Avautumisketju

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

insinörtti
Viestit: 2648
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

Ai että minä rakastan nykyaikaa. Ei tarvi kaupasta hakea mitään, kun voi tilata netistä. Viimeisin yritys hankkia 2 DVD -lättyä CDONista. Tilaus sisään 31.3. ja jo reilut viikon kuluttua sai ensimmäisen noutaa asiamiepostista sen jälkeen, kun kassahenkilöoletettu oli palvellut 6 ruokaostoksilla ollutta. Tilaus toki lähimpään pakettiautomaattiin, mutta vakiintuneen käytännön mukaan noutopisteeksi arvottiin ruokakaupppa kilometrien päässä.

2 pakettia tottakai tulossas, koska 2 levyä ei yhteen mahdu. Ja vasta siellä noutopisteellä huomasin, että toiselle olikin merkitty noutopäiväksi 10.3. Ei mahdu 2 DVD lättyä samaan pakettiin eikä pakettiautoon, kuvittelin.

Nyt olen viisaampi. Posti on tehostanut toimintaansa. Saapumisilmoitus lähetetään ENNEN kuin Posti päättää, minne paketin toimittaa. Tila on nyt "osoite selvityksessä" eli yrittävät kai päättää, minne se kuuluisi toimittaa. Ei ainakaan saapumisilmoituksessa mainittuun paikkaan.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
nipaka
Viestit: 2229
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Verkko-ostoksissa olen saanu itse määritellä mihin tuote toimitetaan. Parissa tapauksessa Itella on muuttanut pakettiautomaatin asiamiespostiksi, lienekö automaatti täynnä. Matkaa näiden välillä noin 200 M, tosin aukioloaika on asiamiehellä hankalampi.
Ruokakaupassa on oletettavasti kassalla ruokaostoksien maksajia.
Pakettien määrä voi johtua siitä että toinen lätty on toimitettu eri toimipisteestä/varastosta. Tuliko kahdet lähetyskulut?
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
TeroPee
Viestit: 1573
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Käytin auton eilen huollossa. Olivat sitä mieltä että täytyy vaihtaa eteen jarrupalat ja taakse palat sekä levyt. Palat ei paljon maksa, eteen Zimmermannit luokkaa satkun ja Brembot 135e. Taakse vielä halvempaa, Ferodot luokkaa 35e.

Vaan se avautuminen tulee takalevyistä. Orggikset 946e, tarvikkeet 600e. Onneksi Ebaystä löytyi orggislevyt samaan hintaan kuin tarvikkeet niin jatkuu orggiksilla ajelu.

Niin, nuo levyjen hinnat on sitten per puoli.

Avatar
lerppu
Viestit: 6195
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja lerppu »

TeroPee kirjoitti:
19 Huhti 2024, 14:00
Käytin auton eilen huollossa. Olivat sitä mieltä että täytyy vaihtaa eteen jarrupalat ja taakse palat sekä levyt. Palat ei paljon maksa, eteen Zimmermannit luokkaa satkun ja Brembot 135e. Taakse vielä halvempaa, Ferodot luokkaa 35e.

Vaan se avautuminen tulee takalevyistä. Orggikset 946e, tarvikkeet 600e. Onneksi Ebaystä löytyi orggislevyt samaan hintaan kuin tarvikkeet niin jatkuu orggiksilla ajelu.

Niin, nuo levyjen hinnat on sitten per puoli.
Oijoi. Tuosta peljästyneenä piti tarkistaa mikä on oman - kohta edessä olevan - jarrurempan kustannustaso. Onneksi jää oleellisesti matalammaksi: https://shop.alfisti.net/Tuning-Styling ... 9_602.html

Olisiko noissa 2 tonnin takalevyissä tullut mukana onnellinen loppu?!

Avatar
TeroPee
Viestit: 1573
Liittynyt: 18 Heinä 2006, 14:49
Car(s): AR 37,5 1.5 puoliturbo, ex-GTV (916) ja 156 1.8TS, ja liuta ei-foorumille sopivia häristimiä.
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja TeroPee »

Olis saanut tulla kyllä.

Toki tuo takalevy on irtokeskiöllä (johon ei saa laikkaa) mutta silti ihan rautalevy eikä edes missään massiivisessa koossa vaan 324x22. Just vaihdoin talviautoon takalevyt, joiden koko on 358x28 ja niiden hinta ei ollut TRW:nä kuin noin 75e/kpl.

Avatar
Polforea
Viestit: 11605
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Polforea »

Polforea kirjoitti:
18 Huhti 2024, 12:18
Tilausvahvistuksesta (automaattisesta) n. 6h siihen, että MH on rekisteröinyt fyysisen paketin. Äkkiseltään ihan ok suoritus.
Ja tilausvahvistuksesta n. 27h siihen, että on paketti kourassa, kun vaimo poimi sen matkallansa automaagista. Ei huono suoritus laisinkaan.

Nyt ei muuta kuin yhteen vapaaseen porttiin native vlan1 ja siitä piuha kiinni, reitittimeltä ohjaus auki ja konffaamaan tässä samalla. Kätevää mutta helppoa.
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11425
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Pitäisi tänään lähteä Tampereella katselemaan jokakeväisiä finaalipelejä.

