Avautumisketju
Valvoja: Moderators
-
- Viestit: 2648
- Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
- Car(s): pikaladattava hybridi
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Avautumisketju
Ai että minä rakastan nykyaikaa. Ei tarvi kaupasta hakea mitään, kun voi tilata netistä. Viimeisin yritys hankkia 2 DVD -lättyä CDONista. Tilaus sisään 31.3. ja jo reilut viikon kuluttua sai ensimmäisen noutaa asiamiepostista sen jälkeen, kun kassahenkilöoletettu oli palvellut 6 ruokaostoksilla ollutta. Tilaus toki lähimpään pakettiautomaattiin, mutta vakiintuneen käytännön mukaan noutopisteeksi arvottiin ruokakaupppa kilometrien päässä.
2 pakettia tottakai tulossas, koska 2 levyä ei yhteen mahdu. Ja vasta siellä noutopisteellä huomasin, että toiselle olikin merkitty noutopäiväksi 10.3. Ei mahdu 2 DVD lättyä samaan pakettiin eikä pakettiautoon, kuvittelin.
Nyt olen viisaampi. Posti on tehostanut toimintaansa. Saapumisilmoitus lähetetään ENNEN kuin Posti päättää, minne paketin toimittaa. Tila on nyt "osoite selvityksessä" eli yrittävät kai päättää, minne se kuuluisi toimittaa. Ei ainakaan saapumisilmoituksessa mainittuun paikkaan.

Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.
- nipaka
- Viestit: 2229
- Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
- Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita. - Paikkakunta: Askola
Re: Avautumisketju
Verkko-ostoksissa olen saanu itse määritellä mihin tuote toimitetaan. Parissa tapauksessa Itella on muuttanut pakettiautomaatin asiamiespostiksi, lienekö automaatti täynnä. Matkaa näiden välillä noin 200 M, tosin aukioloaika on asiamiehellä hankalampi.
Ruokakaupassa on oletettavasti kassalla ruokaostoksien maksajia.
Pakettien määrä voi johtua siitä että toinen lätty on toimitettu eri toimipisteestä/varastosta. Tuliko kahdet lähetyskulut?
Ruokakaupassa on oletettavasti kassalla ruokaostoksien maksajia.
Pakettien määrä voi johtua siitä että toinen lätty on toimitettu eri toimipisteestä/varastosta. Tuliko kahdet lähetyskulut?
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
- TeroPee
- Viestit: 1573
- Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
- Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Avautumisketju
Käytin auton eilen huollossa. Olivat sitä mieltä että täytyy vaihtaa eteen jarrupalat ja taakse palat sekä levyt. Palat ei paljon maksa, eteen Zimmermannit luokkaa satkun ja Brembot 135e. Taakse vielä halvempaa, Ferodot luokkaa 35e.
Vaan se avautuminen tulee takalevyistä. Orggikset 946e, tarvikkeet 600e. Onneksi Ebaystä löytyi orggislevyt samaan hintaan kuin tarvikkeet niin jatkuu orggiksilla ajelu.
Niin, nuo levyjen hinnat on sitten per puoli.

- lerppu
- Viestit: 6195
- Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
- Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
- Paikkakunta: Metsälä
Re: Avautumisketju
Oijoi. Tuosta peljästyneenä piti tarkistaa mikä on oman - kohta edessä olevan - jarrurempan kustannustaso. Onneksi jää oleellisesti matalammaksi: https://shop.alfisti.net/Tuning-Styling ... 9_602.htmlTeroPee kirjoitti: ↑19 Huhti 2024, 14:00Käytin auton eilen huollossa. Olivat sitä mieltä että täytyy vaihtaa eteen jarrupalat ja taakse palat sekä levyt. Palat ei paljon maksa, eteen Zimmermannit luokkaa satkun ja Brembot 135e. Taakse vielä halvempaa, Ferodot luokkaa 35e.
Vaan se avautuminen tulee takalevyistä. Orggikset 946e, tarvikkeet 600e. Onneksi Ebaystä löytyi orggislevyt samaan hintaan kuin tarvikkeet niin jatkuu orggiksilla ajelu.
Niin, nuo levyjen hinnat on sitten per puoli.
Olisiko noissa 2 tonnin takalevyissä tullut mukana onnellinen loppu?!
- TeroPee
- Viestit: 1573
- Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
- Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Avautumisketju
Olis saanut tulla kyllä.
Toki tuo takalevy on irtokeskiöllä (johon ei saa laikkaa) mutta silti ihan rautalevy eikä edes missään massiivisessa koossa vaan 324x22. Just vaihdoin talviautoon takalevyt, joiden koko on 358x28 ja niiden hinta ei ollut TRW:nä kuin noin 75e/kpl.

- Polforea
- Viestit: 11605
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: Avautumisketju
Ja tilausvahvistuksesta n. 27h siihen, että on paketti kourassa, kun vaimo poimi sen matkallansa automaagista. Ei huono suoritus laisinkaan.
Nyt ei muuta kuin yhteen vapaaseen porttiin native vlan1 ja siitä piuha kiinni, reitittimeltä ohjaus auki ja konffaamaan tässä samalla. Kätevää mutta helppoa.
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 11425
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Paikkakunta: 13100
Re: Avautumisketju
Pitäisi tänään lähteä Tampereella katselemaan jokakeväisiä finaalipelejä.
Onneksi porukan kaikki äijät eivät lähde matkaan, sillä ulkona näyttäisi olevan Seat-kelit. Miissä on vielä talvirenkaat.
Onneksi porukan kaikki äijät eivät lähde matkaan, sillä ulkona näyttäisi olevan Seat-kelit. Miissä on vielä talvirenkaat.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."
