Viiden kilometrin savuverho osa 2
Valvoja: Moderators
Viiden kilometrin savuverho osa 2
Jatkan Alfa-puolella, kun aihe näyttää menevän tekniikan puolelle. Eli taustoista sen verran, että Alfa yllätti päivänä eräänä mojovalla savun muodostuksella. Epäilin asiassa polttoaineen sekaan joutunutta öljyn-parannus ainetta. Hyvin mahdollista, mutta...
Kone ilomoitti päivänä muutamana iloisesti virhekoodeja:
P0235 Turbocharger Boost Sensor A Circuit Malfunction
ja
P0238 Turbocharger Boost Sensor A Circuit High
No, niitä tietenkin tutkimaan ja alfabbs:ltä löytyi yksi, ulkomaisista saiteista useita huomioita siitä, että näiden vikakoodien yhteydessä saattaa esiintyä voimakastakin savunmuodostusta. Koodit sinänsä viittaisivat turbon painemittauksen vikaan ja ylipaineeseen, mutta varsinainen vika voi löytämieni juttujen perusteella olla aivan muualla.
Vaihtoehtoja:
1. Paineanturi on oikeasti hajalla tai liitin häikkää
2. Turbon ylipaine on todellinen ja voi johtua
a) Hukkaportin viasta, esim letkun vuodosta
b) Muuttuvasiipisen turbon jumittamisesta
3. EGR venttiilin vuotamisesta (Vanha tuttu)
4. Moottorinohjauksen virittämisestä
...
Eli ainakin tälläisiä vaihtoehtoja löytyy ja tarkistettavaa riittää. Onko kokemuksia?
EDIT: ajotuntumista
- vikakoodi ilmenee matalilla kierroksilla (piste EGR:n suuntaan)
- vikakoodi ilmenee koneen lämpiämisen aikana (taas EGR?)
- Vikakoodi ei ilmaannu yli n.2100rpm
- Kone vetää erikoisen hyvin (piste turbon ylipaineen suuntaan)
- Koneen vetoalue tuntuisi alkavan normaalia alempaa jo noin.1500rpm (piste turbon johdinsiipien jumittamiselle)
EDIT2: lisää testausta
- Vikakoodi näyttää tulevan myös ylemmillä kierroksilla koneen lämmettyä. Pieni nykäys samalla, mutta kai tuo voi johtua limb modeen siirtymisestä
EDIT3: Lisää koodeja
p0069 Manifold Absolute Pressure - Barometric Pressure Correlation
Imusarjan paine homma... voivvv, vuoto jossain... vai mikäv...

Autosi taitaa olla OBD-malli, 8v? siis joku uitettu 
No, kun tommoisia vikoja on muistissa, niin hiukan vajaista vikakoodeista voi vetää johtopäätoksen, että ongelma viittaa absoluuttisen painetunnistimen suuntaan, eli ohjainlaitteeseen.
Järjestelmä vertaa euro4 malleissa imusarjan painetunnistimen arvoa absoluuttiseen paineeseen (ulkoilman paineeseen) jonkun ajan kuluttua sammuttamisen jälkeen, ja jos toteaa näissä paineissa eroa, kirjautuu se vikana. Vertaa testerillä ahtopainetta ja ulkoilman painetta moottorin sammuttamisen jälkeen, niiden pitää olla samat, ja uusi virhetiedon antava osa!

- Zulak
- Viestit: 465
- Liittynyt: 15 Helmi 2006, 13:07
- Car(s): Katkolla oleva Alfisti, ei alfaa nyt
ex:t 156 JTS, 156 2.4JTD x2, 156 Selespeed x2, 75 TS, Spider 2.0TS - Paikkakunta: Savonlinna
Minkä väristä savu oli? Ylipaine ei aiheuta savutusta, mutta jos kone saa liian vähän ilmaa syötettyyn polttoaineeseen nähden, seuraa siitä musta taikasavu.. Kuvailemasi valkoinen savu ei oikein kuulosta terveeltä.
Myös kaikki ahtoputket ja niiden liitokset kannattaa tarkastaa vuotojen varalta. Diesel-suodattimesta vois myös laskea vedet pois tai vaihtaa sen.