Onneksi porukan kaikki äijät eivät lähde matkaan, sillä ulkona näyttäisi olevan Seat-kelit. Miissä on vielä talvirenkaat.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Suomalaiset puhelinoperaattorit ja niiden törkeä hinnoittelu :bad-words:

Toki isona syynä on Roaming-kustannukset, mutta miksi eivät tarjoa sitten liittymää, joka toimii vain tässä maassa ja on siten halvempi?
Toki suurinosa ei edes yritä kilpailuttaa, vaan ottavat tyytyväisen 35€/kk maksavan liittymän, jota käytetään IL:n selailuun ja whatsappailuun.

Mulla on siis nyt Elisan Tarkka 100M 4G-liittymä vielä kesäkuun alkuun asti 8,90€/kk hinnalla. Sitten se nousee öö 24,90€/kk tasolle. Se on silti selvästi halvempi, kuin mikään samat ominaisuudet tarjoavat liittymä miltään operaattorilta.
Rajaton data kotimaassa 100M nopeudella. Puhelut ja viestit kappale/minuuttihinnoin. Ja tässä kun katselin, niin onhan tässä viime vuonna melkein 20minuuttia puhuttu (josta 14min maksullisiin palvelunumeroihin, joten pakettiminuutit ei niihin edes vaikuta) - tekstiviestejä lähettänyt 18 kpl, multimediaa pari viestiä.

Ainoa, kuka pääsee edes likimain samalle tasolle, on Moi - eli DNA. 15€/kk, joka on siis selvästi halvempi kuin tää Elisan liittymä normihinnaltaan. Toki siinäkin on dataraja 8gigaa, mikä nyt varmaan riittää meikäläisen käytöllä ihan ookoo, mutta silti (maksimissaan lisädatasta 10€/kk, eli 25€/kk joka on sit tismalleen sama hinta, kuin alentamaton Elisa-hinta). Moilla viestit ja puhelut aavistuksen halvempia ja nopeus 150Mbit vs. Elisan 100Mbit. Toki tässä on huomioitava se, että Elisa kuuluu tässä maassa lähes kaikkialla, kun DNA/Moi/Telia kokemukseni mukaan ei kuulu oikeastaan missään hyvin. Joo, oon spoilattu pilalle, kun olen tottunut siihen et kuuluvuus on >80% missä vaan, kun noilla toisilla "normaali hyvä kuuluvuus" tuntuu olevan 40-50% tasolla. Vaikuttaa kuitenkin akunkestoon luurissa aika paljon.

Mutta jatketaan avautumista: mikä perkele siinä on, että on ainoastaan laitenettejä tarjolla, missä ei ole ulkomaankäyttömahdollisuutta (joten ei tarvitse laskuttaa EU-roamingista, kun sitä ei ole)? Nää hinnat on ollut kovassa nousussa jo yli vuosikymmenen, mutta pahin isku oli se kun tuli se yhteiseurooppalainen Roaming-hinnastoperseily, kun eurooppalaiset operaattorit itki et meillä on epäreilua touhua. Onko noiden tosiaan *pakko* tarjota Roaming kaikkiin ei-erikoisliittymiin ja sitäkautta ottaa isoja summia rahaa asiakkailta, vaikka eivät ikinä käyttäisi kyseisiä ominaisuuksia (vain kattaakseen laskut, joita ominaisuutta käyttävät aiheuttaa) vai mitä hittoa?

Raivostuttavaa.

Haluan mun 5€/kk liittymän takas. Niinjoo, tää nykyinenkin on Winback-tarjous ja kolme vuotta tulee täyteen nyt kesäkuun alussa. Ekat 2v oli muistaakseni 6,90€/kk ja sit tarjoushinta loppui, niin nostivat tuohon 8,90€/kk:n vielä 12kk ajaksi ja se on mulle sopiva hinta. Nyt tuskin jatkavat enää tuolla tasolla... Ja käyttöä ei erityisesti tuu, dataa menee 5-10gigaa kuukaudessa.

Avatar
hjpp
Viestit: 1973
Liittynyt: 29 Marras 2006, 22:42
Car(s): Spider V6, 164 ts, (Xf 30d)
Paikkakunta: Espoo

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja hjpp »


Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

hjpp kirjoitti:
22 Huhti 2024, 11:05
https://globetel.fi/liittymat/
Tämä olikin tutkasta nyt mennyt ohi, mutta eipä tuo ole juuri halvempi jos samat ominaisuudet haluaa. Ja käyttää kaiketi Telian verkkoa?

Perusliittymän hinta nyt 4,90€/kk ja nousee 5,90€/kk - tää on hyvä. Mut nuo datapaketit sit maksaa ihan huikean paljon.
100M on 16,90€/kk (max 60gigaa, ylimenevä 1,5€/giga, katson jo 1.6. alkaen voimassaolevaa hinnastoa btw)
10M on kohtuuhintanen, 9,90€/kk rajattomalla datalla.
4M on kohtuuhintanen, 7,90€/kk rajattomalla datalla.

Mut aika kaukana ollaan nykyhinnasta siltikin - jos haluaa saman kuin nyt, tullee olemaan 22,80€/kk halvemmilla viesteillä ja puheluilla.
Lisäksi se Telian verkko, jonka kattavuudesta just yllä avauduin. Muutenhan tuo menisi.

Sit jos nopeus ei oo ihan nii justiinsa, 10M datapuolella pärjäisi kyllä. Ei sitä niin kauheasti kulje. Joten 15,80€/kk. Tuo on ihan kohtuutasoa. Moilta saa 150M liittymän (mut vaan 8gigaa dataa) 15€ hintaan, eli hintaero pieni. Tän kanssa saattaa joutua alkamaan elämään, jos Elisa ei tarjoa hyvää winbackia taas.