- Aquatica
- Viestit: 15122
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02
Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
Suomalaiset puhelinoperaattorit ja niiden törkeä hinnoittelu
Toki isona syynä on Roaming-kustannukset, mutta miksi eivät tarjoa sitten liittymää, joka toimii vain tässä maassa ja on siten halvempi?
Toki suurinosa ei edes yritä kilpailuttaa, vaan ottavat tyytyväisen 35€/kk maksavan liittymän, jota käytetään IL:n selailuun ja whatsappailuun.
Mulla on siis nyt Elisan Tarkka 100M 4G-liittymä vielä kesäkuun alkuun asti 8,90€/kk hinnalla. Sitten se nousee öö 24,90€/kk tasolle. Se on silti selvästi halvempi, kuin mikään samat ominaisuudet tarjoavat liittymä miltään operaattorilta.
Rajaton data kotimaassa 100M nopeudella. Puhelut ja viestit kappale/minuuttihinnoin. Ja tässä kun katselin, niin onhan tässä viime vuonna melkein 20minuuttia puhuttu (josta 14min maksullisiin palvelunumeroihin, joten pakettiminuutit ei niihin edes vaikuta) - tekstiviestejä lähettänyt 18 kpl, multimediaa pari viestiä.
Ainoa, kuka pääsee edes likimain samalle tasolle, on Moi - eli DNA. 15€/kk, joka on siis selvästi halvempi kuin tää Elisan liittymä normihinnaltaan. Toki siinäkin on dataraja 8gigaa, mikä nyt varmaan riittää meikäläisen käytöllä ihan ookoo, mutta silti (maksimissaan lisädatasta 10€/kk, eli 25€/kk joka on sit tismalleen sama hinta, kuin alentamaton Elisa-hinta). Moilla viestit ja puhelut aavistuksen halvempia ja nopeus 150Mbit vs. Elisan 100Mbit. Toki tässä on huomioitava se, että Elisa kuuluu tässä maassa lähes kaikkialla, kun DNA/Moi/Telia kokemukseni mukaan ei kuulu oikeastaan missään hyvin. Joo, oon spoilattu pilalle, kun olen tottunut siihen et kuuluvuus on >80% missä vaan, kun noilla toisilla "normaali hyvä kuuluvuus" tuntuu olevan 40-50% tasolla. Vaikuttaa kuitenkin akunkestoon luurissa aika paljon.
Mutta jatketaan avautumista: mikä perkele siinä on, että on ainoastaan laitenettejä tarjolla, missä ei ole ulkomaankäyttömahdollisuutta (joten ei tarvitse laskuttaa EU-roamingista, kun sitä ei ole)? Nää hinnat on ollut kovassa nousussa jo yli vuosikymmenen, mutta pahin isku oli se kun tuli se yhteiseurooppalainen Roaming-hinnastoperseily, kun eurooppalaiset operaattorit itki et meillä on epäreilua touhua. Onko noiden tosiaan *pakko* tarjota Roaming kaikkiin ei-erikoisliittymiin ja sitäkautta ottaa isoja summia rahaa asiakkailta, vaikka eivät ikinä käyttäisi kyseisiä ominaisuuksia (vain kattaakseen laskut, joita ominaisuutta käyttävät aiheuttaa) vai mitä hittoa?
Raivostuttavaa.
Haluan mun 5€/kk liittymän takas. Niinjoo, tää nykyinenkin on Winback-tarjous ja kolme vuotta tulee täyteen nyt kesäkuun alussa. Ekat 2v oli muistaakseni 6,90€/kk ja sit tarjoushinta loppui, niin nostivat tuohon 8,90€/kk:n vielä 12kk ajaksi ja se on mulle sopiva hinta. Nyt tuskin jatkavat enää tuolla tasolla... Ja käyttöä ei erityisesti tuu, dataa menee 5-10gigaa kuukaudessa.

Tämä olikin tutkasta nyt mennyt ohi, mutta eipä tuo ole juuri halvempi jos samat ominaisuudet haluaa. Ja käyttää kaiketi Telian verkkoa?
Perusliittymän hinta nyt 4,90€/kk ja nousee 5,90€/kk - tää on hyvä. Mut nuo datapaketit sit maksaa ihan huikean paljon.
100M on 16,90€/kk (max 60gigaa, ylimenevä 1,5€/giga, katson jo 1.6. alkaen voimassaolevaa hinnastoa btw)
10M on kohtuuhintanen, 9,90€/kk rajattomalla datalla.
4M on kohtuuhintanen, 7,90€/kk rajattomalla datalla.
Mut aika kaukana ollaan nykyhinnasta siltikin - jos haluaa saman kuin nyt, tullee olemaan 22,80€/kk halvemmilla viesteillä ja puheluilla.
Lisäksi se Telian verkko, jonka kattavuudesta just yllä avauduin. Muutenhan tuo menisi.
Sit jos nopeus ei oo ihan nii justiinsa, 10M datapuolella pärjäisi kyllä. Ei sitä niin kauheasti kulje. Joten 15,80€/kk. Tuo on ihan kohtuutasoa. Moilta saa 150M liittymän (mut vaan 8gigaa dataa) 15€ hintaan, eli hintaero pieni. Tän kanssa saattaa joutua alkamaan elämään, jos Elisa ei tarjoa hyvää winbackia taas.
- hjpp
- Viestit: 1973
- Liittynyt: 29 Marras 2006, 22:42
- Car(s): Spider V6, 164 ts, (Xf 30d)
- Paikkakunta: Espoo
Re: Avautumisketju
Mitenhän nuo rajoittaa nopeutta? Mulla on tuo hitain ja joskus testasin sille paljon suuremman nopeuden.
Tosin tuokin riittää Areenaan ja kesällä Eurosportin pyöritykseen.
Tosin tuokin riittää Areenaan ja kesällä Eurosportin pyöritykseen.
