeesti mutt yläkerrassa nukkui tallinlainaajaan perhe niin meni pora ja saha-hommiksi siinä vaiheessa yötä
Tänään laitettiin pojan kanssa vanhempaa 159:siä katsastus kuntoon. Huomenna täytyisi saada leima kun auto pitäisi lähteä vaihdossa Stelvioon.
Mitään suurta vikaa autossa ei pitänyt olla, mutta pienellä tarkastuskierroksella huomattiin sumuvalojen toimimattomuus, oikean puolen ylätukivarren pallonivelen väljyys ja lopuksi vielä jarrujen kulumisanturin johdon poikki oleminen.
Auto siis tunkilla ylös ja tukivarsi vaihtoon. Tätä tuli jo sen verran harjoiteltua alkuvuodesta Q4:sen kanssa, että työ oli käsittämättömän helppo.
Käytetty ehjä tukivarsi meni paikoilleen (tämä ei sopinut Q4:seen kunnolla paikoilleen kun kartio oli väärä) ja näytti sopivan kartionsa puolesta kunnolla. Samalla korjasin katkenneen jarrujen kuluneisuus anturin johdon.
Sumuvalojen polttimot olivat ehjät, joten vikaa lähdettiin etsimään virran syötöstä. Muisti palaili pätkittäin missä oli viimeksi tehty korjailuja ja tajusin katsoa konehuoneen sulakerasiaan. No kappas siellähän rele naksui, mutta mitään ei tapahtunut. Kun kääntelin vähän sulaketta valot vilahtivat, joten totesin sulakkeen kontaktissa olevan jotain vikaa. Putsaus ja pinnien vääntely auttoi ja valot toimivat taas normaalisti.
Vielä lopuksi tehtiin vikakoodien tarkastus moottorin ecusta ja lisättiin tuulilasinpesunestettä säiliöön.
Huomenna toivottavasti auto puhtain paperein läpi katsastuksesta ja tiistaina Stelvio kotiin.
Giuliettan etupään kolinoita metsästäessä löytyi neljää osaan hajonnut kääntölaakeri. Jousi oli mennyt siitä läpi ja katkennutkin tietty. Nuo oli ilmeisesti kolmisen vuotta sitten uusittu. Ei anna kovin laadukasta kuvaa varaosista eikä tuosta rakenteestakaan.
Alfa Romeo 75: it may look like a brick, but drives like a ballerina.
Serkkulikan Puntoon vaihdoin etutolpat+jouset+kääntölaakerit puolitoista vuotta sitten ja nyt on toinen kääntölaakeri jumissa, jälleen esimerkki hyvästä SKF laadusta
Tein tallille käyttöönottotarkastuksen putkiremontin jäljiltä ja totesin valaistuksen huonontuneen uusimisen yhteydessä. Muuten valmis harrasteautoiluun. Huraa.
Q4:seen laitoin vähän maalia helmoihin, kun taas oli talven jäljiltä maalit lähteneet irti (kuraläpät auttaisi varmaan).
Samalla ajattelin kokeilla ruuvimeisselillä helman takaosaa, kun kerran vanhemman 159:sin katsastuksen yhteydessä katsastaja siihen naputteli.
No perhana sehän meni läpi. Nyt sitten mietintä myssyä päähän mitä pitäisi tehdä. Poika haluaisi ottaa Q4:sen W203 mersun tilalle heti kun meidän hullu pösö saapuu Stelvion seuraksi arviolta elokuussa.
Eli myydäänkö ruosteeton yleensä elektroniikka vaivainen C mersu pois vai jätetäänkö se?
Korjataanko 159:si? Uudet helmat ei ihan pahan hintaiset ole, mutta jaksaako nähdä vaivaa.
Katsastus tuossa on syksyllä. Voisi tietty yrittää katsastaa sen ennen helmojen laittoa , jolloin tietää meneekö muuten läpi, tai siis eihän se mene kun alatukivarsissa on löysää. En jaksaisi uusia vaihtaa ennen kuin kaikki on selvää.
Jos 159:si lähtee, niin myynkö suoraan jollekin vai laitanko osiksi. Tuo Kometin tekemä kardaanikin maksoi 1600€.
Jos myyn niin silloin loppuu meidän perheen 159:si aikakausi joka alkoi 2008. Kyseiseen malliin löytyy kaikenlaista osaa varastosta ja useampi vannesarjakin. Vesipumppu, jakohihnankiristin ja ohjainrulla käy Stelvioon, joten jotain saa edelleen hyödynnettyä.