Avatar
hjpp
Viestit: 1973
Liittynyt: 29 Marras 2006, 22:42
Car(s): Spider V6, 164 ts, (Xf 30d)
Paikkakunta: Espoo

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja hjpp »

Mitenhän nuo rajoittaa nopeutta? Mulla on tuo hitain ja joskus testasin sille paljon suuremman nopeuden.
Tosin tuokin riittää Areenaan ja kesällä Eurosportin pyöritykseen.

FinPat
Viestit: 8100
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja FinPat »

hjpp kirjoitti:
22 Huhti 2024, 12:13
Mitenhän nuo rajoittaa nopeutta? Mulla on tuo hitain ja joskus testasin sille paljon suuremman nopeuden.
Siellä on core verkon puolella jossakin kohtaa tyypillisesti "rate shaper / limiter" -verkkoelementti joka kuristaa liikennettä. Riippuen säädöstä se voi päästää läpi lyhyitä purskeita suuremmallakin nopeudella mutta rajaa keskinopeuden jonkun määrätyn ajan yli.

Ja ainakin osa speed testeistä tulee huijatuksi paikallisen cachen toimesta. Kokeile vaikka ajaa Ooklan testiä samaa serveriä vastaan nopeasti peräkkäin niin usein alkuun näkyy huiseja nopeuksia n+1 yrityksellä vaikka keskinopeus on sama ja reititin ei näytä sen suurempia nopeuksia.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

No, 4M liittymä Globeteliltä on aavistuksen halvempi, kuin 5M liittymä Elisalta ilman alea.

10M onkin sitten jo selvästi halvempi Globeteliltä. Mut katsotaan, nähtävästi vuosi sitten Elisa tarjosi suoraan 25.04. uutta etuhintaa, niin kahtotaan mitä nyt käy.
Suostuisin vielä sen 15€/kk just ja just maksamaan tästä liittymästä, mut se on jo aivan kipurajan ylärajassa ominaisuuksiin nähden.
Kattelin samalla myös, että on tuota dataa vähän enempi tullut käyteltyä: tämän vuoden puolella yli 40gigaa, 9-19gigaa kuukaudessa. En oikeen tiiä, mistä tuo on tullut ko ollut vaan kotona, mut ilmeisesti Tidalin Hifi+ vei kaistaa jonkin verran sen parinkymmenen kuuntelutunnin aikana :lol:

Avatar
jargon
Viestit: 616
Liittynyt: 28 Elo 2011, 21:42
Car(s): 33 -84 (1,7 16v)

Subaru Outback -15
(ex 33 1,7 -92, 164 super 3,0 -96, 156sw 2,5 -03, 159sw 2,2 -06, 159 2,2 -06)
Paikkakunta: Varkaus

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja jargon »

^Yritin etsiä Moin sivuilta pari vuotta sitten pojalle hankittua 9 € / kk (Moi Potti) liittymää, mutta näköjään on hävinnyt valikoimasta. Pitäisi tässä kevään aikana hankkia seuraavalle koulun aloittavalle liittymää, hohhoijaa näitä hintoja.

Oma ja vaimon liittymä oli Elisalta, sopimuskauden päättyessä vaimon liittymä jatkui jollain "etuhinnalla", ja minun liittymä listahinnalla. Kokeillaan siis Teliaa välillä.

Avatar
mutt
Viestit: 5677
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja mutt »

Oi niitä aikoja, kun oli 0.69€/kk liittymä Saunalahdelta.

Sitten Elisa osti hintahäirikön pois, ja kaikkien liittymien hinnat lähti nousuun.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

mutt kirjoitti:
22 Huhti 2024, 15:08
Sitten Elisa osti hintahäirikön pois, ja kaikkien liittymien hinnat lähti nousuun.
Tämä liittyy vahvasti tähän:
jargon kirjoitti:
22 Huhti 2024, 14:07
9 € / kk (Moi Potti) liittymää, mutta näköjään on hävinnyt valikoimasta
DNA osti Moimobiilin joitakin vuosia sitten. Moin hinnat räjähti nopeasti perässä... siellä oli joskus tarjolla 5€/kk perusliittymä, joka sisälti vähän dataakin.

Meillä näyttää kuluttajapuolella olevan neljä operaattoria tässä maassa, jotka on mannersuomalaisille yksityisasiakkaille tarjolla.

Telia
Elisa
DNA / Moi
Globetel (aloittanut virtuaalioperaattorina, nykyään toimii palveluoperaattorina Telialle, mutta nähtävästi edelleen itsenäinen yritys. Talous toistaiseksi ihan suht-ok-tasolla, mut en ihmettele perusmaksujen korotuksia 1.6. alkaen lukuja katsoessa)

Avatar
palkus
Viestit: 5535
Liittynyt: 15 Helmi 2010, 20:06
Car(s): 159 V6 Berlina
Paikkakunta: varsinais-suomi

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja palkus »

Mikä meitä Suomalaisia nykyjään oikein vaivaa, vai onko tuo Helsinki- getto vain niiiin hieno paikka, että mitään väliä ei ole. Kaupunki on järjestänyt lehtitietojen mukaan roskiksia ja jopa paska-lavoja juhlioille ja silti
on roskat-paskat jätetty niille sijoilleen. Ainakin itse saan olla tuhannen *itun kännissä ja silti kykenen heittämään roskani roskikseen
"puhun niin totta kuin osaan"

Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

^
Ihmiset on vaan pers*estä.