Re: Avautumisketju
Siellä on core verkon puolella jossakin kohtaa tyypillisesti "rate shaper / limiter" -verkkoelementti joka kuristaa liikennettä. Riippuen säädöstä se voi päästää läpi lyhyitä purskeita suuremmallakin nopeudella mutta rajaa keskinopeuden jonkun määrätyn ajan yli.
Ja ainakin osa speed testeistä tulee huijatuksi paikallisen cachen toimesta. Kokeile vaikka ajaa Ooklan testiä samaa serveriä vastaan nopeasti peräkkäin niin usein alkuun näkyy huiseja nopeuksia n+1 yrityksellä vaikka keskinopeus on sama ja reititin ei näytä sen suurempia nopeuksia.
- Aquatica
- Viestit: 15122
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02
Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
No, 4M liittymä Globeteliltä on aavistuksen halvempi, kuin 5M liittymä Elisalta ilman alea.
10M onkin sitten jo selvästi halvempi Globeteliltä. Mut katsotaan, nähtävästi vuosi sitten Elisa tarjosi suoraan 25.04. uutta etuhintaa, niin kahtotaan mitä nyt käy.
Suostuisin vielä sen 15€/kk just ja just maksamaan tästä liittymästä, mut se on jo aivan kipurajan ylärajassa ominaisuuksiin nähden.
Kattelin samalla myös, että on tuota dataa vähän enempi tullut käyteltyä: tämän vuoden puolella yli 40gigaa, 9-19gigaa kuukaudessa. En oikeen tiiä, mistä tuo on tullut ko ollut vaan kotona, mut ilmeisesti Tidalin Hifi+ vei kaistaa jonkin verran sen parinkymmenen kuuntelutunnin aikana

- jargon
- Viestit: 616
- Liittynyt: 28 Elo 2011, 21:42
- Car(s): 33 -84 (1,7 16v)
Subaru Outback -15
(ex 33 1,7 -92, 164 super 3,0 -96, 156sw 2,5 -03, 159sw 2,2 -06, 159 2,2 -06) - Paikkakunta: Varkaus
Re: Avautumisketju
^Yritin etsiä Moin sivuilta pari vuotta sitten pojalle hankittua 9 € / kk (Moi Potti) liittymää, mutta näköjään on hävinnyt valikoimasta. Pitäisi tässä kevään aikana hankkia seuraavalle koulun aloittavalle liittymää, hohhoijaa näitä hintoja.
Oma ja vaimon liittymä oli Elisalta, sopimuskauden päättyessä vaimon liittymä jatkui jollain "etuhinnalla", ja minun liittymä listahinnalla. Kokeillaan siis Teliaa välillä.
Oma ja vaimon liittymä oli Elisalta, sopimuskauden päättyessä vaimon liittymä jatkui jollain "etuhinnalla", ja minun liittymä listahinnalla. Kokeillaan siis Teliaa välillä.
- mutt
- Viestit: 5677
- Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
- Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60
Re: Avautumisketju
Oi niitä aikoja, kun oli 0.69€/kk liittymä Saunalahdelta.
Sitten Elisa osti hintahäirikön pois, ja kaikkien liittymien hinnat lähti nousuun.
Sitten Elisa osti hintahäirikön pois, ja kaikkien liittymien hinnat lähti nousuun.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
- Aquatica
- Viestit: 15122
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02
Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
Tämä liittyy vahvasti tähän:
DNA osti Moimobiilin joitakin vuosia sitten. Moin hinnat räjähti nopeasti perässä... siellä oli joskus tarjolla 5€/kk perusliittymä, joka sisälti vähän dataakin.
Meillä näyttää kuluttajapuolella olevan neljä operaattoria tässä maassa, jotka on mannersuomalaisille yksityisasiakkaille tarjolla.
Telia
Elisa
DNA / Moi
Globetel (aloittanut virtuaalioperaattorina, nykyään toimii palveluoperaattorina Telialle, mutta nähtävästi edelleen itsenäinen yritys. Talous toistaiseksi ihan suht-ok-tasolla, mut en ihmettele perusmaksujen korotuksia 1.6. alkaen lukuja katsoessa)
- palkus
- Viestit: 5535
- Liittynyt: 15 Helmi 2010, 20:06
- Car(s): 159 V6 Berlina
- Paikkakunta: varsinais-suomi
Re: Avautumisketju
Mikä meitä Suomalaisia nykyjään oikein vaivaa, vai onko tuo Helsinki- getto vain niiiin hieno paikka, että mitään väliä ei ole. Kaupunki on järjestänyt lehtitietojen mukaan roskiksia ja jopa paska-lavoja juhlioille ja silti
on roskat-paskat jätetty niille sijoilleen. Ainakin itse saan olla tuhannen *itun kännissä ja silti kykenen heittämään roskani roskikseen
on roskat-paskat jätetty niille sijoilleen. Ainakin itse saan olla tuhannen *itun kännissä ja silti kykenen heittämään roskani roskikseen
"puhun niin totta kuin osaan"
- Aquatica
- Viestit: 15122
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02
Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
^
Ihmiset on vaan pers*estä.
En kokenut ongelmaksi pitää omaa tuhkakuppia (ei tarvi viskoa stögöjä pitkin nurmikkoja) ja heittää tyhjät tölkit kerääjälle helposti saataville siistiin kekoon, josta ne sitten lähtikin.
Ja roskia roskiin.
Kehtaan väittää, että valtaosa ihmisistä ku sanoo "ei ollu roskiksia" (oli, mutta yli puolen metrin matka on liikaa muka) tai "olin liian kännissä" (höpö höpö, kykenet juomaan, kykenet laittamaan sinne roskikseen - tai ainakin sen nurkalle - sen roskan) esittää vaan tekosyitä.