Q4:nen päätti tänään sammua kaksi kertaa ajon aikana. Onnistuin kuitenkin starttaamaan auton ja ajamaan sen kotiin.
MES kertoi viaksi tällä kertaa korkeapaine puolen häiriön. No varaston pohjia taas kaivelemaan, josta löytyi uusi rail paine anturi sekä käytetty punainen rele.
Vaihdoin anturin ja polttoainepumpun releen. Tämän jälkeen auto käymään ja ihmettelyä karkeasta käynnistä. No MES:sillä katsomaan paineita ja samalla huomasin, että anturihan pitää kalibroida. Kalibroinnin jälkeen auto kävi normaalisti ja uskalsin lähteä pikatielle kokeilemaan onneani. Poika tuli Stelviolla perässä, jos auto sattuu taas sammumaan. No hienosti 159:si meni ja voima savua tuli putkesta kun vähän rääkkäsi. Tällä kertaa ei ainakaan vika pahentunut korjaus yrityksestä. Saa nähdä oliko tuosta oikeasti apua vai onko siirtopumppu tiensä päässä.
Stelvio sai tänään uudet pyyhkijänsulat ja uudet pesunesteet. Ainakin kitinä väheni, mutta sivulasin saa edelleen täyteen pesuainetta, jos yrittää pestä lasia vähän enemmän. Tutkin mahdollisuutta asentaa pesurit perinteiseen paikkaan. Näyttäisi onnistuvan kohtuu helposti. Giulian pesurisetti maksaisi 30€, mutta sen asentaminen voi olla hankalaa. Pyyhkijöiden ympärysmuovi näyttäisi lähes samanlaiselta molemmissa malleissa. Jos joku jaksaa postata pari kuvaa Giulian pesureista ja niiden sijainneista, niin olisin kiitollinen.
Oikeastaan jo eilen tapahtunutta hampaiden kiristystä. Piti lähteä puutarhajätettä viemään pois niin kappas, 2 rengasta tyhjänä.. Ei auttanut kuin nostaa kärry pukeille ja ottaa renkaat alta ja tänään pitäisi saada uudet Hankookit joita sitten alle pyöritellä.
Vanteetkin haluaisi hiekkapuhalluksen ja uuden pinnan
Laitoin uuden ilmastoinnin magneettikytkimen ulkolevyn paikoilleen ja voilaa ilmastointi toimii. Toki lukitteella ja spooreilla kiinni, kun pultti katkennut reikään.
Pojan tai ehkä nykyään vaimon mersun (Q4 siirtynyt enemmän pojan ajoon Stelvion tultua tallon) etupyörän laakeri hajosi palasiksi viikonloppuna.
Tänään sain purkaamolta olka-akselin, jossa oli kaikki tarvittava paikoillaan. Pienellä ähellyksellä saatiin auto taas liikkuvaan kuntoon.
On tuo W203 kyllä ihmeellisesti suunniteltu auto. Edes jarrukilpeä ei saa vaihdettua ilman navan purkua. Jos purat navan 99% varmuudella menee samalla stefa rikki, jossa on abs kehä. Uuden asennus vaatii prässiä ym. Kyllä Alfoja on mukava huoltaa tuohon viritykseen verrattuna.
Ei noihin kannata kovin paljon paukkuja laittaa jos on normi koko
Kantavuudesta uupuu 250 kg suurimpaan osaan kevytperäkärryjä. (tai no vajaa 200, jos aisapainoksi olettaa 80 kg ja oletaisin kuitenkin suurimman osan kevytperäkärryistä olevan 750 kg kokonaismassalla)
Kaiketi tuo 500kg tarkoittaa yhtä rengasta, joten riittää mainiosti, mikäli vaunussa on ainakin kaksi rengasta.
Omassa telikärryssä on samat renkaat 1400kg kokonaispainolla. Ei ole ollut ongelmia katsastaa niiden kanssa.
^ Itsellä kanssa ollut samat renkaat ja vanteet trailerin alla nyt pari kesää ja kanssa oletin ostaessa, että sen 500kiloa on per rengas ja kahdella tuli sopivat 1000kg
Kaiketi tuo 500kg tarkoittaa yhtä rengasta, joten riittää mainiosti, mikäli vaunussa on ainakin kaksi rengasta.
Omassa telikärryssä on samat renkaat 1400kg kokonaispainolla. Ei ole ollut ongelmia katsastaa niiden kanssa.
haha, totta... Mitähän mietin Kaippa jostain syystä parina, enkä yhtenä renkaana.