En kokenut ongelmaksi pitää omaa tuhkakuppia (ei tarvi viskoa stögöjä pitkin nurmikkoja) ja heittää tyhjät tölkit kerääjälle helposti saataville siistiin kekoon, josta ne sitten lähtikin.
Ja roskia roskiin.

Kehtaan väittää, että valtaosa ihmisistä ku sanoo "ei ollu roskiksia" (oli, mutta yli puolen metrin matka on liikaa muka) tai "olin liian kännissä" (höpö höpö, kykenet juomaan, kykenet laittamaan sinne roskikseen - tai ainakin sen nurkalle - sen roskan) esittää vaan tekosyitä.

Ne ketkä on ollu tarpeeks päissään, ettei kykene hoitamaan roskiaan niin ovat myös sen verta päissään, ettei kykene roskaamaan enää lisää - ainakaan paljoa.

Avatar
Polforea
Viestit: 11605
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Polforea »

Joo, ei keskity Helsinkiin.

Tää ihmisten perseys on syy siihen, ettei Euroopasta enää saa kunnon pillejä, pullonkorkit piti paskoa jne. Kai muovipulloista löydetään kohta tie johonkin biohajoavaan mössöpakkaukseen, sentään ei ole enää sillai sirpaleina kuin lasipullot aikanaan.
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Avatar
Dali
Viestit: 150
Liittynyt: 16 Syys 2021, 21:03
Car(s): 916 GTV 3.0 24v Phase 2
Megane Sport Tourer 1.4 "TCe 170"
Paikkakunta: Raisio

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Dali »

palkus kirjoitti:
01 Touko 2024, 10:22
Mikä meitä Suomalaisia nykyjään oikein vaivaa, vai onko tuo Helsinki- getto vain niiiin hieno paikka, että mitään väliä ei ole. Kaupunki on järjestänyt lehtitietojen mukaan roskiksia ja jopa paska-lavoja juhlioille ja silti
on roskat-paskat jätetty niille sijoilleen. Ainakin itse saan olla tuhannen *itun kännissä ja silti kykenen heittämään roskani roskikseen
Eiköhän tuossa ole kyse ihan vaan siitä, että 10% ihmisistä on aina jollain tavalla persereikiä. Jos kaupungissa on liikkeellä 100 000 juhlijaa, niin vaikka 90% veisi roskat mukanaan, jää sinne silti 10 000 ihmisen roskat lojumaan sijoilleen. Silloin helposti tulee vaikutelma, että koko kaupunki on täynnä roskaajia.

insinörtti
Viestit: 2648
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

nipaka kirjoitti:
19 Huhti 2024, 09:18
Verkko-ostoksissa olen saanu itse määritellä mihin tuote toimitetaan.
Näin toki tein, mutta se lähin automaatti on lähes aina täynnä ja sitten arvotaan noutopaikaksi joku mahdollisimman kaukana päivittäisistä reiteistä ja 2-3 km etäisäisyydellä sijaitseva ruokakauppa tai huoltoasema, vaikka max. 1 km etäisyydeltä löytyisi puolentusinaa muutakin pakettiautomaattia. 58 000 asukkaan asuinalue on niin pieni, että postit (2 kpl) lakkautettiin jo aikoja sitten. Tämän jälkeen mentiin pari vuotta asiamiespostin kanssa ja sehän oli justiinsa yksi (s)hell huitsin hitossa ja aina ½ h jono.

Yhdet toimituskulut, mutta 2 pakettia varmaan siitä syystä, että paketti muotoiltu sopimaan postiluukusta. Eipä tullut edes mieleen, että olisi voinu tilata kotiinkuljetuksen. :roll: No, olisi se ehkä pari euroa enemmän maksanut, mutta nyt on jo kengänpohjat kuluneet ao. summan edestä, kun piti useampaan kertaan käydä uudelleenarvotulla noutopisteellä.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
lerppu
Viestit: 6195
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja lerppu »

insinörtti kirjoitti:
03 Touko 2024, 08:25
nipaka kirjoitti:
19 Huhti 2024, 09:18
Verkko-ostoksissa olen saanu itse määritellä mihin tuote toimitetaan.
Näin toki tein, mutta se lähin automaatti on lähes aina täynnä ja sitten arvotaan noutopaikaksi joku mahdollisimman kaukana päivittäisistä reiteistä ja 2-3 km etäisäisyydellä sijaitseva ruokakauppa tai huoltoasema, vaikka max. 1 km etäisyydeltä löytyisi puolentusinaa muutakin pakettiautomaattia. 58 000 asukkaan asuinalue on niin pieni, että postit (2 kpl) lakkautettiin jo aikoja sitten. Tämän jälkeen mentiin pari vuotta asiamiespostin kanssa ja sehän oli justiinsa yksi (s)hell huitsin hitossa ja aina ½ h jono.