Ne ketkä on ollu tarpeeks päissään, ettei kykene hoitamaan roskiaan niin ovat myös sen verta päissään, ettei kykene roskaamaan enää lisää - ainakaan paljoa.
Ihmiset on vaan pers*estä.
En kokenut ongelmaksi pitää omaa tuhkakuppia (ei tarvi viskoa stögöjä pitkin nurmikkoja) ja heittää tyhjät tölkit kerääjälle helposti saataville siistiin kekoon, josta ne sitten lähtikin.
Ja roskia roskiin.
Kehtaan väittää, että valtaosa ihmisistä ku sanoo "ei ollu roskiksia" (oli, mutta yli puolen metrin matka on liikaa muka) tai "olin liian kännissä" (höpö höpö, kykenet juomaan, kykenet laittamaan sinne roskikseen - tai ainakin sen nurkalle - sen roskan) esittää vaan tekosyitä.
Ne ketkä on ollu tarpeeks päissään, ettei kykene hoitamaan roskiaan niin ovat myös sen verta päissään, ettei kykene roskaamaan enää lisää - ainakaan paljoa.
- Polforea
- Viestit: 11605
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: Avautumisketju
Joo, ei keskity Helsinkiin.
Tää ihmisten perseys on syy siihen, ettei Euroopasta enää saa kunnon pillejä, pullonkorkit piti paskoa jne. Kai muovipulloista löydetään kohta tie johonkin biohajoavaan mössöpakkaukseen, sentään ei ole enää sillai sirpaleina kuin lasipullot aikanaan.
Tää ihmisten perseys on syy siihen, ettei Euroopasta enää saa kunnon pillejä, pullonkorkit piti paskoa jne. Kai muovipulloista löydetään kohta tie johonkin biohajoavaan mössöpakkaukseen, sentään ei ole enää sillai sirpaleina kuin lasipullot aikanaan.
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.
- Dali
- Viestit: 150
- Liittynyt: 16 Syys 2021, 21:03
- Car(s): 916 GTV 3.0 24v Phase 2
Megane Sport Tourer 1.4 "TCe 170" - Paikkakunta: Raisio
Re: Avautumisketju
Eiköhän tuossa ole kyse ihan vaan siitä, että 10% ihmisistä on aina jollain tavalla persereikiä. Jos kaupungissa on liikkeellä 100 000 juhlijaa, niin vaikka 90% veisi roskat mukanaan, jää sinne silti 10 000 ihmisen roskat lojumaan sijoilleen. Silloin helposti tulee vaikutelma, että koko kaupunki on täynnä roskaajia.palkus kirjoitti: ↑01 Touko 2024, 10:22Mikä meitä Suomalaisia nykyjään oikein vaivaa, vai onko tuo Helsinki- getto vain niiiin hieno paikka, että mitään väliä ei ole. Kaupunki on järjestänyt lehtitietojen mukaan roskiksia ja jopa paska-lavoja juhlioille ja silti
on roskat-paskat jätetty niille sijoilleen. Ainakin itse saan olla tuhannen *itun kännissä ja silti kykenen heittämään roskani roskikseen
-
- Viestit: 2648
- Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
- Car(s): pikaladattava hybridi
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Avautumisketju
Näin toki tein, mutta se lähin automaatti on lähes aina täynnä ja sitten arvotaan noutopaikaksi joku mahdollisimman kaukana päivittäisistä reiteistä ja 2-3 km etäisäisyydellä sijaitseva ruokakauppa tai huoltoasema, vaikka max. 1 km etäisyydeltä löytyisi puolentusinaa muutakin pakettiautomaattia. 58 000 asukkaan asuinalue on niin pieni, että postit (2 kpl) lakkautettiin jo aikoja sitten. Tämän jälkeen mentiin pari vuotta asiamiespostin kanssa ja sehän oli justiinsa yksi (s)hell huitsin hitossa ja aina ½ h jono.
Yhdet toimituskulut, mutta 2 pakettia varmaan siitä syystä, että paketti muotoiltu sopimaan postiluukusta. Eipä tullut edes mieleen, että olisi voinu tilata kotiinkuljetuksen. No, olisi se ehkä pari euroa enemmän maksanut, mutta nyt on jo kengänpohjat kuluneet ao. summan edestä, kun piti useampaan kertaan käydä uudelleenarvotulla noutopisteellä.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.
- lerppu
- Viestit: 6195
- Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
- Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
- Paikkakunta: Metsälä
Re: Avautumisketju
Tässä lienee Myyryorkista kysymys, tai tarkemmin sen suuralueesta. Noh tilanne ei etelään menemällä juuri helpotu, Pakilassa asuva ystäväni tilasi talvirenkaat ja lähimmän pisteen ollessa täynnä, ne vietiin kätevästi Kamppiin. Rouvan työkaveri tilasi Töölööläiseen osoitteeseen vaatteita, sai noutaa Suomenlinnasta. Kätsyä. Itse suosin Mustapekkaa, se on vieressä ja siellä on hyvin tilaa (tai riittävä kierto) - kerran meni paketti K-market Mäkelänkadulle. Se se on kulttuurisesti eri pöhinän seutua se, mutta pääsin sieltäkin pois pakettini kera!insinörtti kirjoitti: ↑03 Touko 2024, 08:25Näin toki tein, mutta se lähin automaatti on lähes aina täynnä ja sitten arvotaan noutopaikaksi joku mahdollisimman kaukana päivittäisistä reiteistä ja 2-3 km etäisäisyydellä sijaitseva ruokakauppa tai huoltoasema, vaikka max. 1 km etäisyydeltä löytyisi puolentusinaa muutakin pakettiautomaattia. 58 000 asukkaan asuinalue on niin pieni, että postit (2 kpl) lakkautettiin jo aikoja sitten. Tämän jälkeen mentiin pari vuotta asiamiespostin kanssa ja sehän oli justiinsa yksi (s)hell huitsin hitossa ja aina ½ h jono.