Tämä selittäis kyllä hyvin. Esim. antais välillä liian suurta painearvoa, jolloin ECU antaa syöttöjä sen mukaan vaikka todellinen paine huomattavasti matalampi -> savua. Liittimet, piuhat ja itse anturi kannattaa tarkistaa.1. Paineanturi on oikeasti hajalla tai liitin häikkää
Muuttuvasiipisessä ahtimessa ei ole hukkaporttia. Siipien asentoa kuitenkin säädetään myös paineella kuten hukkaporttia, joten kannattanee tarkastaa se turbolle menevä letku ja sitä painetta säätävä venttiili (vastaava kuin EGR:ää säätävä). Nämä jumittelee aika useasti muunkin merkkisissä autoissa.a) Hukkaportin viasta, esim letkun vuodosta
Tämä on myös hyvin todennäköistä. Paljon on ehtiny tulla kilometrejä?`b) Muuttuvasiipisen turbon jumittamisesta
Tukkimalla sulkee tämän vaihdoehdon pois helposti ja se kannattaa muutenkin tehdä.3. EGR venttiilin vuotamisesta (Vanha tuttu)
Myös kaikki ahtoputket ja niiden liitokset kannattaa tarkastaa vuotojen varalta. Diesel-suodattimesta vois myös laskea vedet pois tai vaihtaa sen.
Kyllä se on 16v, Delta virittämä 140->150hv JTDmseppo kirjoitti:Autosi taitaa olla OBD-malli, 8v? siis joku uitettu
No, kun tommoisia vikoja on muistissa, niin hiukan vajaista vikakoodeista voi vetää johtopäätoksen, että ongelma viittaa absoluuttisen painetunnistimen suuntaan, eli ohjainlaitteeseen.
Järjestelmä vertaa euro4 malleissa imusarjan painetunnistimen arvoa absoluuttiseen paineeseen (ulkoilman paineeseen) jonkun ajan kuluttua sammuttamisen jälkeen, ja jos toteaa näissä paineissa eroa, kirjautuu se vikana. Vertaa testerillä ahtopainetta ja ulkoilman painetta moottorin sammuttamisen jälkeen, niiden pitää olla samat, ja uusi virhetiedon antava osa!
Tuo päätelmäsi vaikuttaa järkevältä, eli jos painetunnistimessa todella on vika, se voi antaa virran kytkemisen jälkeen eri arvon kuin ulkoilman paine. Pitää tarkistaa tuo paine ero sammuttamisen jälkeen, tanks.
Niin, sitähän mä vähän ajattelin. Luulisi, että mömmö liukenisi...mutt kirjoitti:Liekö se mömmö tehnyt kovin hyvää tuonne poltettavaksi joutuneena? Jos se ei pala kunnolla, niin on voinut tervata pakopuolellakin jotain, kuten juuri EGR:n ja turbon. Rohkea (ja varakas) kokeilee polttaa moskat pois antamalla kenkää...
Ei niin, mutta tuollaista juttua kyllä oli lontoon kielisillä saiteilla. Vertasivat höyrykoneeseen. Väri oli valkea, mutta lopuksi pöräytti mustan pilven ennen kuin lopetti savutuksen... Vettä on edelleen syylärissä!Zulak kirjoitti:Minkä väristä savu oli? Ylipaine ei aiheuta savutusta, mutta jos kone saa liian vähän ilmaa syötettyyn polttoaineeseen nähden, seuraa siitä musta taikasavu.. Kuvailemasi valkoinen savu ei oikein kuulosta terveeltä.
Piuhat helppo läpikäydä, anturi hankalampi. Kai OBD arvoa seuraamalla notta onko vakaa arvo?Tämä selittäis kyllä hyvin. Esim. antais välillä liian suurta painearvoa, jolloin ECU antaa syöttöjä sen mukaan vaikka todellinen paine huomattavasti matalampi -> savua. Liittimet, piuhat ja itse anturi kannattaa tarkistaa.1. Paineanturi on oikeasti hajalla tai liitin häikkää
Jaaha... miten tuon tarkistaa, irti ja katsellaan valoa vasten...Muuttuvasiipisessä ahtimessa ei ole hukkaporttia. Siipien asentoa kuitenkin säädetään myös paineella kuten hukkaporttia, joten kannattanee tarkastaa se turbolle menevä letku ja sitä painetta säätävä venttiili (vastaava kuin EGR:ää säätävä). Nämä jumittelee aika useasti muunkin merkkisissä autoissa.a) Hukkaportin viasta, esim letkun vuodosta
120tkm, tuo voi olla todennäköinen. Saako tuota käsipelissä putsailtua. Samoin öljymönjä on voinut polttaa sitä lisää jumiin.Tämä on myös hyvin todennäköistä. Paljon on ehtiny tulla kilometrejä?`b) Muuttuvasiipisen turbon jumittamisesta
Jep, tukkimislappukin on valmiina, mutta se aiheutti myös vikakoodin, eli ohjausohjelma mokoma huomasi tulpan.Tukkimalla sulkee tämän vaihdoehdon pois helposti ja se kannattaa muutenkin tehdä.3. EGR venttiilin vuotamisesta (Vanha tuttu)
Huhhuh. Sitähän tässä pelkää, että huollossa vaihdetaan kaikki EGR:stä turboon ja mikään ei muutu 2500 köyhempänä... Eli itse pitäisi päästä ainakin hyvin jäljille ettei köyhdy liikaa.Myös kaikki ahtoputket ja niiden liitokset kannattaa tarkastaa vuotojen varalta. Diesel-suodattimesta vois myös laskea vedet pois tai vaihtaa sen.