Yhdet toimituskulut, mutta 2 pakettia varmaan siitä syystä, että paketti muotoiltu sopimaan postiluukusta. Eipä tullut edes mieleen, että olisi voinu tilata kotiinkuljetuksen. :roll: No, olisi se ehkä pari euroa enemmän maksanut, mutta nyt on jo kengänpohjat kuluneet ao. summan edestä, kun piti useampaan kertaan käydä uudelleenarvotulla noutopisteellä.
Tässä lienee Myyryorkista kysymys, tai tarkemmin sen suuralueesta. Noh tilanne ei etelään menemällä juuri helpotu, Pakilassa asuva ystäväni tilasi talvirenkaat ja lähimmän pisteen ollessa täynnä, ne vietiin kätevästi Kamppiin. Rouvan työkaveri tilasi Töölööläiseen osoitteeseen vaatteita, sai noutaa Suomenlinnasta. Kätsyä. Itse suosin Mustapekkaa, se on vieressä ja siellä on hyvin tilaa (tai riittävä kierto) - kerran meni paketti K-market Mäkelänkadulle. Se se on kulttuurisesti eri pöhinän seutua se, mutta pääsin sieltäkin pois pakettini kera!

Avatar
Polforea
Viestit: 11605
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Polforea »

Kuva
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Avatar
mutt
Viestit: 5677
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja mutt »

Lyö läpi? On tainnut päästä kastumaan. Nykytulpat ei tykkää semmoisesta ollenkaan.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Carlo Coppa
Viestit: 748
Liittynyt: 11 Helmi 2006, 22:06
Car(s): Sprint QV -88, 75 V6 3.0 -88, MaXi5 -00, ex Maserati 4.24v -90
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Carlo Coppa »

Tulipa taas käytyä Classic Motor Showssa. Pääsymaksu 2 x 25 € = 50 €, pysäköintimaksu 50 €. Jepjep.
You can´t buy happiness but you can buy horsepower.

Avatar
-TTY-
Viestit: 1532
Liittynyt: 06 Heinä 2012, 13:16
Car(s): Y ´96
Seal '24
968 "CS" ´92
ex:166 2.5 V6 ´02
156 SW 2.0 TwinSpark ´00
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja -TTY- »

Aivan vastaavalla kulurakenteella meni itselläkin :lol:
Mikä piru sieltä taas on rikki?

Avatar
Alfissimo
Viestit: 8718
Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
Car(s): Arkeen Giulietta JTDm ja 147 2.0
Aikaa odottaa kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x5, 166 x2
Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Alfissimo »

Messut on Lahdessa hyviä tilipäiviä lappuliisoille ja -lasseille. Ympäristössä on paljon houkuttelevia paikkoja, joista tulee soosoo, jos auton jättää. Eilen kävin jälkikasvun kanssa pihaparkissa ihmettelemässä ja matkalla näytin pojille eri autoja, joilla on sakkouhka😅

Nimim. maastopysäköinnistä aikanaan itsekin lapun saanut ja siitä viisastuneena vain merkityillä paikoilla ja kiekko/maksu muistaen, koska pizzakin voi olla kallis, kun unohtaa parkkikiekon.
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.

Avatar
Giovinazzi
Viestit: 502
Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
Car(s): 147
Paikkakunta: Tre

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Giovinazzi »

mutt kirjoitti:
22 Huhti 2024, 15:08
Oi niitä aikoja, kun oli 0.69€/kk liittymä Saunalahdelta.

Sitten Elisa osti hintahäirikön pois, ja kaikkien liittymien hinnat lähti nousuun.
Tämmöisinä aikoina löytyy sentään Elisalta 0€/kk liittymä.
https://elisa.fi/kauppa/puheliittymat/l ... lsrc=aw.ds

Oon tuolla liittymätyypillä saanut pidettyä mun kakkosliittymän numeron edullisesti hengissä 8)
"Ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella"->"Pyydän anteeksi"

Avatar
Giovinazzi
Viestit: 502
Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
Car(s): 147
Paikkakunta: Tre

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Giovinazzi »

Aquatica kirjoitti:
22 Huhti 2024, 10:31

Haluan mun 5€/kk liittymän takas. Niinjoo, tää nykyinenkin on Winback-tarjous ja kolme vuotta tulee täyteen nyt kesäkuun alussa. Ekat 2v oli muistaakseni 6,90€/kk ja sit tarjoushinta loppui, niin nostivat tuohon 8,90€/kk:n vielä 12kk ajaksi ja se on mulle sopiva hinta. Nyt tuskin jatkavat enää tuolla tasolla... Ja käyttöä ei erityisesti tuu, dataa menee 5-10gigaa kuukaudessa.
Saitko vielä jatkotarjousta tähän?

Mulla ja puolisolla ollut samanmoinen tarjous Elisalta jo kohta 4v käytössä, alkuun oli 2v hintaan 5.90€ sit menty vuosi kerrallaan 8.90€ heidän tarjoamana.

Nyt menisi syksyllä taas etuhinta umpeen ja aina saa jännittää, että jatkuuko tarjous.

Ainoastaan Moi operaattorilaisille tarjosivat silloin tuolla hintaa. Suoraan chatista sain kinuttua ku kuulin huhua...
Liitteet
Screenshot_20240505_124807.jpg
Screenshot_20240505_124807.jpg (38.58 KiB) Katsottu 4121 kertaa
"Ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella"->"Pyydän anteeksi"

Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Ei ole tullut. Pitääkin laittaa ihan viestiä aspaan - kiitos muikkarista!

Avatar
Isola
Viestit: 2068
Liittynyt: 16 Maalis 2012, 22:17
Car(s): Thesis, スバル ed una berlina a 4 porte
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Isola »

Alfissimo kirjoitti:
05 Touko 2024, 11:16
Nimim. maastopysäköinnistä aikanaan itsekin lapun saanut ja siitä viisastuneena vain merkityillä paikoilla ja kiekko/maksu muistaen, koska pizzakin voi olla kallis, kun unohtaa parkkikiekon.
Eipä ole kyse tästä tällä kertaa. CMC:n sivuilla sanotaan lähellä olevan paljon maksutonta pysäköintitilaa myös katujen varrella. Paitsi eipä olekaan, sillä niihin oli juuri messuviikonlopuksi tuotu varsin huomaamattomat kieltomerkit!