Yhdet toimituskulut, mutta 2 pakettia varmaan siitä syystä, että paketti muotoiltu sopimaan postiluukusta. Eipä tullut edes mieleen, että olisi voinu tilata kotiinkuljetuksen. No, olisi se ehkä pari euroa enemmän maksanut, mutta nyt on jo kengänpohjat kuluneet ao. summan edestä, kun piti useampaan kertaan käydä uudelleenarvotulla noutopisteellä.
- Polforea
- Viestit: 11605
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: Avautumisketju
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.
- mutt
- Viestit: 5677
- Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
- Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60
Re: Avautumisketju
Lyö läpi? On tainnut päästä kastumaan. Nykytulpat ei tykkää semmoisesta ollenkaan.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
-
- Viestit: 748
- Liittynyt: 11 Helmi 2006, 22:06
- Car(s): Sprint QV -88, 75 V6 3.0 -88, MaXi5 -00, ex Maserati 4.24v -90
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
Tulipa taas käytyä Classic Motor Showssa. Pääsymaksu 2 x 25 € = 50 €, pysäköintimaksu 50 €. Jepjep.
You can´t buy happiness but you can buy horsepower.
- -TTY-
- Viestit: 1532
- Liittynyt: 06 Heinä 2012, 13:16
- Car(s): Y ´96
Seal '24
968 "CS" ´92
ex:166 2.5 V6 ´02
156 SW 2.0 TwinSpark ´00 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
Aivan vastaavalla kulurakenteella meni itselläkin
Mikä piru sieltä taas on rikki?
- Alfissimo
- Viestit: 8718
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen Giulietta JTDm ja 147 2.0
Aikaa odottaa kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x5, 166 x2 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: Avautumisketju
Messut on Lahdessa hyviä tilipäiviä lappuliisoille ja -lasseille. Ympäristössä on paljon houkuttelevia paikkoja, joista tulee soosoo, jos auton jättää. Eilen kävin jälkikasvun kanssa pihaparkissa ihmettelemässä ja matkalla näytin pojille eri autoja, joilla on sakkouhka
Nimim. maastopysäköinnistä aikanaan itsekin lapun saanut ja siitä viisastuneena vain merkityillä paikoilla ja kiekko/maksu muistaen, koska pizzakin voi olla kallis, kun unohtaa parkkikiekon.
Nimim. maastopysäköinnistä aikanaan itsekin lapun saanut ja siitä viisastuneena vain merkityillä paikoilla ja kiekko/maksu muistaen, koska pizzakin voi olla kallis, kun unohtaa parkkikiekon.
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
- Giovinazzi
- Viestit: 502
- Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
- Car(s): 147
- Paikkakunta: Tre
Re: Avautumisketju
Tämmöisinä aikoina löytyy sentään Elisalta 0€/kk liittymä.
https://elisa.fi/kauppa/puheliittymat/l ... lsrc=aw.ds
Oon tuolla liittymätyypillä saanut pidettyä mun kakkosliittymän numeron edullisesti hengissä
"Ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella"->"Pyydän anteeksi"
- Giovinazzi
- Viestit: 502
- Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
- Car(s): 147
- Paikkakunta: Tre
Re: Avautumisketju
Saitko vielä jatkotarjousta tähän?Aquatica kirjoitti: ↑22 Huhti 2024, 10:31
Haluan mun 5€/kk liittymän takas. Niinjoo, tää nykyinenkin on Winback-tarjous ja kolme vuotta tulee täyteen nyt kesäkuun alussa. Ekat 2v oli muistaakseni 6,90€/kk ja sit tarjoushinta loppui, niin nostivat tuohon 8,90€/kk:n vielä 12kk ajaksi ja se on mulle sopiva hinta. Nyt tuskin jatkavat enää tuolla tasolla... Ja käyttöä ei erityisesti tuu, dataa menee 5-10gigaa kuukaudessa.
Mulla ja puolisolla ollut samanmoinen tarjous Elisalta jo kohta 4v käytössä, alkuun oli 2v hintaan 5.90€ sit menty vuosi kerrallaan 8.90€ heidän tarjoamana.
Nyt menisi syksyllä taas etuhinta umpeen ja aina saa jännittää, että jatkuuko tarjous.
Ainoastaan Moi operaattorilaisille tarjosivat silloin tuolla hintaa. Suoraan chatista sain kinuttua ku kuulin huhua...
- Liitteet
-
- Screenshot_20240505_124807.jpg (38.58 KiB) Katsottu 4117 kertaa
"Ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella"->"Pyydän anteeksi"
- Aquatica
- Viestit: 15122
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02
Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
Ei ole tullut. Pitääkin laittaa ihan viestiä aspaan - kiitos muikkarista!
- Isola
- Viestit: 2068
- Liittynyt: 16 Maalis 2012, 22:17
- Car(s): Thesis, スバル ed una berlina a 4 porte
- Paikkakunta: Ylöjärvi
Re: Avautumisketju
Eipä ole kyse tästä tällä kertaa. CMC:n sivuilla sanotaan lähellä olevan paljon maksutonta pysäköintitilaa myös katujen varrella. Paitsi eipä olekaan, sillä niihin oli juuri messuviikonlopuksi tuotu varsin huomaamattomat kieltomerkit!