Tietoa kaivataan. Olen etsinyt sopivaa OBD ohjelmaa seutratakseni koneen sielunelämää tämän turbovian tiimoilta. Käyttämistäni ohjelmista mikään ei kuitenkaan tue "Turbocharger Boost Sensor A" lukemista muuten kuin vikailmoituksen kautta. Eli onko tietoa ohjelmasta, joka tukisi turbon paineanturin lukeman seuraamista?
Autosi EOBD suorittaa komponenttitarkastukset vain polttoaineen paineelle ja ilmamassamittarille, ahtopaineanturi tarkastetaan sillä vertailumittauksella moottorin ohainlaitteen toimesta . Jos et raaski viedä autoasi korjaamolle testeriin, voit tarkastaa sen anturin toiminnan jännitemittauksella. Karkea virhe tulee varmaan näinkin esille?
Napa 1; Maa, Napa 2; lämpötilasignaali, Napa 3; 5V eculta, Napa 4; ahtopainesignaali. Eli signaali on lineaarinen noin 0,5...4,5 V.
Napa 1; Maa, Napa 2; lämpötilasignaali, Napa 3; 5V eculta, Napa 4; ahtopainesignaali. Eli signaali on lineaarinen noin 0,5...4,5 V.
Hieman päästy eteenpäin. Nyt voi taas keskittyä koneen sielunelämän, kun sain huollot ja tukivarsiremontit pois jaloista.
Seurasin koneen sielunelämää OBD sensoreita graafisesti ja selvisi, että koneen turbon "ylipaine" ei ollut oikea ongelma. Se oli vain seuraus siitä, että "EGR-commander" sensorin lukema menee nollaan äkillisesti tyhjäkäynnillä tai matalilla kierroksilla. Vaikka turbon paine pysyy samana (tasakaasu), niin tuolla EGR lukemalla lienee oma osansa kaavassa, koska ohjausohjelma kuvittelee turbon paineiden sen seurauksena yhtäkkiä karkaavan taivaisiin.
No, tuosta päättelin, että kannattaa tarkistaa EGR liittimen liitos. Tuo on ollut viimeksi auki, kun delta vaintoi koko EGR:n takuuna edellisen kerran. Ja löysällä tuo oli, mutta lienee jokin muukin vika, koska pelkkä kiristys ei vielä auttanut.
Liitin on noita uusia lukkittavia, mutta lukkosysteemi on näköjään aiemmin murjottu. Tutkitaan, että saako tuosta vielä hyvän.
Pikku hiljaa.

Tuossa kuva OBD ohjelmasta. EGR Commander sensorin arvo tippuu ensin nollaan, jonka jälkeen imusarjan (laskennallinen) paine kohoaa. Muutaman sekunnin viiveen jälkeen Motor Control Failure. Valo jää päälle, vaikka tilanne näyttää palautuvan normaaliksi parin piikin jälkeen.
- Liitteet
-
- EGR virhetilanne
- Virhetilanne tasakaasu.jpg (79.42 KiB) Katsottu 4621 kertaa
Päätös tälle asialle:
Kyllästyin ja vein pajalle. Kävi juuri niin kuin pelkäsin, eli vaihdettiin osaa niin kauan kuin valot sammuivat. Vaihdetuksi tuli ainakin EGR (taas), huohottimen kalvoventtiili ja vielä yksi painetunnistin.
Käyntejä tarvittiin neljä ja tuohta reulu 1000e
EGR tulee todennäköisesti tulpatuksi per...

ei savua ilman tulta
mullahan paloi turbo samanlaisesta kikottimesta. kilsat 78k. valkoinen savu vaan pöllysi. ilmeisesti joku akseli sieltä meni poikki ja koko paska meni jumiin. no, delta kantoi vastuun ja vaihtoi koko potikan! taas pelaa mutta jotenkin on laiska?
Brittiläinenkään rauta EI ruostu
turboo
heh, 400 km ajettu uusi turbo hajosi, siipi vääntynyt, liekö jäänyt asennuksessa jotain paskaa putkeen?
Brittiläinenkään rauta EI ruostu
turbo
no jaa, kunhan saadaan 147:n tasauspyörästöstö veistettyä Q2:nen ja tuo turbo (deltan avulla) kondikseen, niin sitten kaikki taas balanssissa.
Brittiläinenkään rauta EI ruostu