Vieraspaikkakuntalasena ohitin siirtokehotustaulut menneen talven lumina - eiväthän ne aurausta varten merkityt kiellot ole voimassa enää toukokuussa. Sitten hallia kohti kävellessä katsoin siitä päivämäärät: pysäköintikielto ja siirtokehotus on voimassa 4-5.5. Siis juuri messujen aikaan?! Todellinen ansa, sillä merkit ovat hyvin huomaamattomia ja niillä oli miinoitettu messuhallin ympäristö aika tehokkaasti. Eipä siinä, kävin siirtämässä auton kauemmas sivukadulle. Lahden kaupunki ei näytä messuyleisöä kaipaavan. (En sano mitään siitä kaipaako joku Lahden kaupunkia).
Järkiautoilija. H4, I5 ja V8. Etu-, taka- ja neliveto. Puuttuu W2 ja yliveto.

Avatar
Alfissimo
Viestit: 8718
Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
Car(s): Arkeen Giulietta JTDm ja 147 2.0
Aikaa odottaa kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x5, 166 x2
Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Alfissimo »

Lähialueella on joo paljon parkkitilaa, mutta helppo laittaa vahingossa myös väärään paikkaan. Siirtokehoituskyltit on sitten ihan oma lajinsa, jos moisia ripoteltuna.
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.

Avatar
Romeo y Julieta
Viestit: 580
Liittynyt: 08 Syys 2020, 21:31
Car(s): 156 2.5 V6 '02
Giulietta MA 170 '13
Ex:
Giulietta MA 170 '11
Paikkakunta: Heinola

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Romeo y Julieta »

Alfissimo kirjoitti:
05 Touko 2024, 11:16
Messut on Lahdessa hyviä tilipäiviä lappuliisoille ja -lasseille. Ympäristössä on paljon houkuttelevia paikkoja, joista tulee soosoo, jos auton jättää. Eilen kävin jälkikasvun kanssa pihaparkissa ihmettelemässä ja matkalla näytin pojille eri autoja, joilla on sakkouhka😅

Nimim. maastopysäköinnistä aikanaan itsekin lapun saanut ja siitä viisastuneena vain merkityillä paikoilla ja kiekko/maksu muistaen, koska pizzakin voi olla kallis, kun unohtaa parkkikiekon.
Laputettuja autoja oli kymmenittäin Pikku-Veskun puistossa lauantaina. Itselle löytyi lopulta laillinen ja maksuton parkkipaikka about varttitunnin etsinnän jälkeen :D

Avatar
mutt
Viestit: 5677
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja mutt »

Pysäköintipaikan etsinnälle teetti tosiaankin hieman töitä, mutta P4:sta lopulta löytyi, kun odotteli hetken aikaa, ja sitten vielä pienen tovin, kunnes lexukseensa asettunut kuski sai aikaiseksi lähteä ruudusta.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Giovinazzi kirjoitti:
05 Touko 2024, 12:50
Nyt menisi syksyllä taas etuhinta umpeen ja aina saa jännittää, että jatkuuko tarjous.
Aspa vastasi viimein.

Nyt voivat tarjota peräti 19,90€/kk samaa liittymää. Kuulemma voipi tulla uusi tarjous "hyvissä ajoin ennen etuhinnan päättymistä", edellisen kerran tuli reippaat 1,5kk etukäteen ja nyt on päivää vajaa kuukausi jäljellä. Viikko pitää varata liittymävaihdokseen aikaa, joten tämän kuun lopussa joka tapauksessa pitää saada asia t ehtyä. Pitää laitella kalenteriin joku hyvä päivä muikkariksi...

Avatar
Giovinazzi
Viestit: 502
Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
Car(s): 147
Paikkakunta: Tre

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Giovinazzi »

Oukkei.

No saas nähä, mullekki aina tullut hyvissä ajoin edukas jarkotarjous.

Jotenkin haiskahtaa siltä, että ei taida enää edukkaat vuodet enää jatkua.

No ilmoitteleppa kun varmistuu, niin osaa vähän vetää johtopäätöksiä omaan liittymääni..
"Ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella"->"Pyydän anteeksi"

Gusse
Viestit: 944
Liittynyt: 22 Syys 2011, 17:29
Car(s): Model 3sr -21 & F-Pace -16 & Miata -90 ex: Niro -18, Proceed Gt -19, Sportage -16, F20 -12, E91 -09, Giulietta MA -11 SP I, Focus Wagon -13 147 "Ruttutukku" -07, E87 -07, GT selespeed -05, Delta 1.4Tjet -09, C2 -05, Xsara -98, ZX -97, BX -89, CX -87
Paikkakunta: Espoo

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Gusse »

^ Sanoisin tai vahvasti veikkaisin, että elisalta ei enää saa halpoja tarjouksia. Itse tässä talven aikana vaihdoin kahdet liittymät Elisalta jo pois, kun alkoivat nostamaan olemassa olevien liittymien hintoja, jotka itsellä oli ollut jo vuosia.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6719
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Prkl, olen tilanteessa, jota koetin viimeiseen asti välttää ja siksi varasin työterveyslääkäriajan helmikuulle saadakseni B-todistuksen ajoissa työeläkeyhtiöön.