Vieraspaikkakuntalasena ohitin siirtokehotustaulut menneen talven lumina - eiväthän ne aurausta varten merkityt kiellot ole voimassa enää toukokuussa. Sitten hallia kohti kävellessä katsoin siitä päivämäärät: pysäköintikielto ja siirtokehotus on voimassa 4-5.5. Siis juuri messujen aikaan?! Todellinen ansa, sillä merkit ovat hyvin huomaamattomia ja niillä oli miinoitettu messuhallin ympäristö aika tehokkaasti. Eipä siinä, kävin siirtämässä auton kauemmas sivukadulle. Lahden kaupunki ei näytä messuyleisöä kaipaavan. (En sano mitään siitä kaipaako joku Lahden kaupunkia).
Järkiautoilija. H4, I5 ja V8. Etu-, taka- ja neliveto. Puuttuu W2 ja yliveto.
- Alfissimo
- Viestit: 8718
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen Giulietta JTDm ja 147 2.0
Aikaa odottaa kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x5, 166 x2 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: Avautumisketju
Lähialueella on joo paljon parkkitilaa, mutta helppo laittaa vahingossa myös väärään paikkaan. Siirtokehoituskyltit on sitten ihan oma lajinsa, jos moisia ripoteltuna.
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
- Romeo y Julieta
- Viestit: 580
- Liittynyt: 08 Syys 2020, 21:31
- Car(s): 156 2.5 V6 '02
Giulietta MA 170 '13
Ex:
Giulietta MA 170 '11 - Paikkakunta: Heinola
Re: Avautumisketju
Laputettuja autoja oli kymmenittäin Pikku-Veskun puistossa lauantaina. Itselle löytyi lopulta laillinen ja maksuton parkkipaikka about varttitunnin etsinnän jälkeenAlfissimo kirjoitti: ↑05 Touko 2024, 11:16Messut on Lahdessa hyviä tilipäiviä lappuliisoille ja -lasseille. Ympäristössä on paljon houkuttelevia paikkoja, joista tulee soosoo, jos auton jättää. Eilen kävin jälkikasvun kanssa pihaparkissa ihmettelemässä ja matkalla näytin pojille eri autoja, joilla on sakkouhka
Nimim. maastopysäköinnistä aikanaan itsekin lapun saanut ja siitä viisastuneena vain merkityillä paikoilla ja kiekko/maksu muistaen, koska pizzakin voi olla kallis, kun unohtaa parkkikiekon.
- mutt
- Viestit: 5677
- Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
- Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60
Re: Avautumisketju
Pysäköintipaikan etsinnälle teetti tosiaankin hieman töitä, mutta P4:sta lopulta löytyi, kun odotteli hetken aikaa, ja sitten vielä pienen tovin, kunnes lexukseensa asettunut kuski sai aikaiseksi lähteä ruudusta.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
- Aquatica
- Viestit: 15122
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02
Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
Aspa vastasi viimein.Giovinazzi kirjoitti: ↑05 Touko 2024, 12:50Nyt menisi syksyllä taas etuhinta umpeen ja aina saa jännittää, että jatkuuko tarjous.
Nyt voivat tarjota peräti 19,90€/kk samaa liittymää. Kuulemma voipi tulla uusi tarjous "hyvissä ajoin ennen etuhinnan päättymistä", edellisen kerran tuli reippaat 1,5kk etukäteen ja nyt on päivää vajaa kuukausi jäljellä. Viikko pitää varata liittymävaihdokseen aikaa, joten tämän kuun lopussa joka tapauksessa pitää saada asia t ehtyä. Pitää laitella kalenteriin joku hyvä päivä muikkariksi...
- Giovinazzi
- Viestit: 502
- Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
- Car(s): 147
- Paikkakunta: Tre
Re: Avautumisketju
Oukkei.
No saas nähä, mullekki aina tullut hyvissä ajoin edukas jarkotarjous.
Jotenkin haiskahtaa siltä, että ei taida enää edukkaat vuodet enää jatkua.
No ilmoitteleppa kun varmistuu, niin osaa vähän vetää johtopäätöksiä omaan liittymääni..
No saas nähä, mullekki aina tullut hyvissä ajoin edukas jarkotarjous.
Jotenkin haiskahtaa siltä, että ei taida enää edukkaat vuodet enää jatkua.
No ilmoitteleppa kun varmistuu, niin osaa vähän vetää johtopäätöksiä omaan liittymääni..
"Ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella"->"Pyydän anteeksi"
-
- Viestit: 944
- Liittynyt: 22 Syys 2011, 17:29
- Car(s): Model 3sr -21 & F-Pace -16 & Miata -90 ex: Niro -18, Proceed Gt -19, Sportage -16, F20 -12, E91 -09, Giulietta MA -11 SP I, Focus Wagon -13 147 "Ruttutukku" -07, E87 -07, GT selespeed -05, Delta 1.4Tjet -09, C2 -05, Xsara -98, ZX -97, BX -89, CX -87
- Paikkakunta: Espoo
Re: Avautumisketju
^ Sanoisin tai vahvasti veikkaisin, että elisalta ei enää saa halpoja tarjouksia. Itse tässä talven aikana vaihdoin kahdet liittymät Elisalta jo pois, kun alkoivat nostamaan olemassa olevien liittymien hintoja, jotka itsellä oli ollut jo vuosia.
- h_lauri
- Viestit: 6719
- Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
- Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
- Paikkakunta: Kauniainen
Re: Avautumisketju
Prkl, olen tilanteessa, jota koetin viimeiseen asti välttää ja siksi varasin työterveyslääkäriajan helmikuulle saadakseni B-todistuksen ajoissa työeläkeyhtiöön.
No, Mehiläisen mengele arveli sen ehtivän huhtikuussakin sinne ja lähetti vasta 29.4. Niinpä 2.5. rahaa ei enää tullut ja yhtiö ilmoitti 6. päivänä käsittelyn kestävän keskimäärin kolme viikkoa.