Amerikkalaisilla oli joku sanonta ettei pitäisi korjata, jollei ole rikkii. Rupesin muka laittamaan 75:n etujarruja, koska mielestäni hieman jumittivat männät sisässä. Katsastusasemalla vasen etu näytti 5% huonommalta, joten avasin sen ensin. Suojakumi oli vailla sokkia ja olisi saattanut päästää jotain allensa, mutta aika hyvältä mäntä ja sylinteri näyttivät. Brembolla oli pinnoitettu sylinteri jollani mustalla materialla. Hiukan hioin tiivistekumin ulkopuolelta pintaruostetta 800 paperilla. Mulla on uudet männät, mutta saapa nähdä laitanko nuo vai alkuperäiset. Brembon jarruihin olin tilannut korjaussarjan. Uudet olivat kuitenkin ehkä ATE:n jarruihin (?), koska niiden palaa vasten oleva pinta oli lovettu ja tulisi asettaa tiettyyn asentoon. Ainakin 115 -sarjalaisissa ja 911 possuissa on tuollaisia muinoin ollut. Jäi katsomatta sopivatko uudet suojakumit paikalleen. Sisempi tiiviste oli sentään identtinen.
Eilen tuli vaihdettua öljyt ja putsattua moottorin ilmansuodatin (vapaavirtausmalli). Edellinen öljynvaihto marraskuun lopussa reilut 11 tkm sitten, tällä välillä ei ollut öljytaso laskenut yhtään ja polttoaineen keskikulutus 6,6 l / 100 km.
Vaihtelin työjuhtaan (Accord) öljyt ja kaikki suodattimet huomenna alkavaa kesälomareissua varten. Edellisillä öljyillä tuli 15 tkm täyteen ja ilmansuodattimet näkyi olevan melkoisessa karstassa.
Thesiksen rekisterikilpitelineen entrailua: kiinnityspulttien fiksailu, vanhan katkeilleen tiivisteen poisto ja uuden liimaus, jospa se vesivuoto loppuisi. Asialistalla peruutskameran poraaminen toisen peruutusvalon lasiin (hommasin ylimääräisen ihan tätä kokeilua varten) ja johdotuksen veto, kun kontin verhoiluja on nyt purettu.
Kaverin pihassa asennettiin Harrikkaan älyvilkkurele. Vähän aikaa sai miettiä miten tuon älyn kytkee.
Pihasta peruuttaessa Stelvio osui valopylvääseen. Tuli koeponnistettua uusi vetokoukku ensimmäistä kertaa.
Stelvio 1 tolppa 0. Kävi tuuri, kun osui pelkkä koukun kuula, ei vaurioita puskuriin.
Alkuperäiset sumuvaloumpiot oli keksineet itselleen uuden käyttötarkoituksen akvaarioina joten vaihdoin uudet tilalle. Eihän sumuvaloilla isoa virkaa ole mutta noissa ei enää ollut valotehoa nimeksikään kun heijastinpinnat oli päässyt hapettumaan todella pahasti. Uusiin valoihin toki ledipolttimot sisään, nyt noista valoista on edes jotakin hyötyä. Samalla kertaa tuli tehtyä pieni ulkonäköpäivitys facelift-mallin sumuvaloritilöiden muodossa, noissahan on tuo leveä muovikromikehys jota ei pre-faceliftissä ole. Oma auto on siis vuosimallia 2013 eli aivan sieltä ensimmäisen mallisarjan loppupäästä.
Kehnosti käyvä ja puhditon Giulietta pajalle ja suuttimet irti.
Kerrankin irrotettava kohde on varsin näkyvillä ja helposti saavutettavissa. Ykskään pultti tai mutteri ei laittanu hanttiin ja mikä merkillisintä, jokainen suutinkin kuparirenkaineen irtosi varsin pienellä suostuttelulla. Tainnu mennä tuntiakaan siihen että suuttimet oli pöydällä.
Tää homma meni tähän vaiheeseen vähän turhan helposti, missähän kohtaa tää lyö takasin?
Kerrankin irrotettava kohde on varsin näkyvillä ja helposti saavutettavissa. Ykskään pultti tai mutteri ei laittanu hanttiin ja mikä merkillisintä, jokainen suutinkin kuparirenkaineen irtosi varsin pienellä suostuttelulla. Tainnu mennä tuntiakaan siihen että suuttimet oli pöydällä.