No, Mehiläisen mengele arveli sen ehtivän huhtikuussakin sinne ja lähetti vasta 29.4. Niinpä 2.5. rahaa ei enää tullut ja yhtiö ilmoitti 6. päivänä käsittelyn kestävän keskimäärin kolme viikkoa.

Alkanut muodostua käsitys, että seuraavan terveysongelman koittaessa menen suoraan julkiselle edes kusematta Mehiläiseen päin. Niiden ensimmäinen moka oli jättää ruotoni kuvaamatta 1.1.2018 ja siksi nikamansiirtymä-nivelrikko ehti pahentua kolme vuotta tasolle, jossa en enää päässyt lainkaan kävelemään.

Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Kyllä se telepuolella on vaan niin vahvat kartellitouhut.

Onkos kukaan kiinnittänyt noihin hintoihin huomiota? Samat nopeudet, samat hinnat kaikilla. Käytännössä oheisromulla ratsastetaan:
DNA ja Telia tarjoaa (joissakin liittymissään) yhden lisävuoden laitetakuuta, jos hankit puhelimen tms. sieltä kautta.
Elisa tarjoilee Viihdettään halvemmalla hinnalla.

Samat nopeudet. Samat verkkospeksit. Samat hinnat n. 0,1€ tarkkuudella (13,80€ vs 13,90€ esim.)

Noh, Elisalta tuli Winback. Olisin saattanut sen ottaakin, mutta ärsytti heidän lukutaidottumuus: erityisesti pyysin, että yhteydenotto klo 14 jälkeen. Heille tämä tarkoitti 09:45.
Ei muuta, mut kolmivuorolaisena just yövuoron jälkeen levolla olleena se ei hirveästi huvittanut.

Elisan paras tarjous nykyiselle liittymälle 19,90€/kk asiakaspalvelun kautta *ennen* numeronsiirron tilaamista toiselle operaattorille.
Liittymä on siis Tarkka 4G 100M, jossa puhelut ja viestit maksaa aina ja dataa rajattomasti 100M nopeudella.

Tilasin Globetelin Perusliittymän 5,90€/kk ja siihen 4M datapaketin 7,90€/kkö. 4G, 4M ja rajaton data. 13,80€/kk.

Noh, äsken sitten soitti Elisalta winbackia. Eka tarjous oli, että 5M data 12,90€/kk (muuten sama liittymä) ja 100M data 13,90€/kk.
Eli 100megainen data 0,1€/kk kalliimmalla hinnalla, kuin kilpailijalta 4M. Heidän 5M sitten maksaa 0,9€/kk *vähemmän* (edit: korjattu oikeinpäin), kuin kilpailijan 4M.

Eipä siinä, koska *tuttaa tällainen pelleily, en ottanut tarjousta vastaan. Mä pärjään tuolla nelimegasellakin ihan takuulla - sillä voi katella Netflixiäkin, jos moista kuluttaa - en kuluta, joten ei ole sitäkään tarvetta.
Viimeksi muokannut Aquatica, 28 Touko 2024, 17:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Giovinazzi
Viestit: 502
Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
Car(s): 147
Paikkakunta: Tre

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Giovinazzi »

Aquatica kirjoitti:
24 Touko 2024, 10:28
Kyllä se telepuolella on vaan niin vahvat kartellitouhut.

Onkos kukaan kiinnittänyt noihin hintoihin huomiota? Samat nopeudet, samat hinnat kaikilla. Käytännössä oheisromulla ratsastetaan:

Tilasin Globetelin Perusliittymän 5,90€/kk ja siihen 4M datapaketin 7,90€/kkö. 4G, 4M ja rajaton data. 13,80€/kk.

Noh, äsken sitten soitti Elisalta winbackia. Eka tarjous oli, että 5M data 12,90€/kk (muuten sama liittymä) ja 100M data 13,90€/kk.
Eli 100megainen data 0,1€/kk kalliimmalla hinnalla, kuin kilpailijalta 4M. Heidän 5M sitten maksaa 0,9€/kk enemmän, kuin kilpailijan 4M.
Eikös tuo Elisan 5M maksa 0,9€ vähemmän/kk mitä kilpailijan 4M ? Ainakin itse tulkitsisin, noilla vinkeillä.

Ite ajattelin odotella maaliin asti, enkä kiirehtiä, että mitäköhän Elisa tarjoaa tällä kertaa jatkoksi, vai tarjoaako mitään.
Jos ei tuu mitään, niin vaihdan sit takas Moille, johan ehdin 4v olla sieltä evakossa pois.
Sieltähän saa nykyään myös bonusta :?
"Ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella"->"Pyydän anteeksi"

Avatar
Aquatica
Viestit: 15122
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Nyxät:
Saparo Outback 2.0 Boxer diesel '11
Citruen C5 1.8 16v '02

Exät:
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '08
Giulietta MA170 TCT '11
159 2.4JTDm Q4 SW '07
Giulietta MA170 '11
159 2.4JTDm '06
MiTo 1.4 T-Jet 155 '09
156 2.4JTD '01
156 1.8TS "Super" '03
207 1.6HDi '06,
156 2.0TS '99
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Giovinazzi kirjoitti:
25 Touko 2024, 10:39
Eikös tuo Elisan 5M maksa 0,9€ vähemmän/kk mitä kilpailijan 4M
Joo, väsyneenä tuli kirjoiteltua väärin päin. Tosiaan piti laittaa "5M sitten maksaa 0,9€/kk vähemmän, kuin kilpailijan 4M".