Alkanut muodostua käsitys, että seuraavan terveysongelman koittaessa menen suoraan julkiselle edes kusematta Mehiläiseen päin. Niiden ensimmäinen moka oli jättää ruotoni kuvaamatta 1.1.2018 ja siksi nikamansiirtymä-nivelrikko ehti pahentua kolme vuotta tasolle, jossa en enää päässyt lainkaan kävelemään.
No, Mehiläisen mengele arveli sen ehtivän huhtikuussakin sinne ja lähetti vasta 29.4. Niinpä 2.5. rahaa ei enää tullut ja yhtiö ilmoitti 6. päivänä käsittelyn kestävän keskimäärin kolme viikkoa.
Alkanut muodostua käsitys, että seuraavan terveysongelman koittaessa menen suoraan julkiselle edes kusematta Mehiläiseen päin. Niiden ensimmäinen moka oli jättää ruotoni kuvaamatta 1.1.2018 ja siksi nikamansiirtymä-nivelrikko ehti pahentua kolme vuotta tasolle, jossa en enää päässyt lainkaan kävelemään.
- Aquatica
- Viestit: 15122
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02
Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
Kyllä se telepuolella on vaan niin vahvat kartellitouhut.
Onkos kukaan kiinnittänyt noihin hintoihin huomiota? Samat nopeudet, samat hinnat kaikilla. Käytännössä oheisromulla ratsastetaan:
DNA ja Telia tarjoaa (joissakin liittymissään) yhden lisävuoden laitetakuuta, jos hankit puhelimen tms. sieltä kautta.
Elisa tarjoilee Viihdettään halvemmalla hinnalla.
Samat nopeudet. Samat verkkospeksit. Samat hinnat n. 0,1€ tarkkuudella (13,80€ vs 13,90€ esim.)
Noh, Elisalta tuli Winback. Olisin saattanut sen ottaakin, mutta ärsytti heidän lukutaidottumuus: erityisesti pyysin, että yhteydenotto klo 14 jälkeen. Heille tämä tarkoitti 09:45.
Ei muuta, mut kolmivuorolaisena just yövuoron jälkeen levolla olleena se ei hirveästi huvittanut.
Elisan paras tarjous nykyiselle liittymälle 19,90€/kk asiakaspalvelun kautta *ennen* numeronsiirron tilaamista toiselle operaattorille.
Liittymä on siis Tarkka 4G 100M, jossa puhelut ja viestit maksaa aina ja dataa rajattomasti 100M nopeudella.
Tilasin Globetelin Perusliittymän 5,90€/kk ja siihen 4M datapaketin 7,90€/kkö. 4G, 4M ja rajaton data. 13,80€/kk.
Noh, äsken sitten soitti Elisalta winbackia. Eka tarjous oli, että 5M data 12,90€/kk (muuten sama liittymä) ja 100M data 13,90€/kk.
Eli 100megainen data 0,1€/kk kalliimmalla hinnalla, kuin kilpailijalta 4M. Heidän 5M sitten maksaa 0,9€/kk *vähemmän* (edit: korjattu oikeinpäin), kuin kilpailijan 4M.
Eipä siinä, koska *tuttaa tällainen pelleily, en ottanut tarjousta vastaan. Mä pärjään tuolla nelimegasellakin ihan takuulla - sillä voi katella Netflixiäkin, jos moista kuluttaa - en kuluta, joten ei ole sitäkään tarvetta.

Viimeksi muokannut Aquatica, 28 Touko 2024, 17:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Giovinazzi
- Viestit: 502
- Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
- Car(s): 147
- Paikkakunta: Tre
Re: Avautumisketju
Eikös tuo Elisan 5M maksa 0,9€ vähemmän/kk mitä kilpailijan 4M ? Ainakin itse tulkitsisin, noilla vinkeillä.Aquatica kirjoitti: ↑24 Touko 2024, 10:28Kyllä se telepuolella on vaan niin vahvat kartellitouhut.
Onkos kukaan kiinnittänyt noihin hintoihin huomiota? Samat nopeudet, samat hinnat kaikilla. Käytännössä oheisromulla ratsastetaan:
Tilasin Globetelin Perusliittymän 5,90€/kk ja siihen 4M datapaketin 7,90€/kkö. 4G, 4M ja rajaton data. 13,80€/kk.
Noh, äsken sitten soitti Elisalta winbackia. Eka tarjous oli, että 5M data 12,90€/kk (muuten sama liittymä) ja 100M data 13,90€/kk.
Eli 100megainen data 0,1€/kk kalliimmalla hinnalla, kuin kilpailijalta 4M. Heidän 5M sitten maksaa 0,9€/kk enemmän, kuin kilpailijan 4M.
Ite ajattelin odotella maaliin asti, enkä kiirehtiä, että mitäköhän Elisa tarjoaa tällä kertaa jatkoksi, vai tarjoaako mitään.
Jos ei tuu mitään, niin vaihdan sit takas Moille, johan ehdin 4v olla sieltä evakossa pois.
Sieltähän saa nykyään myös bonusta
"Ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella"->"Pyydän anteeksi"
- Aquatica
- Viestit: 15122
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02
Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99 - Paikkakunta: Mikkeli
Re: Avautumisketju
Joo, väsyneenä tuli kirjoiteltua väärin päin. Tosiaan piti laittaa "5M sitten maksaa 0,9€/kk vähemmän, kuin kilpailijan 4M".Giovinazzi kirjoitti: ↑25 Touko 2024, 10:39Eikös tuo Elisan 5M maksa 0,9€ vähemmän/kk mitä kilpailijan 4M
Eivät anna mitään lisädiiliä nyt - ihan persiistä. Noh, loppuviikosta tai ensi viikon aikana tullee SIM-kortti Globetelille.
Äkkiähän se selviää, että joutuuko palaamaan häntä koipien välissä, kuten Moi:n kanssa aikanaan - ja sitä ennen Telian kanssa ja sitä ennen DNA:n kanssa.
On siis vuodesta 2006 lähtien kokeiltu useita kertoja vaihtaa operaattoria. Mutta sitten se on kaatunut:
"100% 3G, 4G-kuuluvuus!" = HSDPA n. 10% signaalilla, puhelut pätkii ja mm. navigointi ja muu täysin mahdotonta.
Samassa paikassa Elisa ja "kohtalainen" kuuluvuus = vähintään HSDPA ~50% signaalilla.
Ja tää on sellaisissa korpikylissä, kuten Keravan keskusta. Ja oikeasti korvessa, eli Ruokolahti tai Kuortti. Havaintona tehnyt, että Elisalla on tukiasemia joka toisessa puussa kun Telia/DNA-linjalla niitä tukareita on yksi tai kaksi per kaupunni. Maaseudulla sitten harvemmassa.
- Janne
- Viestit: 2132
- Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
- Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 2x75, Käyttis: Bmw X1 -18
- Paikkakunta: Oulu
Re: Avautumisketju
Taloyhtiön sähköjohtojen (ja latausjohtojen) remontti venynyt jo kolme viikkoa pitkäksi. 155:n tallissa pirunmoisen vallihaudan takana. Paras ajokausi siis päällä ja auto nalkissa. Tänään kysyin urakoitsijalta että koska kaivannot olisi ummessa. Elokuulle arveli menevän, koska tallien edustat on laatoitettu ja laattaporukka pitää ensin lomat alta pois. Hieman syö miestä.
Alfa Romeo 155 V6 1992
- Polforea
- Viestit: 11605
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: Avautumisketju
^Ei siihen pystysi jotain siltaa tekemään kaivannon yli?
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.
- Janne
- Viestit: 2132
- Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
- Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 2x75, Käyttis: Bmw X1 -18
- Paikkakunta: Oulu
Re: Avautumisketju
Kyllä minä siihen jotain keksin. On vaan aika hankalaan paikkaan tuo roilo vedetty.
Alfa Romeo 155 V6 1992
- nipaka
- Viestit: 2229
- Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
- Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita. - Paikkakunta: Askola
Re: Avautumisketju
Yhteys isännöitsijään/taloyhtiön puheenjohtajaan. Ei voi olla tilanne se ettet pysty käyttämään autoasi kuukausiin. Oli harrasteauto tai ei (eikä niiden ole pakko sitä tietää). Tarvitset autoa ja vuokra-auto maksaa paljon.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
- Janne
- Viestit: 2132
- Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
- Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 2x75, Käyttis: Bmw X1 -18
- Paikkakunta: Oulu
Re: Avautumisketju
Heh, meikäläinen on itse yhtiön hallituksessa. Tieto tuosta urakasta ei vaan ole urakoitsijan suunnasta kulkenut mitenkään mallikelpoisesti.
Eilen tuurilla sattui ukkeli illalla piipahtamaan mestoilla ja singahdin heti nykimään häntä hihasta. Seurasi ankara suullinen reklamaatio aikataulusta ja tiedottamisesta.
Piuhat on jo kaivannossa ja kaikki täyttökelpoista ainakin meidän ja naapureidenkin kohdilla. Sanoin että auto pitää saada ajoon asap. Lupasi hoitaa tänään montut umpeen ja näin näyttää juuri tapahtuvankin. Kyllä näissä pitää näköjään itsekin ääntä pitää.

- _rico
- Viestit: 1357
- Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
- Car(s): ModelY
Ex Giulietta ja 3x 156 - Paikkakunta: Espoo
Re: Avautumisketju
To 27.6 - Äidin hautajaiset
Pe 28.6 klo 15:53 - Sähköpostilla ilmoitus työsuhteen lopettamisesta, 7min ennen kesäloman alkua......
Firman taloudellinen tilanne on huono, mutta tämä meni jo vit***lun puolelle..
Ei nyt sinäänsä haittaa niin paljoa, kuin pitäisi, mutta ei oikein olisi motivaatio hankkia uutta työpaikkaakaan. Lomaillaan nyt tovi ja kerätään energiaa syksyä varten!
Pe 28.6 klo 15:53 - Sähköpostilla ilmoitus työsuhteen lopettamisesta, 7min ennen kesäloman alkua......
Firman taloudellinen tilanne on huono, mutta tämä meni jo vit***lun puolelle..
Ei nyt sinäänsä haittaa niin paljoa, kuin pitäisi, mutta ei oikein olisi motivaatio hankkia uutta työpaikkaakaan. Lomaillaan nyt tovi ja kerätään energiaa syksyä varten!
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 11425
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Paikkakunta: 13100
Re: Avautumisketju
^
Voimia sinne!
Voimia sinne!
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."
- nipaka
- Viestit: 2229
- Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
- Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita. - Paikkakunta: Askola
Re: Avautumisketju
^^
Hyvä päästä eroon firmasta jonka johdossa on idiootteja.
Hyvä päästä eroon firmasta jonka johdossa on idiootteja.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
- jargon
- Viestit: 616
- Liittynyt: 28 Elo 2011, 21:42
- Car(s): 33 -84 (1,7 16v)
Subaru Outback -15
(ex 33 1,7 -92, 164 super 3,0 -96, 156sw 2,5 -03, 159sw 2,2 -06, 159 2,2 -06) - Paikkakunta: Varkaus
Re: Avautumisketju
Kesäloman eka viikonloppu, 12 viikkoisella koiralla alkoi hengitysvaikeudet. Päivystykseen, tehohoidossa pari vuorokautta ja tänään eutanasia. Ja ihan ilmaista ei ollut tuo viikonlopun tehohoito. Onneksi kasvattajan kanssa hyvät välit ja päästiin jonkinlaiseen sopuun asiasta.