Eivät anna mitään lisädiiliä nyt - ihan persiistä. Noh, loppuviikosta tai ensi viikon aikana tullee SIM-kortti Globetelille.
Äkkiähän se selviää, että joutuuko palaamaan häntä koipien välissä, kuten Moi:n kanssa aikanaan - ja sitä ennen Telian kanssa ja sitä ennen DNA:n kanssa.

On siis vuodesta 2006 lähtien kokeiltu useita kertoja vaihtaa operaattoria. Mutta sitten se on kaatunut:
"100% 3G, 4G-kuuluvuus!" = HSDPA n. 10% signaalilla, puhelut pätkii ja mm. navigointi ja muu täysin mahdotonta.
Samassa paikassa Elisa ja "kohtalainen" kuuluvuus = vähintään HSDPA ~50% signaalilla.

Ja tää on sellaisissa korpikylissä, kuten Keravan keskusta. Ja oikeasti korvessa, eli Ruokolahti tai Kuortti. Havaintona tehnyt, että Elisalla on tukiasemia joka toisessa puussa kun Telia/DNA-linjalla niitä tukareita on yksi tai kaksi per kaupunni. Maaseudulla sitten harvemmassa.

Avatar
Janne
Viestit: 2132
Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 2x75, Käyttis: Bmw X1 -18
Paikkakunta: Oulu

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Janne »

Taloyhtiön sähköjohtojen (ja latausjohtojen) remontti venynyt jo kolme viikkoa pitkäksi. 155:n tallissa pirunmoisen vallihaudan takana. Paras ajokausi siis päällä ja auto nalkissa. Tänään kysyin urakoitsijalta että koska kaivannot olisi ummessa. Elokuulle arveli menevän, koska tallien edustat on laatoitettu ja laattaporukka pitää ensin lomat alta pois. Hieman syö miestä.
Alfa Romeo 155 V6 1992

Avatar
Polforea
Viestit: 11605
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Polforea »

^Ei siihen pystysi jotain siltaa tekemään kaivannon yli?
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Avatar
Janne
Viestit: 2132
Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 2x75, Käyttis: Bmw X1 -18
Paikkakunta: Oulu

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Janne »

Kyllä minä siihen jotain keksin. On vaan aika hankalaan paikkaan tuo roilo vedetty.
Alfa Romeo 155 V6 1992

Avatar
nipaka
Viestit: 2229
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Yhteys isännöitsijään/taloyhtiön puheenjohtajaan. Ei voi olla tilanne se ettet pysty käyttämään autoasi kuukausiin. Oli harrasteauto tai ei (eikä niiden ole pakko sitä tietää). Tarvitset autoa ja vuokra-auto maksaa paljon.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
Janne
Viestit: 2132
Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 2x75, Käyttis: Bmw X1 -18
Paikkakunta: Oulu

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Janne »

Heh, meikäläinen on itse yhtiön hallituksessa. Tieto tuosta urakasta ei vaan ole urakoitsijan suunnasta kulkenut mitenkään mallikelpoisesti.
Eilen tuurilla sattui ukkeli illalla piipahtamaan mestoilla ja singahdin heti nykimään häntä hihasta. Seurasi ankara suullinen reklamaatio aikataulusta ja tiedottamisesta.
Piuhat on jo kaivannossa ja kaikki täyttökelpoista ainakin meidän ja naapureidenkin kohdilla. Sanoin että auto pitää saada ajoon asap. Lupasi hoitaa tänään montut umpeen ja näin näyttää juuri tapahtuvankin. Kyllä näissä pitää näköjään itsekin ääntä pitää.
Alfa Romeo 155 V6 1992

Avatar
_rico
Viestit: 1357
Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
Car(s): ModelY
Ex Giulietta ja 3x 156
Paikkakunta: Espoo

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja _rico »

To 27.6 - Äidin hautajaiset
Pe 28.6 klo 15:53 - Sähköpostilla ilmoitus työsuhteen lopettamisesta, 7min ennen kesäloman alkua......

Firman taloudellinen tilanne on huono, mutta tämä meni jo vit***lun puolelle..
Ei nyt sinäänsä haittaa niin paljoa, kuin pitäisi, mutta ei oikein olisi motivaatio hankkia uutta työpaikkaakaan. Lomaillaan nyt tovi ja kerätään energiaa syksyä varten!

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11425
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Paikkakunta: 13100

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

^

Voimia sinne!
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
nipaka
Viestit: 2229
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja nipaka »

^^
Hyvä päästä eroon firmasta jonka johdossa on idiootteja.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
jargon
Viestit: 616
Liittynyt: 28 Elo 2011, 21:42
Car(s): 33 -84 (1,7 16v)

Subaru Outback -15
(ex 33 1,7 -92, 164 super 3,0 -96, 156sw 2,5 -03, 159sw 2,2 -06, 159 2,2 -06)
Paikkakunta: Varkaus

Re: Avautumisketju

Viesti Kirjoittaja jargon »

Kesäloman eka viikonloppu, 12 viikkoisella koiralla alkoi hengitysvaikeudet. Päivystykseen, tehohoidossa pari vuorokautta ja tänään eutanasia. Ja ihan ilmaista ei ollut tuo viikonlopun tehohoito. Onneksi kasvattajan kanssa hyvät välit ja päästiin jonkinlaiseen sopuun asiasta.

Vastaa Viestiin